Makar Sankranti/Shri Surya Puja

Mumbai (India)

Feedback
Share
Upload transcript or translation for this talk

 

Makar Sankranti – Shri Surya Puja. India Tour, Bombay (India), 10 January 1988.

Tämä on ainutlaatuinen mahdollisuus Minulle tavata teidät uudestaan Bombayssa kun te kaikki olette lähdössä tästä maasta sekä tälle erikoislaatuiselle pujalle joka meillä on tänään.

Tämä puja tehdään auringolle ja sitä kutsutaan Makar Sankrantiksi. ”Makar” on kauriin kääntöpiiri, kauris on Makar. Eli nyt aurinko liikkuu kauriin kääntöpiiriltä kravun kääntöpiiriä kohden ja se on aina ennalta asetettu päivä koska se liittyy aurinkoon. Se on ainoa ennalta asetettu päivä intialaisessa kalenterissa koska se päätellään auringosta. Mutta tällä kertaa, En tiedä miksi, mitä tapahtui he laittoivat sen viidenneksitoista tätä kuuta – ja se on aina ollut neljäntenätoista. Tänään he vaihtoivat sen Sanoisin että vuodenajat muuttuvat. On kuusi kuukautta kun se liikkuu, aurinko liikkuu kohti eteläistä pallonpuoliskoa ja lämmittää sitä. Se lähtee kohti pohjoista pallonpuoliskoa huomisesta eteenpäin. Joten tänään on viimeinen päivä jolloin sanomme tämän olevan kaikista päivistä kylmin, intialaisen ymmärryksen mukaan. Tämän jälkeen lämpö alkaa nousta ja voimme kaikki tehdä mitä vain suotuisaa, mitä vain suotuisaa voidaan tehdä tämän pujan jälkeen, kesäaikana.

 

Vaikka kesäisin onkin hyvin kuuma ihmiset haluavat silti auringon johtavan meitä ja antavan meille lämpöä, vain auringon vuoksi kaikki niityt, kaikki kasvit kaikki hedelmät ja kaikki kasvaa. Siksi kuuden kuukauden jaksoa jolloin aurinko ei ole täällä kutsutaan nimellä ”Sankranti” joka tavallaan tarkoittaa onnettomuutta. Se tarkoittaa tietenkin että Euroopan maissa, Englannissa tai Pohjois-Amerikassa, aika jolloin aurinko ei paista on onnettomuus. Mutta myös täällä sitä pidetään erityisenä aikana- on Sankrantin päättymispäivä- se tarkoittaa että onnettomuuden aika on ohi. Silloin annetaan syötäväksi jotain makeaa johon on sekoitettu seesamin siemeniä, koska ne antavat lämpöä. Niinpä tämän ollessa kylmin päivä, teille annetaan seesaminsiemeniä- ja halutaan, että myös säilytätte niiden antaman lämmön ja totutatte itsenne tulevaan kuumuuteen. Tämä kaikki on tavallaan ajateltu hyvin karkealla tavalla hyvin karkealla tasolla että ihmiset pitäisi pitää riittävän lämpiminä. Sanotaan myös, että rakkauden lämpöä tulisi osoittaa ihmisille tänä aikana koska tämä on kylmin päivä. Niinpä sanotaan: ”Annamme teille tämän erityisen asian jotta sanoisitte jotain kaunista” – se on ”goad goad bola” ja tarkoittaa: ”sano jotain kaunista meille.” Ihmiset jotka asuvat lämpimissä maissa ovat lempeämpiä kuin ihmiset jotka asuvat kylmemmillä alueilla, koska luonto on melko epäystävällinen heille.

 

