Talk Arzier, Talk on Children at Girvins Ashram (Switzerland), 21 September 1990.

Niinpä monet metsästäjät yrittävät löytää ”kastorin”, myskin, ja he etsivät … he yrittävät löytää kauriin.

Pitäkää siis huolta omasta kauriistanne, viattomuudestanne. Lasten viattomuus on nyt hyökkäyksen kohteena, ja se hyökkäys on niin voimakas, että teidän on pidettävä hyvää huolta lapsistanne. ”Harane” tarkoittaa kaurista, ja koska kauris on pieni, teidän täytyy pitää niistä hyvää huolta. Tarkkaan ottaen se tarkoittaa: pitäkää heidät turvassa. Tulee aika, jolloin tunnemme oman hengityksemme jotenkin kummallisena, aivan kuin se ei olisi omaamme, ja siksi pitäkää toisianne kädestä, koska on hyvin pimeää. Oikein hieno sanoma kaikille sahaja-joogeille. Ja on ymmärrettävä, että teidän pitää ymmärtää johtajaanne. Halusin puhua tänään kollektiiville siitä, mitä on tapahtunut nyt Sveitsissäkin, että meillä on täällä Arneau, ja Arneausta tuli hyvin oikeanpuoleinen. Sen seurauksena Sveitsin joogeista on tullut päinvastaisia. Ja tuntuu siltä, että Arneauta kohtaan on paineita, koska hän on uusi johtaja, mutta hän on oikein hyvä mies.

Jos painostatte, mikään ei toimi. Muistakaa siis, että teidän on kuunneltava johtajianne, kunnes Minä teen asialle jotain. Arneautakin tuin täydellisesti, ja kun hän teki väärin, hänet vaihdettiin. Kenenkään ei pidä olla johtajaa vastaan, muuten kukaan ei voi toimia Minun valtuuttamanani – mikään ei virtaa. Sellainen pysäyttää kokonaan Kundaliinin virtauksen. Älkää siis vastustako johtajianne. Huomaan täällä hyvin selvästi, että ihmisten Agnya kasvaa. Ihmiset kehittävät Agnyaa, ja se syntyy vain siksi, että ajatellaan: ”Niin se on se Arneau. Hän teki niin … ja nyt Mathias Mathias on varmaan samanlainen, koska hän on johtaja.” Ei näin.

Teidän pitää hyväksyä hänen johtajuutensa. Jos ette hyväksy, teidän Agnyanne tukkeutuu, ja teistä tulee hyvin oikeanpuoleisia. Olkaa hyvin varovaisia. Huomaan, että Agnya on Sveitsissä aika suuri, ja Minun on varoitettava teitä olemaan järkeviä. Kaikki energiani virtaa johtajien kautta, kunnes hän lopettaa sen. Minä olen vastuussa ja huolehdin tästä asiasta. Nyt teidän on opittava antautumaan. Muuten teidän egonne kasvaa, ja olen varma, että jos jatkatte tällä tavalla, niin yksi toisensa jälkeen teistä tulee hyvin egoistisia. Miksi sitten egoa on niin paljon Lännessä? Olen tutkinut sitä ja löytänyt syyn siihen, miksi Lännessä ollaan niin egoistisia. Mikä on syy?

Syy on tämä: lapsi on egoistinen aina viiteen ikävuoteen saakka. Hän leikkii itsekseen, ja jos antaa heille leluja, he ottavat kukin omat lelunsa ja leikkivät niillä eivätkä kiusaa toisiaan. Mutta jos he kiusaavat toisiaan, silloin heistä tulee väkivaltaisia tai jopa julmia. He elävät koko ajan rinnakkain. Sinä teet omat työsi, minä teen omani. Jos heidät jättää yksikseen: ”Tämä on minun, tämä on minun”, he leikkivät kaikki yksikseen. Sen ikäisinä he ovat täysin egoistisia. Jos lapselta kysyy: ”Kun seisot siinä, mitä näet?” niin hän näkee tämän tuolin, hän näkee Minut, hän näkee kaikenlaista. Jos hän seisoo tuolla ja sitten kysytään, hän ei sano näkevänsä muuta – hän sanoo samaa mitä näkee täältä – hän seisoo tällä puolella, mutta hän ei näe asiaa toisen ihmisen kannalta.

