Public Program London (England)

Public Program in Royal Albert Hall. London (UK), 14 July 2001. Kumarran kaikille totuuden etsijöille. Jotkut teistä ovat löytäneet totuuden, jotkut eivät vielä ole täysin löytäneet sitä, ja jotkut eivät ole löytäneet sitä ollenkaan. Mutta jos katsotaan tämän päivän tilannetta ympärillämme, on myönnettävä, että on käynnissä suuri myllerrys. Maa toisensa jälkeen omaksuu kaikenlaisia vääriä asioita. Käydään kylmää sotaa, ihmiset tappavat toisiaan, tuhoavat kauniita paikkoja ja katkovat toistensa kauloja ilman syytä. Kaikki ovat Jumalan luomia ihmisolentoja. Kaikkivaltias Jumala on luonut heidät ja nostanut heidät tälle ihmisen tietoisuuden tasolle. Tässä kriittisessä vaiheessa ei voi nähdä mihin olemme menossa kollektiivisesti. Mitä meidän pitää saavuttaa – vai onko tämä meidän kohtalomme? Onko ihmisen kohtalona tulla toistensa tuhoamaksi maan tai jonkin muun takia? Ajatelkaa koko maailmaa yhtenä, ja ajatelkaa mitä kaikkialla tapahtuu: joka päivä saamme lukea lehdistä, joka päivä tulee jotain kauheita uutisia hirveistä asioista, joita ihmiset tekevät toisilleen mitättömistä syistä. Meidän on mietittävä, mikä on kohtalomme. Minne olemme menossa? Olemmeko menossa helvettiin vai taivaaseen? Miltä näyttää tilanne ympärillämme? Voimmeko tehdä jotain? Ihmisissä on se vika, että he ovat edelleen täydellisen tietämättömyyden vallassa. Kutsun sitä tietämättömyydeksi. Ja tässä tietämättömyydessä ja pimeydessä he tekevät näitä hirvittäviä tekoja. Kukaan ei halua ymmärtää, että se mitä teemme, johtaa täydelliseen tuhoon. Onko se kohtalomme, että tulemme tuhoutumaan täydellisesti? Mitä hyvää saamme aikaan? Jonkin kansallisuuden, tai ehkä jonkin uskonnon nimissä – hyvien asioiden nimissä – teemme kaikenlaista väärää. Taistelemme toisiamme vastaan. Eikä taisteleminen riitä. Me vihaamme. Sellaista henkilöä, joka kiihottaa vihaamme, ihaillaan ja hänestä pidetään paljon, ja hänen opastuksellaan muodostamme Read More …

Shri Vishnumaya Puja London (England)

Shri Vishnumaya Puja. Wimbledon, London (UK), 1 September 1985. Tänään on puja Vishnumayalle, joka oli Shri Krishnan sisko, eikä sitä oikeastaan suunniteltu kansainväliseksi pujaksi, joita pidämme. Mutta sanotaan, että kun kaikki Jumalaa rakastavat palvojat kokoontuvat yhteen, niin Jumalakin joutuu poikkeamaan monista säännöistä, ja näin tähän pujaan on saatu lupa. Minusta on oikein hyvä, että se voidaan pitää ainakin kerran. Se on syntynyt teidän rakkaudestanne ja antaumuksestanne, ja siksi tämä puja voidaan pitää. Kuinka spontaanisti kaikki menikään, että satuin juuri olemaan Englannissa, koska jos tämä puja olisi joskus pidetty, se olisi pidetty Intiassa. Sillä tämä puja on jumaluudelle, Vishnumayalle, jonka periaatteita ei ole helppo juurruttaa länsimaihin. Koko shakti-järjestelmä on luotu niin, että kaikkein ensimmäinen Shakti on Äiti, Esiaikainen Äiti. Hänestä tulee kolme shaktia, kuten tiedätte: Mahakali, Mahalakshmi ja Mahasaraswati. Ja sitten tulevat heidän lapsensa: veljet ja siskot. Ennen kuin luotiin voima, jota kutsutaan vaimoksi, luotiin siskon voima. Kuten tiedätte, Brahma, Vishnu ja Mahesha syntyivät näille kolmelle Shaktille, ja heillä kaikilla oli siskoja.   Ja nämä siskot menivät naimisiin – esimerkiksi Vishnun sisko, Parvati, avioitui Shivan kanssa. On tärkeää ymmärtää, että nämä kolmenlaiset voimat vaikuttavat aina chakroissa. Jos ymmärrätte, miten nämä kolme voimaa vaikuttavat, silloin ymmärrätte, kuinka tärkeä merkitys Vishnumayalla on. Vishnumaya on siskon voima perheessä. Nainen edustaa voimaa ja mies kineettistä voimaa, joka ilmaisee hänen ympärillään olevan kolmen shaktin voimaa. Kun miehen voima astuu esiin, kaikki nämä voimat tulevat apuun ja avustavat miehen voimaa. On tärkeää ymmärtää mitä Vishnumayan voima on, koska Äidin voiman tarkoitus on suojella viattomuutta, sillä se on Read More …