Älkää syyttäkö heitä heidän temperamentistaan, koska luonto on niin epäystävällinen. Intiassa voi asua missä tahansa: voi asua puun alla, voi asua metsässä, missä vain voi asua melko onnellisena- niinkauan kuin on juomavettä ja kylpyvettä. Eikä ole sellaista ongelmaa kuin muissa maanosissa kohdattavana- kuten jos haluaa mennä ulos on käytettävä 15-20 minuuttia pukeutumiseen. Täällä voitte vain kävellä talosta ulos voitte pitää talonne avoimina kesäaikana, eikä se tuota mitään ongelmia mitä luontoon tulee. Täällä luonnosta tulee kesäkautena hyvin ystävällinen koska puut ovat tuuheita ja hyvin vihreitä, ihmiset ovat hyvin onnellisia tuona aikana, ja kaikki aktiivisuus lisääntyy auringon energian voimasta. Mutta olette nähneet että länsimaissa aurinkoa on paljon vähemmän. Sen vuoksi- ihmiset pysyvät enemmän taloissaan- keinotekoisessa tai muunlaisessa lämmityksessä, ja ovet ovat kiinni- sydämet on suljettuja- ja heidän on vaikea kommunikoida muiden ihmisten kanssa. Kuten myös teidän maissanne kun menette etelämmäs- huomaatte ihmiset avoimemmiksi, yksinkertaisimmiksi, hyvin vieraanvaraisiksi. Auringon mukana sydän muuttuu sellaiseksi joka on hyvin avoin, ja eräällä tapaa kutsuva. Jos nyt katsotte asiaa Sahaja yoga-kantilta aurinko-linja on oikea puoli.

 

ja kuu, kuu on vasen puoli. Kuu-linjalla voitte haluta mutta ette voi toimia. Siitä huolimatta, jos menette kuulinjalla liian pitkälle, se voi olla tuhoisaa. Koska jos istutte talossa tekemättä mitään- ja näinä päivinä on myös työttömyyttä, esimerkiksi- jos ei ole työtä – silloin alatte ajatella liikaa, ja ajattelu on vain halun energian työskentelyä, ei toimintaa. Ja ilman toimintaa tästä energiasta tulee hyvin tuhoisaa. Sen vuoksi kuulemme ihmisten sanovan että: ”tyhjä mieli, toimeton mieli on paholaisen työpaja.” Siellä missä ihmiset eivät toimi, kun mitään ei tapahdu, se saattaa olla tuhoisaa… Koko tilanne on siis erilainen lämpimässä maassa, ja maassa joka ei ole lämmin. Mutta myös maassa joka on hvyin lämmin, kuten Afrikassa, liian suuri kuumuus aiheuttaa komplikaatioita. Kuten tropiikissa – jonka halki päiväntasaaja kulkee, tulee niin kuuma että joka paikka muuttuu viidakoksi- on hyvin pitkiä ja korkeita puita- ja kaikkialla on niin paljon lehvästöä- ettei auringolla ole mitään- mahdollisuutta läpäistä sitä- ja on melko pimeää- täysin pimeää. Sellainen äärimmäisyys kuuluu samaan luokkaan kuin kylmän vuodenajan äärimmäisyys.

 

Sellaisia ihmisiä asuu siellä- ja luonnollisesti koska aurinkoa on vähemmän, he eivät kasva paljon- ja he saattavat olla primitiivisiä ihmisiä ja he saattavat olla melko aggressiivisia, ja oppia asioita eläimiltä ja he saattavat olla melko aggresiivisia. Niinpä tasapaino on saavutettava, ja tasapaino on siinä, että meidän pitäisi haluta ja toimia. Mutta ongelma on inhimillisessä ilmapiirissä- niin että työvoima on jakautunut kahtaalle- yksi osa maata ajattelee- ja toinen osa maata toimii. Näissä olosuhteissa ei mikään toimi. Niinpä tasapaino on saavutettava siinä missä keskikanavanne toimii. Sushumna Nadi on se, jota saatettaisiin sanoa päiväntasaajaksi – mutta se ei ole, se ei ole päiväntasaaja, vaan Äiti Maan akseli. Äiti Maan akseli on Sushumna, ja sen on toimittava- Meidän tulee ymmärtää että meidän täytyy olla akselillamme. Eli me olemme akselillamme, ja se on se joka tasapainottaa. Itseasiassa se ei ole mitään muuta kuin suuri pylväs Äiti Maan sisällä, jota me voimme kutsua akseliksi. Ei ole mitään materiaa, jota voimme kutsua akseliksi Äiti Maan sisällä, vaan energiaa joka toimii siten, että Maa liikuu sellaisella valtavalla nopeudella- kun koko maailmankaikkeus on laajentunut niin paljon.

