Paramchaitanya Puja

Taufkirchen (Germany)

Feedback
Share
Upload transcript or translation for this talk

Paramchaitanya Puja. Taufkirchen (Germany), 19 July 1989.

Minulta kysyttiin: ”Minkä pujan pidämme tänään?” Pidin sen salaisuutena. Tänään me palvomme Paramachaitanyaa, Jumalan Rakkauden kaikkialla olevaa Voimaa. Olemme tietoisia, että Paramachaitanya tekee kaiken. Ainakin mielen tasolla tiedämme, että kaikki tapahtuu Paramachaitanyan, Adi Shaktin voiman armosta. Mutta silti tämä ei ole kovin paljon sydämessämme eikä huomiossamme. Voimme ajatella Paramachaitanyaa valtamerenä, valtamerenä, joka pitää sisällään kaiken. Kaiken työn, kaiken se pitää omien rajojensa sisällä. Sitä ei voi verrata mihinkään muuhun. Sitä ei voi verrata. Jos katsotaan aurinkoa, niin auringon on säteiltävä, jotta kaikki toimisi. Jos esimerkiksi jonkin henkilön, jolla on valtaa, pitää näyttää valtaansa ulospäin, niin hän ei tee sitä sisälle päin. Otetaan esimerkiksi siemen, ja siemenen sisältä puu alkaa kasvaa, hedelmät kehittyvät, ne myydään ja ihmiset syövät niitä, ja kaikki on yhden siemenen sisällä. Tämä on Paramachaitanya. Olemme kaikki tämän meren sisällä. Näemme vain aallot ja olemme aaltojen päällä, ja siksi näemme kaiken epäjärjestyksessä, erillisinä.

Kuten tunnemme, ”tämä on Saksa” tai ”tämä on Englanti, tämä on Intia”. Ne ovat vain poimuja Paramachaitanyan sarissa, jotka näyttävät erillisiltä, mutta eivät ole sitä. Ne ovat jatkuvia. Yhteys on absoluuttisen täydellinen. Jos vedän langan tästä, se menee läpi koko kankaan. Samalla tavalla Paramachaitanya toimii itsensä sisällä, eikä ulkopuolelle jää mitään. Koska olette sahaja-joogeja, Se pitää teitä erityisesti huomiossaan. Tai voidaan sanoa, että se tulee absoluuttisen yhdeksi teidän kanssanne. Kaikki mitä toivotte, kaikki mitä haluatte, tulee samalta Paramachaitanyalta, jos olette yhtä Sen kanssa. Jos vaikkapa myrskyävällä merellä muutama vesipisara lentää ilmaan ja alkaa ajatella: ”olemme muiden yläpuolella, olemme irti muusta maailmasta, irti merestä”. Mutta ne joutuvat putoamaan takaisin mereen. Tämä muotoa vailla oleva energia, jossa on kaikki älykkyys, kaikki koordinointi, kaikki organisaatiot, kaikki tietokoneet, kaikki televisiot, kaikki mahdollinen kommunikointi, hallitseminen, hallinto ja ennen kaikkea se on Rakkaus, Jumalan Rakkaus, ja teidän Äitinne Rakkaus. Jotta voisitte olla yhtä tämän Paramachaitanyan kanssa, teidän on tiedettävä, että teidän on tultava todellisuudeksi. Esimerkiksi jos otatte Minusta valokuvan, kun istun tässä, niin ehkä valokuvani antaa teille elävää värähtelyä, vaikka se on vain valokuva. Mutta jos otatte valokuvan jostakin toisesta, se ei vaikuta Sahaja Yogaan. Syy on se, että tämä joku toinen ei ole tullut todellisuudeksi. Se on vain kuin jokin maalaus. Jos katsotte jotain maalausta, jossa sataa, tämä sade ei ravitse kukkia. Se ei kastele katselijoiden vaatteita. Se on staattinen.