Lapsi on sellainen. Jos tässä olisi seinä, ja lapsi seisoisi tässä, ja välissä olisi jotakin. Jos lapselta kysytään: ”Mitä näet seinän toiselta puolelta?” Hän sanoo saman asian kuin seisoessaan tässä. Hän ei pysty sanomaan mitä toinen ihminen näkee. Sellainen on egoistisuus, joka on hyvin vahva. Minun on sanottava teille, että tämä on hyvin … Minun on sanottava teille hyvin selväksi, että mikä tahansa kulttuurinne onkin – niin nykypäivän kulttuuri näissä maissa on sellainen, että se kehittää vain ihmisten egoa. Vanhemmat ovat tyytyväisiä, jos lapset tulevat toimeen itsekseen. He eivät halua ottaa ollenkaan vastuuta, he eivät halua ojentaa eivätkä sanoa: ”Älä tee niin, älä tee näin,” ja lapset saavat tehdä mitä haluavat. He eivät halua huolehtia.

Ja ashrameissakin olen huomannut, että jos joku ojentaa lasta, hän saa vastustusta osakseen. He ovat hyvin herkkänahkaisia lapsistaan, ja se on paha asia, koska se tekee lapsista äärimmäisen egoistisia. Ja lännessä ihmiset ovat äärimmäisen herkkänahkaisia lapsistaan. Kukaan ei uskalla sanoa heille mitään. Mutta vastakohtana on sanottava, että intialainen kulttuuri on vielä pysynyt järkevänä. Siksi heidän yhteiskuntansa on koko maailman paras. Talous on huonossa kunnossa, politiikka on kamalaa, he voivat olla täysin hyödyttömiä monessa asiassa, mutta heidän yhteiskuntansa on paras. Syy on siinä, että naiset ovat ottaneet vastuulleen yhteiskunnasta huolehtimisen. Kerronpa teille, kun olimme jo melkein aikuisia, olin yliopistossa, ja siskoni olivat myös. Kerran olimme kävelemässä kotiin, ja joku kertoi jonkin jutun ja kaikki alkoivat nauraa, mukana oli myös muutamia ystäviä.

Eräs nainen, äitini ystävä, ajoi ohi autolla. Hän meni kertomaan äidilleni: ”Näin tyttäresi ystävineen ja he nauroivat kadulla.” Kun saavuimme kotiin, äiti huusi: ”Miten kehtaatte?” Pelästyimme, koska emme tienneet, että tämä nainen oli nähnyt meidät. Äiti sanoi: ”Miten kehtaatte?” – vaikka olimme jo sen ikäisiä. Aivan kuka tahansa äitimme ystävistä saattoi torua meitä. He saattoivat sanoa meille mitä tahansa: ”Älkää tehkö niin. Miksi teette tällaista?” Näin ego murenee.

Mutta jos ette anna muiden ojentaa lapsianne, heidän egonsa ei koskaan murene, ja siksi länsimaissa ihmiset ovat niin egoistisia. He eivät ole kasvaneet ulos siitä. He eivät ole kasvaneet ulos siitä. Ensiksikin, he eivät halua, että heitä ojennetaan, ei koskaan. Tässä iässäkin, jos äitini eläisi, hän ojentaisi Minua. Eikä se olisi tuntunut mitenkään pahalta – kuka tahansa ystävämme tai muu – koska tiedän, että he tekevät sen Minun hyväkseni. Mutta se, mitä tapahtui täällä, että Arneau meni liikaa toiselle puolelle; hän joutui negatiivisuuksien valtaan, liikaa oikealle, ja näin kävi muutamille muillekin. Patrickilla on sama ongelma, ja kaikilla on sama ongelma jokaisessa ashramissa. Tämä ei tarkoita sitä, että teidän pitäisi dominoida lapsianne, vaan jos he tekevät jotain väärin, niin välittömästi se henkilö, joka näkee sen, voi ojentaa lasta. Ei saisi sanoa: ”Hän on minun lapseni.