 

Se ei pelkästään liiku, vaan luo meille yön ja päivän- niin että voimme tehdä työtä päivällä ja nukkua yöllä- se antaa meille tasapainon. Se liikkuu jopa auringon ympäri siten että puolet maista saavat aurinkoa kesäaikana, ja puolet talviaikana. Akseli on se joka huolehtii kaiken toiminnasta. Sen lisäksi- se säilytää tarpeelliset välimatkat suhteessa- toisiin planettoihin ja maailmankaikkeuden liikkuviin keskuksiin. Tämä akseli on Äiti Maan älykkyys. Se ei ole pelkkä äly, vaan myös tuoksu- puhumattakaan että se on- voidaan sanoa, Äiti Maan Sushumna Nadi. Vain tämän akselin avulla swayambhut ja kaikki suuret maanjäristykset ja kaikki sellainen tapahtuu. Tämä akseli on se joka liikuttaa. Se energia, jota voimme kutsua akselin energiaksi, saa laavan liikkumaan eri suuntiin ja lävistämään eri alueita synnyttäen maanjäristyksiä, ja myöskin muodostamaan …tulivuoria, tulivuoria. Ja kaikki tämä tapahtuu, koska akselilla on ymmärrys siitä mitä tulee tehdä.

 

Tämä akseli rakastaa meitä. Tämän akselin vuoksi- meillä on vuodenajat. Vuodenajat on luotu kauniisti jotta miellä olisi erilaisia ruokia erilaisia asioita. Jos Äiti Maan lämpö kadotetaan, ei meillä ole maan päällä mitään. Kaikki jäätyy ja on vain lunta- eikä meillä ole ruokaa eikä mitään, ja täällä olisi kuin kuussa asuisi. Se on luotu erityisellä tavalla: Ensiksi kun Äiti Maa luotiin auringon kuumuudesta, voimme sanoa että aurinko on Äiti Maan isä. Se vietiin hyvin lähelle kuuta niin että se jäähtyi, se todella jäähtyi, kaikki oli lunta. Mutta sitten se vietiin lähemmäs aurinkoa ja siirrettiin kohtaan jossa elämä voi alkaa- ja niin koko asia organisoitiin kauniisti jotta elämä kasvaisi sillä alueella. Kun elämä alkoi kasvaa, tiedämme kuinka hiili vähitellen muodostettiin. Sama akseli muodostaa hiilen, koska akselissa on kuumuutta, lämpöenergiaa, joka muuttaa kasvit hiileksi.

 

Myöhemmin tämä hiili- muodosti pohjan- voidaan sanoa, hiilihydraattien tuotannolle- voidaan sanoa- tai kaikelle orgaaniselle materialle. Mutta elämän luomiseksi tarvittiin muuta apua- joka oli nitrogeeni; ja tämän nitrogeenin, te yllätytte- sen loi sama akseli, liikkeensä voimalla. Ja kun se loi nitrogeenin, nitrogeeni antoi meille aminohapot; ja kun aminohapot luotiin meissä, aloitimme elämämme ameebasta. tietenkin kaikki tämä tapahtui valtameressä, koska valtameressä liikkeen avulla- nitrogeeni luotiin ja elämä luotiin ja valtameren kautta se on laskettu liikkeeseen, ja siksi meillä on aminohapot. Aminohapot ja niiden muodostuminen antoi meille yhdistelmät ja vaihtelut, erilaiset elämät. Niinpä koko evoluutiossa Äiti Maa on näytellyt akselinsa avulla hyvin suurta osaa. Samoin ihmisissä, ydin on kaikkein tärkein. Se on elämämme pääperiaate, meidän akselimme. Meidän on seistävä akselimme varassa. Ne jotka eivät seiso akselinsa varassa, nojavat oikealle tai vasemmalle, kykenevät täydelliseen tuhoon; koska he tuhoutuvat joko liialla oikealla tai liialla vasemmalla puolella.

 

Niinpä akselimme kanssa on toimittava oikein. Niinpä ihmisillä joilla ei ole kunnon akselia saatta olla ongelmia eri chakroissaan, eri ihmisillä erilaisia. henkilö joka venyttää akseliaan liikaa, ja laittaa päänsä taakse näin, on henkilö joka on hyvin oikeanpuoleinen ja aiheuttaa ongelmia egollaan; ja se joka täysin taipuu alas- nöyristellen on myös henkilö joka kulkee kohti tuhoaan. Näiden kahden ihmistyypin välillä on iso ongelma, yksi yrittää määräillä muita, ja kun he aoittavat muiden määräilyn he itseasiassa tuhoavat itsensä, kuten myös ne joita he dominoivat. Esimerkiksi nyt, olemme nähneet että meillä on Brittejä jotka tulivat tänne ja hallitsivat meitä. Olemme nähneet ranskalaisten hallitsevat joitakin muita ihmisiä, ja on portugalilaiset jotka menivät ja hallitsivat joitakin muita ihmisiä. Mutta kaikella minkä he tekivät määräillessään oli kahdenlaiset seuraukset. Ensiksikin heidän dominointinsa intialaisista tuli hyvin nöyristeleviä, intialaisiasta tuli – jopa nykyään he ovat erittäin nöyristeleviä eikä heillä ole itsenäistä akselia joka heillä tulisi olla. He ovat äärimmäisen nöyristeleviä. Tarkoitan, että erityisesti lännessä olen nähnyt- Olen yllättynyt että intialaisten lähtiessä täältä- huomaan heidät nöyristeleviksi.