Mother Earth and Mahalakshmi Puja Surbiton Ashram, London, Surbiton (England)

Mother Earth and Mahalakshmi Puja, Surbiton Ashram (England), 21 August 1983. Tänään meidän pitää tietää jotakin yhteydestä Sahaja Yogan ja Äiti Maan välillä. On hyvin tärkeää, että ymmärrämme Äiti Maan arvon. Hän on ollut hyvin kiltti teille kaikille, Hän on imenyt teidän kaikkien värähtelyjä. Hän on muutenkin antanut teille kaiken, mitä näette ympärillänne. Tänään meidän pitää ymmärtää se yhteys ja Äiti Maan symbolismi sisällämme. Olen kertonut teille aikaisemmin, että Kundaliini sijaitsee kolmelle ja puolelle kierrokselle kiertyneenä kolmioluussamme. Tätä Kundaliinin asuinsijaa kutsutaan Muladharaksi, ja universumissa sitä edustaa tämä Äiti Maa. Tai pujassa sitä edustaa ’kumbha’. En tiedä oletteko valmistaneet kumbhan? Oletteko? Kyllä. Kumbha on tässä. Tähän saakka olemme tietoisuutemme avulla yrittäneet ymmärtää Kaikkivaltiasta Jumalaa ja kaikkia viittä elementtiä, joita pidämme tärkeinä. Ja tietoisuuskin on päässyt lähemmäksi ymmärrystä kaikista muista neljästä elementistä paitsi Äiti Maasta. Tämän täytyi tapahtua näin, koska vasta sitten, kun ymmärrys näistä neljästä muusta elementistä on päässyt tietylle tasolle, Äiti Maa voi ilmaista itseään. Jos mikään näistä neljästä chakrastanne ei toimi, ette pysty nostamaan Kundaliinia, ette pysty antamaan Itseoivallusta. Evoluution massaprosessia ei saada käynnistymään. Siksi meillä on olemassa ’yagya’ (havan) ja muut menetelmät, joilla voimme herätellä näitä neljää elementtiä. Ihmiset palvoivat vettä, he palvoivat ilmaa, taivasta tai taivaankantta ja valoa. Näin päästiin Kristuksen aikaan, jolloin palvottiin valoa. Mutta nyt tässä nykyajan Sahaja Yogassa olemme itse asiassa Äiti Maan tasolla, koska elämme Vesimiehen aikakautta. Vesimies on sama kuin kumbha eli Äiti Maa. Olemme siis Äiti Maan tasolla. Tämän voi myös nähdä ihmisten tietoisuudessa; ei vain miesten, vaan sekä miesten että Read More …

Public Program, The Essence of Sahaja Yoga London (England)