Miten kehtaat sanoa noin? ”, tai loukkaantua. Kun alatte käyttää ”minun lapseni”, lapsista tulee täysin egoistisia, ettekä ikinä anna heidän kasvaa ulos siitä. He eivät koskaan opi näkemään asioita muiden kannalta. Me, esimerkiksi, opimme sen äitimme lisäksi myös isältämme ja kaikilta muilta. He sanoivat: ”Teidän ei pidä tehdä niin.” Tiedämme niin paljon – pienen pieniä asioita. Kuten eräät tytöt kertoivat – eivät nämä, vaan erään toisen ashramin, ei Sveitsissä: ”Katsokaa, nämä ihmiset tulevat sisälle kuumuudesta ja juovat heti vettä.” Intiassa ei kukaan tee niin. Miten tiedämme sen?

Koska jos joku näkee meidän tekevän niin, hän sanoo: ”Ei, sinun pitää ensin syödä jotain hiilihydraattia ja juoda vasta sitten. Miksi joit heti?” Eikä kukaan pane vastaan. Koko yhteiskunta opettaa lapsia. Kukaan ei vastusta sitä. Guidolla oli myös samanlainen ongelma. Hän yritti ojentaa lapsia, ja vanhemmat sanoivat mielipiteitään siitä – Intiassa ei kukaan uskalla sanoa mitään opettajaa vastaan. Siksi opettajia kunnioitetaan. Jos opettaja sanoi niin, niin hyvä. Lapset eivät kunnioita opettajiaan, eivätkä he kunnioita myöskään vanhempiaan, koska ovat huomanneet, että olemme egoistisia.

Se, miten lapset täällä puhuvat vanhemmilleen ja käyttäytyvät, eivätkä kunnioita ketään, eivätkä he kunnioita myöskään itseään. Heistä tulee täysin häpeämättömiä ihmisiä. Jotta saisitte lapsenne kasvamaan kunnollisiksi, antakaa heidän tulla kollektiiviin täydellisesti. Esimerkiksi, mieheni suvussa on varmasti vähintään sata ihmistä. Kun kokoonnumme häihin tai johonkin juhliin, meitä asuu ja syö ainakin sata ihmistä saman katon alla. Ja jokainen tietää rajat. Kukaan ei loukkaannu. Tietysti he myös rakastavat lapsiaan ja tekevät kaikkensa heidän eteensä – mutta jos on ojennettava, silloin ojennetaan, eikä kukaan loukkaannu siitä. Tästä syystä lapset kiintyvät liikaa, ja on mahdotonta päästä heidän egonsa kuoren läpi. Se vain kasvaa kasvamistaan.

Ja vaikka he saisivatkin oivalluksen myöhemmin, vaikka he tuntisivatkin sen, ego on siellä edelleen, koska vanhemmat ovat jo paisuttaneet sen, vanhemmat ovat jo laittaneet egon heidän päähänsä: ”Olet jotain erikoista.” Näin se vain on. Joku päivä sitten nuorempi tyttäreni – hän on aika arvostettu – hän oli siellä ja alkoi torua tytärtään. Worlikar tuli paikalle ja sanoi, ”Lopeta jo toruminen. En jaksa enää kuunnella.” Tyttäreni oli hiljaa. Hän ei loukkaantunut siitä. Hän ei loukkaantunut, koska me intialaiset ymmärrämme tämän. Kuka vain voi ojentaa meitä, ja me pidämme sitä hyvänä asiana. Luojan kiitos joku ojentaa meitä.