 

he tekevät kaikenlaista nöyristelevää miellyttääkseen valkoihoisia. Valkoisesta ihosta tuli jotekin hyvin ihailtuja Intiassa. Se kasvatti valkoisten egoa, lisäsi valkoisten egoa, ja tänä päivänä näette egon tuhoavan heidät. He ovat tuhoutumaisillaan egonsa vuoksi. Se on niin luonnotonta ja teennäistä. On ymmärretävä että ihmisen on parasta pysyä akselillaan, ja että kaikilla on akseli, ja jokaisen akselia on kunnioitettava. Sahaja Yogassa en tunne teitä paljon kasvoiltanne- tunnen teidät chakroistanne, Sushumnastanne, siitä millainen Sushumna teillä on. Jos teillä on syvä Sushumna, tunnen teidät syviksi henkilöiksi. jos teillä on teennäinen Sushumna, Tiedän että teillä on hyvin teennäinen Sushumna. Ja vaikka tekisitte jotain jollain tapaa kivaa ja hyvää tai puhutte Sahaja Yogasta tai tiedätte liikaa Sahaja Yogasta, tai sanotte asioita, jotka tavallisesti hämmentäisivät jokaisen, niin kuin olisitte Sahaja Yogan mestareita, Tiedän kuinka syviä te olette.

 

Niinpä akselin syvyys on kaikkea muuta tärkeämpi. Akselinne on oltava hyvin syvä. Nyt sanotte: ”Äiti, Akseli on mikä se on, kuinka se voi olla syvä?” Akseli joka on tehty ihmisiin, on kuin jokin kolme ja puoli-kierteinen asia ja sen sisus on Brahma Nadi. Brahma Nadi on erittäin pieni ja kapea, voimme sanoa että se on hiuksen kaltainen josta vain hiuksenohut kundalini voi kulkea läpi. Mutta kun henkilö on syvä, Brahma Nadi on suurempi, ja kaikki loppu joka on kiertynyt toisiinsa, on pienempi. Kun taas ihmiset, jotka eivät ole syviä, ulkoapäin- voidaan sanoa että moni kakku päältä kaunis- verrattuna sisäiseen pieneen asiaan. Sellaiset ihmiset saattavat vaikuttaa hyvin dynaamisilta, hyvin älykkäiltä, hyvin tyylikkäiltä, saattavat näyttää hyvännäköisiltä tai mitä vain ulkoisesti, mutta sisäisesti heissä ei ole syvyyttä. Jos he ovat sisäisesti syviä, heidän koko asenteensa on kaunis. He ovat hyvin iloa antavia ihmisiä, he ovat hyvin iloa antavia.

 

Ja mitä enemmän tapaatte tällaista ihmistä hän saatta vaikuttaa iloiselta tai yrittää ilahduttaa sinua mutta ilo ei ole todella syvää; vaan voi olla ilon pilaavaa. On siis tärkeää tehdä akselistamme syvempi, ja siinä kohden meiltä puuttuu uutteruutta, meidän on yritettävä kunnolla. Joillain ihmisillä on automaattisesti hyvin syvä akseli, ja joillain on hyvin, kuinka sanoisin, hyvin kokoon kutistunut akseli. Tämän akselin on kasvettava. Kun tulette pujaani laajennan sitä, myönnän sen, mutta se on väliaikaista. Säilyttääksen sen on tehtävä työtä kotona, myös kollektiivissa. Kotona on työskenneltävä paljon meditaation avulla. Mutta se pitäisi tehdä tosissaan. Sen ei pitäisi olla pelkkä vitsi, olla rivo, olla typerä – se ei ole oikea tapa. Se pitäisi tehdä tosissaan, tarkoittaen että olette suorittamassa omistautuen tehtävää, se on meditatiivinen asia; voimme kutsua sitä rukoukseksi Jumalalle, se on Puja Jumalalle.