  Public Program, ”The Essence of Sahaja Yoga”. Holborn Library, London (UK), 6 June 1983. Sahaja Yogan pääkohdista olette varmasti jo kuulleet hra Govindramilta. Ja monet teistä ovatkin jo Sahaja Yogassa, joten Minun ei tarvitse selittää teille kaikkia yksityiskohtia. Mutta tänään meidän on ymmärrettävä yksi asia, että olemme syntyneet tänne äärimmäisen vakavana aikana. Kun katsomme elämää ympärillämme, emme ymmärrä, että jos nyt menetämme tämän mahdollisuuden evoluutiossamme, emme menetä sitä pelkästään itseltämme, emme pelkästään Englannilta, emme yhdeltä maalta, vaan menetämme sen koko luomakunnalta. Ongelma on siinä, että kun Jumalan nimissä, evoluution nimissä, korkeamman elämän nimissä on esiintynyt jo niin monta epäaitoa ihmistä, että on mahdotonta vakuuttaa enää ketään siitä, että tämän kaiken jälkeen olisi jotain sellaista kuin totuus. Näissä olosuhteissa on puhuttava totuudesta, mutta totuuden puhuminen ei kuitenkaan anna teille minkäänlaista totuuden kokemusta. Sitä ei saavuta keskustelemalla, vaan se on toisenlainen maailma, johon on mentävä sisään, se on uusi tietoisuus, joka on saatava itselleen, jotta voisi ymmärtää totuuden, enkä tiedä kuinka moni siihen on valmis, ja kuinka moni haluaa tietää, ja vaikka haluaisikin tietää, kuinka moni voi sen saavuttaa. Ongelma on siis toisenlainen. Ongelma ei ole se, että ihmisiä olisi liian vähän, ongelma ei ole se, että Sahaja Yoga ei voisi antaa teille oivallusta, ongelma ei ole se, että ette saisi tietää totuutta, vaan se, että olosuhteet ovat sellaiset, että kaikki väärä, epäaito, tyhmä ja typerä vetää kansaa puoleensa. Joskus tuntuu, että olen kehittänyt menetelmän, jonka avulla pystyn todella oivalluksen suurille joukoille ympäri maailmaa, ja niin olenkin. Mutta ongelma pysyy samanlaisena: Read More …

Guru Puja, Establishing the Guru Principle London (England)

Shri Adi Guru Puja, “Guru-periatteen vakiinnuttaminen”. Nightingale Lane, Lontoo, Englanti, 4. heinäkuuta 1982.   Kuka kääntää puheeni? Mikset käytä yhtä näistä, Gregoire? (Joogi: Äiti, tämän mikrofonin kautta ääni kuuluu yleisölle – he eivät voi kuulla Teitä. Tämä on nauhoitusta varten.) Miten he sitten kuulevat? … Kyllä. Entä miten käännät? (Joogi: Ranskaksi.) Kuuluvasti sitten. Etkö voisi seisoa tuolla – voisit seisoa tuolla. Kyllä, tuolla. Ja voit puhua kuuluvalla äänellä, niin on parempi. Varo näitä …. Jumala siunatkoon sinua. Hei – kyllä, kyllä! Kiitos, kiitos. Aradhana on täällä. Mene katsomaan heitä. Tuolla, tuolla! Nyt on mitä suotuisin aika, jota kutsutaan Krita Yugaksi, ja olemme kokoontuneet tänne, jotta ymmärtäisimme ne tavat ja menetelmät, joilla vakiinnuttaa mestarin periaate itsessämme. Krita Yuga. ‘Krita Yuga’ tarkoittaa aikaa, jolloin teidän on tehtävä jotakin – ‘krita: kun se oli tehty’. Te olette tekemisen kanava, teette Jumalan työtä. Olette Kaikkivaltiaan Jumalan ja Hänen Voimansa kanavia. Toisaalta teidän pitää kantaa itsessänne arvokkuutta, kunniaa ja oletusta siitä, että olette guruja. Toisaalta teidän on oltava täysin antautuneita Kaikkivaltiaalle Jumalallenne. Kaikki arvokkuutenne ja arvovaltanne tulee Häneltä. Ja kolmas asia on se, että Hän on luonut tämän maailmankaikkeuden ja teidät leikkisällä mielellä, ja teidän pitää nähdä Hänen leikkinsä. Tällaisen leikkisyyden pitäisi todellakin kuplia teidän kauttanne. Tähän asti ajatus gurusta on ollut sellainen, että hän ei koskaan naura tai hymyile, ja on aina huonolla tuulella. Tämä sopi sellaisille guruille, joiden ei tarvinnut olla missään yhteydessä muihin ihmisiin, vaan roikuttivat itseään narun päässä jossain Himalajalla. Mutta täällä me olemme ja kohtaamme koko universumin, jonka on saatava Read More …

Easter Puja and Havan, The Creation of Lord Jesus London (England)