Muuten olisimme täysin heitteillä. Kun Avdhut oli pieni, hän kysyi Minulta kerran: ”Jos lähdemme pois vanhempiemme luota, lähtevätkö silloin vanhempien bhuutit pois?” Vastasin: ”Ei ne seuraavat teidän mukananne.” Hän sanoi sitten: ”Miksi sitten ihmiset jättävät vanhempansa? Jos esimerkiksi minä jätän vanhempani, ja huomenna haluan polttaa tupakkaa, kuka silloin ojentaa minua? Kukaan ei ole ojentamassa minua, jos vanhemmat eivät ole luonani.” Sitä pidetään suurena siunauksena, että on vanhemmat, jotka ojentavat ja kertovat asioista. Ja kun tyttäreni menivät naimisiin, olimme arvostettuja – emme olleet enää mitään nuoria, CP oli Merenkulkuyhtiön puheenjohtaja – CP:n sisko, joka oli noin kahdeksan, yhdeksän vuotta vanhempi, sanoi: ”Hääseremonioihin sinun on maalattava kyntesi.” Kuvitelkaa CP:tä maalamassa kynsiään. Mutta kyllä hän maalasi, ja pukeutui kymmenen kertaa ’dhotiin’ (lannevaate).

Hänen täytyi, ja hän oli aika pikkutarkka. Menimme sitten yksiin toisiin häihin. Hän sanoi: ”Katso, heilläkin on päällään sellaiset asut.” Sanoin: ”Luojan kiitos sinulla on sisko.” On joku, joka kertoo mitä pitää tehdä. Teidän pitää oppia kuuliaisiksi. Opetelkaa kuuliaisuutta, ja kun joku ojentaa lastanne, älkää sanoko mitään. Ei yhtään mitään. Antakaa kaikkien käsitellä lastanne. Muuten heidänkin käy huonosti.

Vaikka he ovatkin syntyneet oivaltaneina, ette anna heille oikeanlaista kasvatusta. ”Minun lapseni” pitää jättää pois välittömästi. He ovat kaikkien lapsia. Anand tuli asumaan hänen luokseen. Kysykää häneltä millainen poika hän on.

[Sahaja-joogi: Aarre.]

Oikea aarre luonteeltaan. Jos hän sanoo: ”Anand, älä tee näin”, hän ei koskaan loukkaannu siitä. Tunnemme, että on siunaus, kun on joku sanomassa. Ja myöhemmin näen, että ego on suuri kuin ilmapallo.

Jos ilmapalloon ei puhalleta ollenkaan, niin silloin sen on vaikea paisua. Siksi ihmiset, joille ei ole kehittynyt egoa, ovat helppoja. Siksi intialaiset eivät lähde helposti mukaan itsensä korostamiseen. Heidän ilmapallonsa ei anneta kasvaa. Mutta länsimaalaiset ovat pelkkää egoa. Jos he tekevät jotain, pallo paisuu. Meillä oli eräs autokuski, ja aina kun hän astui auton sisään, hänestä tuli kummallinen, hyvin koppava. Kysyin joltakin: ”Miksi hän on niin koppava?” Minulle vastattiin: ”Äiti, siksi, että hän ajaa Mercedestä.” Sanoin: ”Mitä?

Mercedestä? Eihän se ole hänen eikä Minunkaan. Miksi hän on siitä niin ylpeä?” Siis, jotain niin typerää. Ego tekee ihmisestä typerän. Ydinasia on tämä: se tekee teistä täysin typeriä. Ramayanassa on hyvä tarina siitä, kuinka ihmisestä voi tulla typerä. Siksi teitä on niin helppo vetää mukaan tyhmyyksiin. Äskettäin eräs joogini kertoi: ”Äiti, nyt on uutta muotia sellainen, että kaikki naiset laittavat hiuksensa tällä tavalla otsalleen. Sanoin: ”Todellako?”

Hän vastasi: ”Kyllä, katsokaa, Äiti.” Näin, että kaikilla sahaja-joogineilla oli hiukset sillä tavalla. Eilisessä tilaisuudessakin oli kaikilla hiukset niin. Ei mitään omaa persoonallisuutta. Jos joku aloittaa jotain uutta, kaikki seuraavat. Heissä ei ole yksilöllisyyttä. Heillä ei ole perinnepohjaa. ”Ei, tämä on moderni hiustyyli. En aio laittaa hiuksiani noin. Minä laitan ne näin, minä elän tällä tavalla.