 

Se on tehtävä kunnioituksella, koska kunnioitus on avain saavutuksiin. Jollei teillä ole itsekunnioitusta ettekä kunnioita muita, sitä ei voi tehdä. Mutta ensin teidän on kunnioitettava omaa elämäänne. ”Mitä teen elämälläni? Mihin tuhlaan sen? Miksi minun pitäisi tuhlata se? Miksi en olisi syvä? Kaikesta huolimatta elämälläni on oltava tarkoitus. Palvelenko tarkoitustani?” Jos kaikki nämä asiat pulpahtavat päähänne, silloin voitte ymmärtää, että on helppoa vastustaa egoanne koska tavallisesti ihmiset tappelevat hyvin pienistä asioista.

 

Olen nähnyt että myös Sahaja Yogassa ihmiset tappelevat asioista jotka ovat niin täydellisen merkityksettömiä. Minusta tuntuu tyhmältä edes mainita sitä kuinka tyhmistä pienistä asioista ihmiset riitelevät. Mutta syvä henkilö, vaikkei hän edes puhuisi paljon, vaikkei hän edes toisi itseään esille paljon, vaikkei hän edes istuisi eturivissä hän ilmaisee itseään syvyytensä kautta, koska syvyyden kautta voin työskennellä paremmin. Kehittyäkseen tässä on meditoitava, on tärkeä asia meditoida; joka päivä, joka päivä, joka päivä. Voi olla ettet syö ruokaasi joka päivä, et ehkä nuku joka päivä, et ehkä mene töihin joka päivä, voitte jättää tekemättä minkä vain asian joka päivä – mutta teidän on meditoitava joka päivä. Se on tärkeä seikka, kehittää keskeinen kokoon kutistunut osa suuremmaksi. Kun tapahtuu- ensimmäinen asia jonka huomaatte itsestänne on ettette välitä mistään mukavuuksista, eivätkä teitä vaivaaa mitkään asiat, mikään materia. Mitä se sitten onkin, olette sen yläpuolella, ette vain vaivaa päätänne – annatte sen olla. Ette vain halua pistää nenäänne asioihin jotka eivät teihin kuulu. Hankkiudutte vain eroon, ja ajattelette että: ”Oi Jumala, tämä on liikaa minulle, en välitä siitä.”

 

Niinpä koko huomio kohdistuu sisäänpäin. Kun huomio liikkuu sisäänpäin silloin se laajenee lisää. Niinpä sisintä kutsutaan Brahma Nadiksi ja se alkaa laajentua ja laajentua. Silloin myös pienissä, pienissä asioissa: sanotaan esimerkiksi jollen ole maininnut jotakuta ja sen sijaan maininnut jonkun muun, he tuntevat: ”Voi, miksei Äiti maininnut minun nimeäni?” Se on liian pieni asia että sillä olisi merkitystä. Niin kauan kuin teillä on syvä akseli, olette osa Minua. Minä olen kanssanne, täydellisessä yhteydessä. Mutta nämä ulkoiset asiat ovat- ”Oi, Hän antoi kauniin sarin toiselle, Hän ei koskaan anna meille saria, Hän ei tehnyt sitä, Hän ei tehnyt tätä.” Kaikki tuollaiset asiat tulevat päähänne, se tarkoittaa että todellakin teistä puuttuu jotain. Tai jos yritätte valittaa, ”Voi, menin sinne, minun oli mentävä bussilla ja minun täytyi seisoa,” se osoittaa ettette ole yhtään hyvinvoivia.

 

Laajeneminen lohduttaa teitä. se on rohkaisevaa, ja se todella saa teidät tuntemaan olonne tyytyväisiksi missä olosuhteissa, paikassa tai elämäntyylissä vain- ettekä halua mitään muita mukavuuksia. Ja tämän on kehityttävä, meditaation avulla. Toiseksi, meidän on tiedettävä että se mitä Sahaja Yoga on tänään, on kollektiivinen tapahtuma. Huomaan että erityisesti intialaiset miehet, he eivät koskaan tee työtä käsillään, se on väärin. Koska he eivät käytä lainkaan käsiään heidän kollektiivinsa on köyhä, hyvin köyhä. Intialaisilla on huonoin kollektiivi. Jos teillä on ashram, En tiedä miksi meidän pitäisi rakentaa se ashram kukaan ei jää tänne. He haluavat omat talonsa, heidän omat perheensä, heidän omat lapsensa; he ovat pahinta kollektiiville. Syy on, etteivät intialaiset miehet tee mitään käsillään.