Eli tietämättömyydessä, tietämättömyydessä meillä on vain staattinen kuva todellisuudesta. Ja tämän takia luulemme, että voimme tehdä itse aivan kaiken. Jos joku sanoo: ”Näen tämän kuvan, ja voin tehdä sateesta ihan oikean”, niin se ei onnistu. Vaikka mitä yrittäisi, vaikka maalaisi millä tahansa värillä. Se saattaa näyttää siltä, jos oikein yrittää, mutta sillä ei ole todellisuuden kykyä eikä luonnetta. Niinpä ihmiset ovat aina tekemisissä epätodellisten asioiden kanssa ja luulevat tekevänsä jotain suurta. Voimme tietysti ostaa kukkia, jotka ovat todellisia. Voimme tuntea ne. Voimme valmistaa muovikukkia. Voimme maalata tauluja, jotka ovat tarkalleen oikean näköisiä, mutta emme pysty tekemään edes yhtä kukkaa ihan itse. Meidän on mentävä todellisuuteen, eli Äiti Maan on luotava se, ja Auringon on autettava Äiti Maata. Kaikkien sahaja-joogien on tiedettävä, että todellisuudessa te ette tee mitään, ja että Paramachaitanya tekee kaiken. Tämä on ero tavallisen ihmisen ja sahaja-joogin välillä. Tavallinen ihminen ei tiedä. Ja vaikka hän tietäisi, se ei ole totuus hänen sydämessään. Se ei ole osa hänen olemustaan. Mutta sahaja-joogi tietää, että Paramachaitanya on todellisuus, ja todellisuus saa aikaan kaiken. Ja tämä todellisuus on Jumalallinen Rakkaus. Yritämme aina erottaa rakkauden toiminnasta. Ihmisille rakkaus tarkoittaa jonkinlaista hullua käyttäytymistä jotakin henkilöä kohtaan. Siinä ei ole teknistä tietoa siitä, miten pitää rakastaa.

Se tapahtuu ilman ymmärrystä. Kun rakastamme jotakin ihmistä, emme tiedä, mitä teemme. Ajattelemme: ”Minä rakastan sinua”. Huomenna sanomme: ”Minä vihaan sinua”. Miten sellainen voisi olla rakkautta? Rakastamme omia lapsiamme, omaa perhettämme, omia ystäviämme, mikä on aivan epätodellista. Jos se olisi todellista, se ei koskaan epäonnistuisi. Ette pysty varmasti sanomaan, että tänään huomioitte poikaanne ja ajattelette vain poikaanne. Mutta ette pysty sanomaan, kuinka hän huomenna kohtelee teitä, tai te kohtelette häntä. Mutta Paramachaitanya tietää. Se tietää, kuinka ilmaista rakkauttaan. Sen lisäksi se on vielä ikuinen rakkauden tunne, joka saattaa muuttaa väriään ja sävyään, mutta tämän rakkauden huolenpito pysyy samana. Rakkauden ydin on huolenpito. Jos vaikka joku tekee jotain väärää, niin Jumalallisuuden huolenpito oikaisee tätä ihmistä. Huolenpito. Tai voimme käyttää sanaa ’hita’, joka tarkoittaa hyvinvointia. Ihmisen hyvinvoinnin hyväksi tapahtuva huolenpito on koko ajan läsnä, vaikka se saattaa joskus näyttäytyä julmana, joskus hellänä, joskus liiallisen hemmottelevana. Sen muoto voi olla millainen tahansa, kuin aalto. Se saattaa näyttää miltä tahansa, mutta todellisuudessa se tekee kaiken teidän hyväksenne. Se tekee työtä teidän hyväksenne. Eikä vain teidän hyväksenne, vaan kollektiivin hyväksi. Ja se tietää varsin hyvin, mitä pitää tehdä ja miten se pitää tehdä. Sen ei tarvitse mennä oppimaan sitä minnekään, koska täydellinen tieto tästä taidosta on myös sen sisällä. Se on mahtava viisauden, tiedon ja rakkauden varasto. Se ei koskaan johda harhaan. Kun teistä on kerran tullut sahaja-joogeja, niin teidän hyväksenne tapahtuva huolenpito on läsnä koko ajan. On eri asia, rangaistaanko teitä vai ei. Jotkut ihmiset voivat saada työpaikan. Jotkut eivät saa työtä. Joillakin ihmisillä se toimii niin, joillakin ihmisillä se ei toimi näin. Silloin joku saattaa kysyä: ”Miksi Paramachaitanya käyttäytyy tällä tavalla?” Kaikki tapahtuu oman kehittymisenne hyväksi. Se on suurta myllerrystä. Kaikki, mikä tapahtuu omaksi kehittymiseksenne, on teidän hyödyksenne. Jos ymmärrätte tämän asian, silloin ette tule koskaan pettymään elämässänne. Eikä se tavoittele hyvinvointia itselleen, koska se itsessään on jo täydellinen hyvinvointi. Se ei koskaan ajattele, miten se voisi olla hyvää tekevä tai avulias, koska sellainen ei merkitse sille mitään. Ihminen, jolla on jo kaikkea maallista, saattaa silti pyrkiä saamaan lisää, hänessä on ahneus. Mutta koska Se on täydellinen, ’purna’, sillä ei ole ahneutta. Se on täysin tyytyväinen. Koska Se on niin voimakas ja tietävä, niin Sillä ei ole epäilyksiä, ei mitään epäilyksiä. Ja koska kukaan ei pysty vahingoittamaan Sitä, Sillä ei ole pelkoa. Olette nyt kaikki saaneet tuntea tämän Paramachaitanyan, ja sen pitäisi antaa teille täydellisen pelottoman, rauhallisen ja iloa täynnä olevan elämän. Kuten lapsi, joka on löytänyt äitinsä, lopettaa itkemisen, koska on nyt löytänyt äitinsä.