Miksi pitäisi tehdä niin?” Huomenna sanotaan, että pitää olla ’bouffant’-tukka. Ja kohta kaikilla on bouffant. Sanotaan, että miesten ei pidä laittaa öljyä hiuksiin. Niinpä heistä tulee sitten kaljuja. Mutta joskus kaksikymmentä vuotta sitten jokainen mies elokuvissa laittoi hiuksiinsa öljyä, kampasi kunnolla ja näytti tyylikkäältä. Nykyään kaikki pukeutuvat niin rennosti, että heissä ei ole mitään tyylikkyyttä. Jos ette välitä pukeutumisestanne, ette välitä muutenkaan elämästänne. Jos laittaa päälleen jotain rentoa, pukeutuu liian löysiin tai tiukkoihin housuihin, osoittaa, että ihmisessä ei ole persoonallisuutta. On vain ego.

Ei ole persoonallisuutta eikä viisautta. Kun annatte muiden ojentaa lapsianne, se on ensimmäinen hyvä asia, jonka teette lapsillenne. Antakaa heidän oppia kunnioittamaan toisia ihmisiä. Antakaa heidän tuntea: ”He ovat setiäni, he ovat tätejäni. He voivat ojentaa minua.” Ja sitten pitää totella eikä kysellä liikoja. Täällä jokainen lapsi … Matkustin kerran erään sahaja-jooginin kanssa. Hänen poikansa kyseli koko ajan: ”Miksi tämä? Miksi tuo?” ja hän vastaili lapselle.

Sanoin pojalle: ”Nyt suu kiinni”, ja sen jälkeen hän ei enää kysellyt miksi. Aivan kuin lapsilla olisi oikeus kysellä, ja he kyselevät koko ajan. Miten he kehtaavat kysellä? Te olette heidän vanhempiaan. Me emme kysele vanhemmiltamme – emme koskaan. Emme ole mitenkään vähäpätöisempiä kuin kukaan muu tässä maailmassa. Päinvastoin, on sanottava, että ne ihmiset, jotka ovat tässä kulttuurissa päässeet nousemaan, ovat oikein hyviä sahaja-joogeja. He ovat hyvin järkeviä. He ymmärtävät rajat ja mitä voi tehdä. Meidän pitää siis ymmärtää, että Sahaja Yoga -kulttuurimme on sellainen, että meidän on opittava tiettyjä asioita.

Ensiksikin, älkää ainakaan tehkö lapsistanne kovin egoistisia. Älkää tehkö heistä egoistisia, pyydän. Katsokaa, että lapsenne kunnioittavat kaikkia muita samalla tavalla, sanovat ’namaste’ kaikille, ja ovat hyvin kuuliaisia jokaiselle, ja jos joku ojentaa heitä, mitä se haittaa? Olen todella hämmästynyt, koska uskoin, että lännessä lapset eivät ole kiintyneitä vanhempiinsa, mutta se ei ole niin, sillä he ovat liimautuneita vanhempiinsa. Eikä vain liimautuneita, vaan heti tilaisuuden tullen he karkaavat vanhempiensa luota, koska te hemmottelette heitä liikaa. Sen takia. He eivät ole vapaita. He ovat koko ajan kateellisia. Olen kuullut muutamasta naisesta, jotka ovat kateellisia Minulle, koska olen Äiti. Aivan.

Kuinka typerää. Tarkoitan, jos joku esimerkiksi hoitaa lastani, Minä pidän huolta tästä naisesta. Lähetän hänelle sarin. Lähetän hänelle lahjan. Olen hyvin iloinen siitä, että hän on hoitanut lastani. Reaktiot ovat kummallisia, eikö vain? Miksi tällaista vastakaikua ja reaktioita? Jos teillä on täällä joku musiikkiesitys, naapurit menevät poliisille ja soittavat joka paikkaan. Muutoin, vaikka olisitte kuoleman kielissä, he eivät välitä. Mutta jos Intiassa olisi musiikkiesitys: ”Ooh, heillä on musiikkiesitys.”