 

He eivät osaa lyödä yhtä naulaa – heitä on monia – puhumattakaan minkään korjaamisesta. He seisovat kädet lanteillaan ja käskevät toiset töihin, On olemassa Marathi-sanonta, hyvin mielenkiintoinen… se on: ”Istua kamelin selässä ja ajaa vuohia.” Se on siis tyypillistä intialaisille miehille. He eivät osaa korjata mitään, he eivät osaa tehdä mitään. Oletetaan että joku levittää jotakin, he vain seisovat ja katsovat, he eivät koskaan tartu työhön käsillään. Niinpä jokaiselle Sahaja joogille on tärkeää se mitä kutsumme nimellä shramadaan. Heidän on tehtävä shramadaania ”Shramadaan” tarkoittaa työvoiman antamista, ja sitä meiltä puuttuu. Niin että jos teidän pitäisi siivota talonne, teidän pitäisi siivota talonne ulkopuoli, yrittäkää laittaa puutarha talonne ympärille yrittäkää maalata talonne, tehkää jotain työtä käsillänne vaikkei teillä olisi mitään tehtävää, voitte edes harjata hiuksenne tai jotain sellaista. Mitä vain mistä teidän on helppo aloittaa, koska luulen etteivät ihmiset tee edes sitä. He eivät edes häpeä itseään, he ajattavat partansa – Tarkoitan, että he ovat täydellisen laiskoja vetelyksiä.

 

Mutta sitä vastoin lännessä näemme ihmisten käyttävän käsiään. Huomaatte sen vuoksi- sen vuoksi, että he käyttävät käsiään he ovat kollektiivisia. He saavat siis pisteen kollektiivisuudesta, samalla kun intialaiset saavat pisteen olemalla intialaisia, tuntemalla perinteensä ja tietämällä mikä Kundalini on, he tietävät Ganeshasta, he tietävät kaikesta. He saavat siis pisteen tältä puolelta. Vasen puoli on siis halu, oikea puoli on toiminta; jälleen palaamme kohtaan jossa olemme epätasapainossa, toiminta tapahtuu lännessä, ja täällä vain ajatellaan – ”Hyvä on, teemme tämän.” Suunnittelua. Kaikki on suunniteluasteella. Mikään ei toimi. Voit suunnitella, suunnitella, suunnitella. Nyt olemme rakentaneet yhtä ainutta ashramia Delhissä, luulen että noin 10 vuoden ajan.

 

Voin sanoa teille että se on kuin Taj Mahal! Ja se on niin vaikeaa, katsokaa, ymmärtääksenne miksi se on vienyt heiltä niin paljon aikaa vaikkei se edes ole yhtään mikään iso paikka. Mutta eivät vain Sahaja joogit, vaan myös muut tekijät, koska kaikki ovat sellaisia, kaikki viivästyy kaikki tehdään huomenna. ”Tämän teemme huomenna.” Yksi henkilö tulee, toinen ei. Kuten koulussa, meille annettiin tehtävä ratkaistavaksi, katsokaahan: yhtä taloa rakennettiin, kolme ihmistä tuli töihin ja yksi juoksi karkuun. Sitten kaksi ihmistä tuli töihin ja yksi jäi ja kaksi juoksi pois; ja sitten 5 ihmistä tuli töihin ja 2 juoksi pois Siis milloin talo valmistuu? Ei koskaan! Sellaisten karkulaisten kanssa se ei voi koskaan valmistua. Niin se on.

 

Joten tässä kohtaa meiltä puuttuu kollektiivisuutta. Olin sanomassa että kaikkien intialaisten tulisi etsiä paikka johon he voisivat istuttaa jotakin. Hankkikaa jokin paikka jonne he voivat istuttaa kivoja banyan-puita, kastelkaa sitä yhdessä, hoitakaa sitä yhdessä Siinä suhteessa intialaiset naiset ovat parempia. he tekevät paljon työtä ruuanlaiton vuoksi ja kaiken sellaisen, mutta toinen puoli puuttuu. Toinen puoli on älykkyys, se on toinen puoli, ajattelu. Kaiken aikaa he ajattelevat, ”Oi, mieheni on sellainen, minun täytyy tehdä tätä ruokaa hänelle,” ja jos miehen täytyy saada vaikka- sitruuna ruokansa kanssa, eikä talossa olekaan yhtään sitruunaa- nainen juoksee edestakaisin ja ympäriinsä saadakseen sitruunan miehelleen, muuten hän ei syö ruokaa. Se ei haittaa, jos hän ei toisinaan syö. Mutta naiset yrittävät, koska heidän täytyy pitää heidän- he ymmärtävät yhden asian että heidän on pidettävä miestensä makutottumus hyvänä. He ovat siis järkeviä Intiassa koska miehet ovat oikeita tiikereitä, kaikki aviomiehet ovat kuin tiikereitä, heidät on siis pidettävä kylläisinä, sillä muuten, Jumala tietää milloin tiikeri hyppää kimppuunne. Sitä vastoin Englannissa ja Amerikassa olen nähnyt aviomiesten olevan, kuin vuohia ja vaimot ovat tiikereitä!