Samalla tavalla tekin olette löytäneet Paramachaitanyan ja yhteyden siihen. Teidän ei tarvitse enää huolehtia mistään, ei tarvitse ajatella eikä suunnitella mitään. Teidän tarvitsee vain hypätä sen sisään, vain hypätä ja tietää, että olette tulleet osaksi todellisuutta. Jos olette ymmärtäneet tämän, uskon, että olemme tehneet suuren työn. Olemme nyt Saksassa, ja tiedätte, että Saksassa on ollut ihmisiä, jotka ovat yrittäneet murentaa ihmisten toiveet. Mutta vaikka tällaista tapahtui, kaikenlaista kauheaa tapahtui, ja monia ihmisiä kuoli – tietysti he ovat jo syntyneet uudestaan, aivan varmasti – ja tuli sellaisia ongelmia, että ihmiset ajattelivat, että koko maailma loppuu. He olivat niin huolissaan ja ajattelivat, että koko maailmaa tuhoutuu. Mutta niin ei tapahtunut. Mutta tämä sota on opettanut meitä. Se on tehnyt meistä kollektiivisempia. Se on saanut meidät ymmärtämään toisiamme. Miten muuten päästään sellaisesta tietämättömyydestä, kuin ”me olemme tämä maa”, ”me olemme tuo maa”, rasismista ja niin kutsutusta kansallismielisyydestä ja isänmaallisuudesta – kaikista jakauttavista voimista, riitaa aiheuttavista asioista. Näimme selvästi, että olemme kaikki ihmisiä, ja meitä tulee kohdella ihmisinä. Historiasta nähdään, että jokaisen sodan jälkeen on tapahtunut nopea hyppäys kohti tietoa, tietoa maailman ykseydestä. Se on jotain samanlaista, kuin avaruusraketissa, johon polttoainesäiliöitä on rakennettu toinen toisensa perään, ja koko raketti lähtee vauhtiin, ja sitten alempana oleva säiliö syttyy tai räjähtää. Ja kun se räjähtää, se antaa kovemman vauhdin koko raketille. Silloin tapahtuu vauhdin kiihtyminen.

Tällä tavalla voidaan päästä avaruuteen. Samalla tavalla kaikki tällaiset kauheat tapahtumat ovat räjähdyksiä, jotka vievät ihmistä kohti tietoa siitä, että meissä on jotain vikaa, että elämme jossakin epätodellisessa. Tämän päivän ongelmat, kuten ympäristöongelmat, AIDS, huumeet, kaikki nykyajan ongelmat ja köyhyys, jos niitä katsoo todistajana, niin huomaa, että ne ovat aika järkyttäviä. Ne ovat hyvin järkyttäviä asioita. Kaikkien tällaisten kamaluuksien pitää todella järkyttää meitä, todella järkyttää. Miksi meillä on tällaisia ongelmia? Jotkut typerät johtajat ajattelevat, että kaikki nämä ongelmat selviävät, kun teemme enemmän rahaa. Voimme suojautua ympäristöongelmilta, jos meillä on enemmän rahaa. Saamme saastuttaa ilmaa, koska saamme näin enemmän rahaa. Voimme sitten suojata itsemme niin, että kaikki pitävät suojanaamaria kaikkialla, missä liikkuvat. Mutta meidän on hankittava lisää rahaa, että voimme suojautua. Sillä ei ole merkitystä, jos siitä koituu ympäristöongelmia. Ihmiset liikkuvat kuin olisivat menossa paikkaan, joka on täynnä pakokaasuja. Tällaisia typeriä ideoita syntyy siksi, että nämä ihmiset eivät näe, mitä on ihmisen arvokkuus, ja että ihmiset ovat kaiken yläpuolella – koneiden ja maailman kaikkien materiaalisten asioiden yläpuolella. Nämä ihmiset eivät puhu siitä, että koneet laitettaisiin tasapainoon. Ei.