Easter Puja, ”The Creation of Lord Jesus”. Nightingale Lane Ashram, London (UK), 11 April 1982. Tänään juhlimme päivää, jonka aihe on erittäin tärkeä, todella mitä tärkein päivä, voidaan sanoa, kun tällainen suuri asia tapahtui. Sen täytyi tapahtua tällä tavalla, koska kaikki oli tavallaan hyvin tarkkaa. Edellisissä luennoissani kerroin, kuinka Kristus luotiin ensi taivaassa. Jos luette Devi Mahatmyamia, siinä kerrotaan, että Hänet luotiin Mahavishnuksi, ja siinä mainitaan hyvin selvästi, että ensin Hänet luotiin munaksi. Tämä lukee kirjassa, joka oli kirjoitettu ehkä n. 14 000 vuotta sitten. Se on kirja, joka ennustaa Kristuksen tulemisen, ja siksi ihmiset, erityisesti lännessä, lahjoittavat ystävinä toisilleen munan. Ensimmäiseksi Kristus tuli tänne maan päälle munan muodossa, ja osa siitä pysyi tässä muodossa, ja loput otti käyttöönsä Pyhä Henki, Mahalakshmi, ja loi siitä Kristuksen. Tässä vanhassa kirjassa Häntä kutsuttiin Mahavishnuksi, joka tarkoittaa Vishnun suurempaa muotoa. Mutta oikeastaan Vishnu on Isä, ja Hän on Poika, jonka Pyhä Henki loi. Luennon jälkeen, jos teillä on tämä kirja, haluaisin lukea teille koko tekstin siitä, kuinka Kristus luotiin. Ja kun Hänet luotiin, Hän kutsui Isäänsä, ja Hän kutsui kerran myös ristillä. Hän kutsui monen vuoden ajan. Ja sitten Kristus sai Mahavishnuna siunauksen Isältään, joka sanoi, että ”Sinut asetetaan korkeammalle kuin Minut, ja Sinusta tulee Adhara, eli ’Universumin Tukija’.” Näettekö, kuinka Muladharasta Hän muuttuu Adharaksi. Tämä kaikki tapahtui taivaissa – Vaikunthassa, voidaan sanoa. Sitten Hän syntyi Pyhästä Hengestä, joka oli Kristuksen Äiti täällä maan päällä, joka ei ollut kukaan muu kuin Mahalakshmin inkarnaatio; eli Hän oli Radha. Ra-dha. ’Ra’ tarkoittaa energiaa, ’dha’ tarkoittaa Read More …

Olet osa jumalallista olentoa Caxton Hall, London (England)

”Olet osa jumalallista olentoa”. Caxton Hall, Lontoo (Englanti), 1. joulukuuta 1980. En pystynyt majoittamaan teitä kaikkia kotiini, ja ajattelin, että parempi tulla tänne, sovitte kaikki tänne! Ja tänään on viimeinen päivä sahaja-joogeillemme (ennen Äidin matkaa Intiaan). Meidän on ymmärrettävä muutamia hyvin tärkeitä asioita itsestämme ja organisaatiostamme, joka on Jumalallinen. Voin kertoa teille pääpiirteittäin, mutta en puutu yksilöllisiin asioihin tai ongelmiin, koska ette ole enää yksilöitä. Teistä on tullut olennainen osa Jumalallista Olentoa, ja olette Sen heränneitä soluja, joten laajasti ajatellen meidän on ymmärrettävä, mitä meidän on tehtävä. Ensimmäiseksi meidän on tiedettävä, että olemme oivaltaneita sieluja. Ja että olette saaneet oivalluksen, ja että olette pyhimyksiä; että teillä on kaikki voimat, joita pyhimyksellä voi olla. Kenelläkään pyhimyksellä ei ole ollut niin paljon voimia kuin teillä nyt, mikä tulee myös esiin. Kenelläkään pyhimyksellä ei ole ollut sellaista tietoa, joka teillä on nyt. Hämmästyttävää, mutta missään tähän mennessä kirjoitetussa kirjassa ei ole voitu kertoa siitä henkisestä olennosta, joka on olemassa sisällänne, ja jonka olette oppineet tuntemaan Sahaja Yogan kautta. Se on hyväksyttävä. Näin se on. Kukaan kirjoja kirjoittaneista – ei edes Adi Shankaracharya – ei pystynyt selittämään niin monia asioita, joita te tiedätte. Mutta Adi Shankaracharyan laatu oli hyvin korkea, ja Hänen tyyppistensä ihmisten – Markandeyan tai Buddhan. Laatu oli hyvin korkea, koska he olivat äärimmäisen puhtaita ihmisiä – puhtaus. He ovat päässeet yksilöinä pelastumisessaan hyvin korkealle. Te taas olette päässeet korkealle kollektiivisessa pelastumisessa. Mutta yksilöinä he ovat todella korkealla tasolla. Heillä ei ollut mitään epäilyksiä Jumalallisesta Voimasta, ei epäilyksiä Jumalasta. Hei eivät koskaan Read More …