 

Ja länsimaistuneet intialaiset naiset ovat myös sellaisia, ja kun he menevät länteen, Olen nähnyt yksinkertaistenkin naisten muuttuvan tiikereiksi. On yllättävää miten he heti muuttuvat vaikkeivat edes pukeutuisi farkkuihin. ja kaikkeen muuhun. mutta heistä tulee sellaisia. Epätasapaino syntyy ihmisissä kun he eivät ymmärrä että heidän on oltava Äiti Maan akseleita, eikä kauriin tai kravun kääntöpiirejä. Tämä tasapaino tulee syvyyden kautta, ja syvyyttä on kehitettävä. Ei vain puhumalla siitä, puhumalla Sahaja Yogasta, vaan todella tosissaan meditoimalla, todella tosissaan meditoimalla. Toiseksi, meidän tulee tehdä kollektiivista työtä. Esimerkiksi meillä on Intiassa arkkitehteja. he eivät ole koskaan koskeneet mihinkään käsillään.

 

He istuvat ja piirtävät, siinä kaikki. Ja piirtämisen jälkeen tekevät mitä haluavat. Ja nyt heillä on käytännön ongelmia he eivät osaa lyödä yhtä naulaa. He ovat kaikki valkokauluksia… Täysin hyödyttömiä käsityöhön. He eivät osaa tehdä mitään käsitöitä Jos heidän pitäisi vaikka nostaa yksi näistä tuoleista ja avata se, normaalisti he eivät osaisi. Näissä olosuhteissa on ymmärrettävä että tulemme yhteiskunnasta joka on täysin raunioina mitä kollektiiviin tulee, olkaamme siis kollektiivisia Yrittäkäämme tehdä jotain yhdessä. Mutta kollektiivi on niin köyhä Intiassa, niin köyhä etteivät he edes kohtele vaimojaan hyvin. he eivät puhu vaimoilleen kauniisti, lapsilleen kauniisti; heille on täysin epädharmista olla kilttejä vaimoilleen. Toinen puoli on että länsimaiset välittävät niin paljon kollektiivista että kaikessa he yrittävät kompromissia, ja yrittävät pitää perhe-elämän kunnossa. Meillä on siis kaksi äärimmäisyyttä.

 

Siitä huolimatta, kiitos intialaisten naisten viisauden, perhe-elämä on vahvaa. Mutta jos sellaisia miehiä nähdään Englannissa, Kukaan ei siedä sitä järjettömyyttä mitä intialaiset miehet tekevät vaimoilleen. On anteeksiantamatonta miten he käyttäytyvät. Tasapaino miesten ja nisten välillä: Mikä siis on akseli? Se on koti. Koti on akseli. Millaisia keskusteluja teillä on kotona? Mitä ajattelette, mikä on ongelmanne? Missä on huomionne, mistä keskustelette? Se on tärkeää ymmärtää.

 

Siitä ymmärrätte mitä perheessä on meneillään. Jos vaikka puhutte pahaa toisistanne, jos puhutte lapselle miestänne vastaan ja mies vaimoaan vastaan, puhutte lapselle, miestä vastaan, ja niin edelleen. Jos niin tapahtuu, se mitä seuraa, on ettei akseli ole kunnossa. Akseli on rakkaus, akseli on rakkaus. Muttei hyväksikäyttöä eikä pilaamista – vaan rakkautta meidän maamme kaltaisissa maissa, millainen on akseli? Maamme akseli on adhyatma. Meidän on päästävä rahanhalusta, kehitys, tämä ja tuo. Etsikää ensin adhyatma. Jos ihmiset saavat oivalluksen ennen kuin he kehittyvät, ei tule mitään toisen amerikan luomista tänne. Meidän ei tarvitse muuttua kommunisteiksi, meidän ei tarvitse tehdä mitään seillaista, koska kommunistit ovat kuin amerikkalaiset, temperamentissa ei ole mitään eroa.