He puhuvat siitä, että ihmisestä tehdään vielä suurempi koneiden orja, koska hänellä täytyy olla rahaa. Hänellä täytyy olla enemmän rahaa, jolla voimme sitten suojautua ympäristöongelmia vastaan. Täysin absurdia. Mutta jos ymmärtää ihmisen arvokkuutta, silloin on ymmärrettävä, että ihmisinä meidän on otettava myönteinen ja viisas askel ja lopetettava kaikki typeryys, jota olemme tehneet. Nyt esimerkiksi suurin osa Ranskan rannikosta ja rannoista on saastunut. Totta kai. Koska siellä aloitettiin hullutus, jota kutsutaan ”rantalomailuksi”. Tässä on nyt tulos. Tehkää, mitä haluatte. Tällaista ei enää voi tehdä. Se on loppunut. Ihmisaivot ovat sellaiset, että sen sijaan, että ymmärrettäisiin, että on tehty jotain väärin, niin sanotaankin: ”No, keksitään joku uusi menetelmä, jolla saadaan kaikki puhdistettua”. He eivät koskaan tuomitse sitä, mikä heissä on mennyt vikaan, kun ovat tulleet niin riippuvaisiksi tällaisesta rantaelämästä. Sitten AIDS. Täytyy hämmästellä, että Amerikassa… kerrottiin, että pelkästään Los Angelesissa seitsemänsataa tuhatta ihmistä pitävät itseään AIDS-marttyyreina, koska ovat saavuttaneet suuren tavoitteen ja omaksuneet järjettömän elämäntyylin, kuin suuren vallankumouksen. He ajattelevat olevansa erittäin suuria vallankumouksellisia, suuria ihmisiä, kun nyt tukevat AIDS-sairautta ja ihannoivat sitä. Uskotteko, että tällainen väite tullaan hyväksymään? Ihmiset tulevat nauramaan sille.

Mutta kaikki perustuu rahaan. Sitä halutaan mainostaa. Halutaan puhua raha-avustuksista. Halutaan sanoa, että tällaista tapahtuu, sillä jos heillä olisi enemmän rahaa, he olisivat käyttäneet enemmän huumeita. Koska heillä ei ole rahaa, niin he joutuvat varastamaan. Meidän pitää antaa heille rahaa, että he voivat käyttää huumeita tai viettää tällaista elämää. Jos katsoo kokonaisuutta, niin ihmiset ovat eläneet jossakin täysin epätodellisessa koko elämänsä, täysin epätodellisessa. Kun sitten asia pitäisi kohdata, että olemme tehneet virheen, tällaista virhettä emme olisi saaneet tehdä, silloin he perääntyvät ja ottavat jonkin toisen loistavan ihanteen, keinotekoisen ja epätodellisen, sanoen: ”Oi, olemme suuria, olemme marttyyreita.” Tätä me kutsumme Kali Yugaksi, jossa kaikesta, mikä on alhaista, mitä pitäisi inhota, mistä meidän pitäisi varjella itseämme, tulee ihmisille tavoiteltava päämäärä. Toivon, että olette ymmärtäneet, että meitä ympäröivä, kaikkialla oleva Voima joka tekee Sahaja Yogan, joka on tuonut teidät Sahaja Yogaan ja antanut teille siunaukset, on Paramachaitanya. Kaikki on tapahtunut sen kautta. Tänään meidän pitää rukoilla, että olisimme yhä enemmän tietoisia siitä, että olemme osa tätä Paramachaitanyaa, ja että voisimme tuntea sen ja käyttää tätä voimaa ja ratkaista asioita. Jos voimme tuntea tällä tavalla tänään, uskon, että on saatu jo paljon aikaan. Jumala siunatkoon teitä sen vuoksi. No niin. Kun teette tätä pujaa, muistakaa, että palvotte Minua Paramachaitanyana, ja teidän tarvitsee vain ajatella, että olette tekemisissä Itse Todellisuuden kanssa. Sillä ymmärryksellä teidän pitää tehdä tämä puja. Jumala siunatkoon teitä.