Huomio London (England)

Huomio. Dollis Hill, Lontoo (Englanti), 26. toukokuuta 1980. Tänään puhun teille huomiosta. Mikä on huomio, mitä on huomion liikkuminen, ja millä tavoilla voimme kohottaa huomiotamme. Puhutaan yleisellä tasolla. Sopiiko? Kun puhun näistä asioista, teidän pitää tietää, että puhun vain teille, yksilöllisesti – se ei koske ketään muuta. Aina ensimmäiseksi, kun puhun, ihmiset yrittävät selvittää, kenestä Mataji puhuu. Se on paras tapa siirtää oma huomio jonnekin muualle. Jos laitatte huomion itseenne, että ”Tämä on minulle, vain ja ainoastaan minulle”, silloin sillä on vaikutusta, koska sanani ovat mantroja. Siksi se menee hukkaan, koska kaikki teille tarkoitettu meneekin jollekin toiselle. Teidän oma huomionne on ainoa keino tietää todellisuus. Teidän oma huomionne on tärkeä, ei muiden huomio, eikä teidän huomionne muissa! Tämä on ymmärrettävä selkeästi! Jos ymmärrätte sen, että koko asia tulee teidän itsenne käyttöön huomionne kautta, jotta voisitte nousta korkeammalle, silloin se toimii. Muuten se on kuin saisitte ruokaa ja antaisitte sen sitten jonkin toisen ravinnoksi, eikä teille jäisi mitään. Eikä se toinenkaan henkilö pysty hyötymään siitä, koska hän ei tiedä, että annatte sen hänelle. Tänään, kun puhun teille huomiosta, teidän pitää tietää, että huomionne pitää imeä itseenne kaikki, mitä sanon. Sitä ei ole tarkoitettu kenellekään muulle. On parasta, että istutte ajatuksettomassa tietoisuudessa, niin että sanat menevät sisällenne. Muutenhan tämä on vain kuin jokin luento, eikä kuulemallanne ole mitään vaikutusta. Jokainen puhe muuttaa teitä, koska juuri Minä puhun teille. Koska aina ajattelette muita, ja ajattelette koko ajan omia ongelmianne – huolehditte mielessänne jostain täysin joutavasta –, ja huomio on niin ylikuormitettu, että mikään Read More …

Easter Puja: The Meaning of Easter London (England)

Easter Puja, The Meaning of Easter, Dollis Hill Ashram, London (UK). April 6th, 1980 Puhuin tänään erään muslimipojan kanssa, ja hän sanoi: ”Mohammad Sahib ei ollut inkarnaatio.” ”No, mikä Hän sitten oli?” ”Hän oli ihminen, mutta Jumala antoi hänelle erityisiä voimia.” Tämä on hyvä asia, sillä jos sanoo, että Hän oli ihminen – ihmiselle se on hyvä asia. Että Hän oli ihminen, Hän syntyi maan päälle, ja että me olemme tasavertaisia [inkarnaatioiden kanssa, jota emme ole…] Joten kunnioitus ja ’shraddha’ (antaumus) eivät tule esiin. Ihminen saattaa alkaa ajatella, että hän on tasavertainen Kristuksen, Mohammad Sahibin ja kaikkien jumaluuksien kanssa. Kuten ihmiset leikkivät Kristuksen elämällä. He kutsuvat itseään kristityiksi eivätkä osoita mitään kunnioitusta Hänen elämäänsä kohtaan, sillä Hän puhui tulemisesta. Hän ei puhunut mistään tällaisista typeryyksistä. Toisekseen, me emme osoita kunnioitusta, sydämissämme emme kunnioita sitä, että Hän loi kaikki nämä universumit. Mitä me olemme Häneen verrattuna! Istumme Hänen päällään kuin… Millaiset egot ihmisillä onkaan, kuin kuplat. Hän oli tietysti kokonaan ’Brahma Tattwaa’, jumalallista rakkautta, joten Häntä ei voinut tappaa. Lisäksi Hänen piti syntyä Krishnan jälkeen, koska Krishna oli sanonut: ”Tämä Jumalan pyhä voima ei kuole. Sitä ei tapeta.” Sen todisteeksi Hän otti itselleen Kristuksen kehon muodon ja tuli tänne maan päälle. Mutta ihmisillä ei ole silmiä nähdä mitään. He tunnistavat timantin ja kallisarvoisen kankaan, mutta he eivät tunnista sitä, kuinka kallisarvoista Hänen tulemisensa maan päälle oli. Ajatelkaapa. Tilanne oli kauhea. Ei ollut mitään järkeä puhua kenellekään Jumalasta ja Oivalluksesta. Jopa puhuminen dharmasta, oikeamielisyydestä, oli hyvin vaikeaa. Millaisessa tietämättömyyden pimeydessä niiden ihmisten on täytynyt olla, Read More …