 

Jos amerikkalaisen sallitaan oleskella Venäjällä hän käyttäytyy kuten venäläinen käyttäytyisi ja jos venäläinen läheteään amerikkaan hän käyttäytyy kuiten amerikkalaiset. Ei ole mitään muutosta. Jos adhyatma -akseli on maassa jossa ihminen saavuttaa henkisen ylösnousemuksensa tulee siitä kaikkein tärkein asia, ja jos se saavutetaan, niin silloin mikään kehityksen määrä mikään määrä näitä asioita ei voi tuhota sitä maata, eikä voi synnyttää sotia. Kaikkialla tulee olemaan rauha, kaikkialla tulee olemaan iloa. Siispä tänä Makar Sankranti-päivänä sanokaamme että Sankranti on ohi, ja meidän on katsottava eteenpäin uuden kuun uuteen aikakauteen, joka siunaa meitä, ja suuri aurinko nousee antaakseen meille kaiken tarvitsemamme energian, juhliaksemme Sahaja Yogan kultaista aikakautta.

Jumala siunatkoon teitä kaikkia.

 

Nyt Pujasta, Makar Sankranti Puja on hyvin pieni, se on puja Surya Devatalle, En tiedä… Ulkomailta tulleista, kuka aikoo viipyä 11.00.00 pv:ään, 12.00.00 pv:ään? 12:na päivänä – 12.00.00 pv:n jälkeen. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 … 17 18 19 20.. Hyvä on selvitetään, kuka jää Bombayhin 11.pv:n jälkeen? Milloin nämä ihmiset lähtevät? Ne jotka jäävät Bombayhin 11.pv jälkeen, milloin he lähtevät, milloin te lähdette?

 

Te tulette Pratishthaniin. Hyvä on. Entä sinä, John? Haluatko jäädä tänne Bombayhin, vai haluatko olla Pratishthanissa? tarkoitan, ettei tänne ole järjestetty mitään, siis kaikki ne jotka eivät lähde 11.00.00 tai 12.00.00 pv, tai lähitulevaisuudessa, kuinka moni aikoo jäädä pidempään? n. 34.00.00 Kuinka monta miestä ja naista? miehet voivat siis tulla Pratishthaniin, ja loput naisista voivat mennä Alibaghiin. Syy on se että Pratishthan on yhä erittäin spartalainen. sitä ei ole ollenkaan tarkoitettu naisille, ja minulla on vain yksi asuinhuone. 00:44:44:03 00:44:47:0 Niinpä parasta olisi lähettää kaikki naiset… Menkööt he Alibaghiin, ja antakaamme heidän maksaa oleskelustaan Alibaghissa ihmisille jotka huolehtivat heistä.

 

Ne jotka tulevat Pratishthaniin, kuinka monta heitä on? Loput miehistä, noin 50.00.00 50 hyvä on. Milloin siis menette takaisin koko jutun kanssa? Ymmärrätehän että koska se on niin suuri tehtävä, se on työtä. Voitte tulla Pratishthaniin jos haluatte valokuvata tai jotain, mutta meille se on tehtävä, huomatkaa, että ennenkuin te palaatte meille se on tehtävä koko ajan. Joten on parasta että tulette Pratishthaniin, valokuvaattte hieman tai mitä sitten haluattekin Ja sitten teidän on parasta varata itsellenne, koska tämän täytyy lähteä maastamme muuten he ovat aina vaivoinamme ja seuraavat meitä. Olen pahoillani, mutta tähän teidän on matkustettava… tavaroinenne joita teillä on. Sen on tapahduttava 03/04/09 päivän aikana. Voitte saattaa valokuvauksen päätökseen siellä, ja järjestää lähtönne. Joten kaikki naiset jotka jäävät vielä voivat mennä Vashiin tai Alibagh:in.

 

Alibagh on parempi… He voivat mennä Alibaghiin ja jäädä sinne Alibaghiin, noin 13-14 naista… Hyvä on, tehdään niin Nyt sanokaamme… Atharv, Ganesha… 21:n amerikkalaisen on lähdettävä, niinpä yritämme päättää pujan mahdollisimman nopeasti, ja he voivat lähteä.