Birthday Puja Talk: Guarding Against Slothfulness London (England)

Birthday Puja. London (UK), 23 March 1980. Teidän Äitinne syntymäpäivällä, ja kaikilla vastaavilla juhlilla on hyvin syvällinen merkitys, koska sellaisessa tilaisuudessa ympärillä virtaa aivan erityisiä värähtelyitä. Kun kaikki taivaalliset olennot, ikuiset persoonat, Jumalat ja Jumalattaret laulavat ylistystään, niin koko ilmapiiri on täynnä riemua ja iloa. Ihmisetkin ilmaisevat kiitollisuuttaan. Kiitollisuutta ja rakkautta ilmaistaan monella eri tavalla eri maissa, mutta sisältö pysyy samana, vaikka muodot vaihtelevat. Sisältö on kuin valtameri, joka virtaa jatkuvasti kohti rantoja, ja aallot, jotka koskettavat rantoja, lainehtivat takaisin, ja siitä muodostuu kaunis kuvio. Se on täysin spontaani tapahtuma ja hyvin kaunis, se luo todella kauniin kuvion ympäristöönsä. Kun nämä aallot muodostavat yhdessä rakkauden kuvion, se rauhoittaa ja kiehtoo ihmistä, ja kaikki on hyvin autuasta. Sellaisissa tilanteissa kehittyy aivan erityisiä tunteita, joita emme pysty sanoin ilmaisemaan, joten ilmaisu voi tulla esiin monessa eri muodossa. Mutta pääasia on ilmaisu. Jumala on ilmaissut itseään luomistyönsä kautta, toteuttamalla tämän luomistyön. Luomakunnan taas on ilmaistava kiitollisuuttaan ylistämällä Häntä, ja tämän näytelmän on jatkuttava ikuisesti. Se on kaikkein kaunein näytelmä. Ne, jotka heittäytyvät tähän näytelmään, elävät ikuisen elämän. Se elämä on päättymätön, se ei katkea ja se yhdistää koko universumin kauniiseen musiikkiinsa. Tänään haluan erityisesti puhua niille ihmisille, jotka tuntevat itsensä heikoiksi seuraamaan Sahaja Yogaa, jotka ovat ailahtelevia, joilta puuttuu vahvuus, jotka pelkäävät suhtautua Sahaja Yogaan vakavuudella. On hyvin tärkeää nähdä ailahtelevuus selkeästi – miksi olemme sellaisia. Useimmiten syy saattaa olla egossa, joka estää teitä tekemästä jotakin sellaista, mikä on todella tärkeää. Ailahtelevuus voi tulla meihin monella tavalla, ja kuten sanoin, ego on yksi Read More …

Advice for Effortless Meditation London (England)

Advice for Effortless Meditation. London (UK), 1 January 1980. … elämässä. Samalla tavalla värähtelyt tulevat, ne säteilevät. Teidän tarvitsee vain asettaa itsenne altiiksi sille. Parasta on, kun ei pyri yhtään mihinkään. Älkää miettikö missä kohdassa teillä on ongelmia. Olen huomannut, että monet ihmiset meditaation aikana, jos joku kohta ei ole kunnossa, he alkavat hoitaa sitä. Teidän ei tarvitse huolehtia yhtään. Päästäkää vain irti, ja kaikki tulee kuntoon itsestään. Se on hyvin helppoa. Eli, teidän ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Sitä on meditaatio. Meditaatio tarkoittaa, että paljastaa itsensä Jumalan armolle. Armo tietää kyllä, miten parantaa teidät. Se tietää miten korjata teidät, miten asettua asumaan teidän olemukseenne, miten pitää Henkenne sytytettynä. Se tietää kaiken. Teidän ei tarvitse huolehtia siitä, mitä pitää tehdä, mikä vahvistuslause pitää sanoa tai mitä mantroja lausua. Meditaatiossa teidän täytyy antaa kaiken tapahtua vaivattomasti, täytyy antautua täysin ja olla täysin ajatuksettomana sillä hetkellä. Jos mahdollisesti ette olisikaan ajatukseton. Sillä hetkellä teidän pitää tarkkailla ajatuksianne, mutta älkää menkö mukaan niihin. Vähitellen huomaatte, kuten auringon noustessa, että pimeys väistyy, ja auringon säteet löytävät tiensä joka nurkkaan ja koloon, ja valaisevat koko paikan. Samalla tavalla teidän olemuksenne valaistuu täydellisesti. Mutta jos silloin yritätte tehdä jotakin, tai yritätte estää jotakin tapahtumasta sisällänne, tai yritätte tehdä ’bandhanin’, silloin sitä ei tapahdu. Vaivattomuus on ainoa tie meditaatioon. Mutta asiaan ei pidä suhtautua letargisesti, vaan teidän pitää olla valppaita ja tarkkailla. Asian toinen puoli voisi olla, että ihmiset alkavat nuokkua. Ei, teidän pitää olla valppaina. Jos nuokutte, mikään ei toimi. Tämä on asian toinen puoli. Jos Read More …

Guru-puja: Shri Matajin julistus London (England)

Guru-puja, ”Shri Matajin julistus”. Dollis Hill ashram, Lontoo, Englanti, 2. joulukuuta 1979. Kuukausi sitten kerroin Rustomille, että hänen pitää järjestää puja tälle sunnuntaille. Se on täysikuun päivä, ja hän kysyi Minulta, mikä puja se tulisi olemaan, olisiko se Guru-puja, vai puja Mahalakshmille tai Ganeshalle. Kerroin hänelle, että pidetään Guru-puja. Hän kysyi Minulta sitten myöhemmin, paljon myöhemmin – kun olin menossa Intiaan – että emmekö voisi pitää myös Joulupuja täällä. Tänään on hyvin tärkeä päivä, sillä kauan sitten, kun Kristus oli vielä lapsi, Hän luki pyhistä kirjoituksista ja ilmoitti väkijoukoille, että Hän oli se Tuleva – inkarnaatio, joka on Pelastaja. Ihmiset uskoivat, että Pelastaja oli tulossa. Sinä päivänä, kauan sitten, sunnuntaina, Hän julisti, että Hän oli Pelastaja. Siksi tänään on adventtisunnuntai. Hän eli vain… hyvin lyhyen ajan. Siksi jo nuorena Hänen täytyi julistaa, että Hän oli Adventti, Tuleva. On tärkeää huomata, että ennen tätä kukaan inkarnaatio ei ollut kertonut julkisesti olevansa inkarnaatio. Ramakin oli unohtanut olevansa inkarnaatio. Tavallaan Hän pakotti itsensä unohtamaan sen ja näytteli itse omaa mayaansa tullakseen täydelliseksi ihmisolennoksi – Maryada Purushottamaksi, ja Shri Krishnakin kertoi vain yhdelle henkilölle, Arjunalle, juuri ennen kuin hän oli aloittamassa sotaa. Abraham ei koskaan kertonut olevansa inkarnaatio, vaikka Hän oli Esiaikaisen Mestarin inkarnaatio. Dattatreya itse ei myöskään kertonut olevansa Esiaikaisen Mestarin inkarnaatio. Kaikkien näiden kolmen voiman kautta viattomuuden kautta tapahtuva toiminta saapui opastamaan maailmaa. Ei Mooseskaan koskaan kertonut sitä… vaikka ihmiset tiesivät Hänen olevan suuri, Hän pystyi hallitsemaan Luontoa, mutta Hän ei koskaan kertonut olevansa suuri inkarnaatio. Kristuksen aikana oli välttämätöntä kertoa siitä, Read More …

How to go beyond the ego and know yourself, Meditation London (England)

How to go beyond the ego and know yourself, MeditationAdvice at Dollis Hill ashram, London (UK), 18 November 1979. Ensiksi ennen meditaatiota teidän pitäisi katsoa sydämeenne ja yrittää laittaa oma Gurunne sydämenne sisimpään. Kun tämä on vakiinnutettu sydämeen, teidän pitää kumartaa sille täydellä antaumuksella ja omistautumisella. Mitä tahansa teettekin Oivalluksen jälkeen mielenne kautta, se ei ole kuvittelua, koska nyt mielenne ja kuvittelunne on itsessään valaistunut. Nähkää itsenne niin, että kummarrutte nöyrästi Gurunne jalkojen juureen, ja pyytäkää sitten meditaatioon tarvittavaa temperamenttia, tai meditaatioon tarvittavaa ilmapiiriä. Meditaatio on sitä, että olette yhtä Jumaluuden kanssa. Jos teille tulee ajatuksia, pitää ensiksi tietysti sanoa ensimmäinen mantra, ja sen jälkeen kääntyä katsomaan sisälleen. Joitakin ihmisiä auttaa Shri Ganeshan mantran lausuminen. Sitten teidän pitää katsoa sisällenne ja nähdä, mikä on suurin esteenne. Ensin ajatukset. Ajatuksille pitää sanoa Nirvichara-mantra: “Twameva sakshat Nirvichar sakshat Shri Mataji Nirmala Devi namoh namaha” Sanokaa kolme kertaa. Sitten tulemme esteeseen, joka on ego, koska ajatukset ovat kyllä loppuneet, mutta päässä on edelleen painetta. Jos se on ego, teidän pitää sanoa: ”Twameva sakshat Mahatahamkaara…” – ’Mahat’ tarkoittaa suurta, ’ahamkara’ tarkoittaa egoa – “…sakshat Shri Mataji Nirmala Devi namoh namaha.” Sanokaa kolme kertaa. Jos edelleenkin huomaatte egon olevan siellä, silloin teidän pitää nostaa vasenta puoltanne ja viedä sitä alas oikealle puolelle kädellänne, ja toinen käsi osoittaa kuvaan päin. Nostakaa vasenta puolta ylös ja painakaa oikeaa alas, niin että ego ja superego tulevat tasapainoon. Tehkää se seitsemän kertaa. Yrittäkää tuntea, miltä sisällänne tuntuu. Nostakaa nyt Kundaliininne ylös pään päälle ja sitokaa solmu. Nostakaa uudelleen Kundaliini Read More …

Sahasrara-puja puhe: Miten Shri Mataji koki Sahasraran avautumisen London (England)

Sahasrara-puja. Dollis Hill, Lontoo (Englanti), 5.toukokuuta 1979. Tämä päivä on erittäin tärkeä, tiedätte sen, koska luomisen historiassa aina Kristuksen aikaan saakka, ihmisen tietoisuuteen oli luotu ymmärrys ylösnousemuksesta – että ihminen voi nousta ylös, voi syntyä uudelleen. Ihmiset alkoivat ymmärtää tämän. He tunnistivat, että se voi tapahtua meille kaikille joskus. Mutta niin ei käynyt. Toteutumista ei koskaan tapahtunut. Se oli ongelma. Ja ilman pääsyä Todellisuuteen, mistä tahansa joku puhuikin, se kuulosti kuvitteelliselta. Ihmisen on siis hypättävä sisään Todellisuuteen, sisään totuuteen. Tällaista ei ollut koskaan aikaisemmin tapahtunut, ja kuten kerroin, jos se tapahtui yhdelle tai kahdelle, sillä ei ollut minkäänlaista merkitystä suurille joukoille, eikä kukaan ottanut sitä vastaan. Ja samalla tavalla, kuin autiomaassa virtaava kapea pieni joki, se haihtuu ilmaan. Eikä totuudellakaan, sillä, mitä oli löydetty, ollut mitään juuria. Tästä todellisuudesta, jota ihmisille julistettiin, alkoi syntyä kaikenlaista kummallista. Sen piti olla huipennus ihmisen tietoisuudessa, jolloin hänestä tulee yhtä Jumaluuden kanssa, että hän tulee yhdeksi oman itsensä kanssa. Sen piti tapahtua. Ja sen piti tapahtua aikana, joka oli kaikkein otollisin, kaikkein paras. Sillä jos ihmisen halu ei ole kovin vahva, ihmisen tahto ei ole kovin vahva eikä hän pyydä Todellisuutta, Todellisuus ei ala toimia. Tietysti kaikki muu luomistyö, eläimien, puiden, hedelmien ja kukkien luominen, oli kaikki jo tehty. Mutta ihmisen evoluutio ei voinut kehittyä aiemmin, koska etsimistä ei ollut kovin paljon. Kun aika sitten tuli, kun tarve oli niin suuri, että tarve itsessään synnytti Sahaja Yogan. Ja tapahtui niin, että todella näin Sahasraran. Tiedätte tietysti, että teidän ja Minun Sahasraroissa on ero. Näin Read More …