Kaikki hyvin. Ihmiset tuovat mattoja heille, kaikkea. Antavat ruokaa – ”Mitä syötävää haluatte?” ja koko naapurusto on mukana auttamassa. Ja he nukkuvat täysin rauhassa, jos haluavat. Heidän kollektiivisuutensa on oikein hyvä, ja heidän lapsensa; kuka tahansa voi torua ketä lasta tahansa. Koska te olette egoistisia, olkaa varovaisia, että ette tee omista lapsistannekin egoistisia. Teidän on niin vaikeaa päästä eroon egostanne, tiedätte sen. Se on kuin käärme, joka luikertelee aina takaisin. Minä aina ihmettelin, että miten heidän egonsa syntyy?

Eräs joogini kertoi Minulle: ”Tiedättekö, Äiti, mieheni hokee koko ajan, ego, ego, ego.” Kysyin: ”Mikä?” ”Hän sanoo minulle koko ajan, että minulla on ego. Mikä se on?” hän kysyi Minulta. ”Mikä sairaus tämä ego oikein on? Ego, ego, ego?” Sanoin: ”Se tarkoittaa ’Ahamkaraa’.” Hän sanoi: ”Miksi hän sitten kerskuu sillä?” Ahamkar on syntiä.

On myös synnillistä sanoa: ”Minä vihaan sinua”. Jos hindiksi sanoo ’minä vihaan sinua’, ihmiset sanovat: ”Oletko hullu tai jotain?” He ajattelevat, että sinun täytyy olla hullu. Sellaista ei voi sanoa, koska se on syntiä. Näin se on, ja kaikki, joita kohdellaan näin – Intiassakin – voivat tulla pahemmiksi – jopa Intiassa – jos vanhemmat paapovat heitä liikaa, tai tavallaan ovat ylistäneet heitä liikaa, tai muuta sellaista. Mutta tiedämme, että vanhempamme rakastavat meitä ja välittävät meistä. Minun äitini oli hyvin tarkka ja ankara, mutta hänen takiaan osaan valmistaa ruokaa niin hyvin. Hän jopa opetti Minulle kuinka kauhaa pidellään. Kun olin pieni tyttö, noin viisivuotias, meillä oli ’tawa-pannu’, sellainen musta ja pyöreä, jolla paistoimme roti-leipiä. Äidillä oli tapana sanoa Minulle: ”Puhdista se.”

Ja vaikka meillä oli niin paljon palvelijoita talossa, niin silti, ja muistan kuinka pienet valkoiset käteni tulivat aivan mustiksi, kun puhdistin sitä. Mutta olen oikein hyvä puhdistamaan, olen oikein hyvä kaikessa. Miten? Se on kaikki äitini ansiota. Ei epäilystäkään. Pankaa ainakin lapsenne nousemaan ylös aamulla. Meidän on annettava lapsillemme jotain parempaa, opettaa heitä paremmin. Ja sama asia naisten kanssa. Naisten on ymmärrettävä, että ne, jotka asuvat täällä, tai missä tahansa ashramissa, ovat talon emäntiä ja heidän on tiedettävä. Olin hämmästynyt, kun kysyin ihmisiltä, jotka olivat tulleet kaukaa: ”Mitä olette syöneet?”

He vastasivat: ”Emme mitään. Vähän ’samosoja’ ja jotain pientä. Ei muuta.” Hehän ovat talon vieraita. Kukaan ei saanut mitään syödäkseen. Minulle tarjottiin kaikenlaista, mutta en tiennyt, että he toimivat näin. Ei saa olla pahoillaan, koska jos sanon jotain, teidän Keski-Sydämenne tukkeutuu – sen takia ei saa. Tämä on jälleen yksi erityispiirre, joka johtuu egosta. Tämä johtuu siitä, että mitään ei mene pään sisään, mitään ei mene sydämeen. Se menee vain johonkin keskukseen.

Sanoiko Äiti niin? Aha, Keski-Sydän tukkeutuu, tai sitten Vasen Vishuddhini. Mutta hyvä mies, miksi et laita päätäsi kuntoon? Siksi, että emme halua kohdata asiaa. Emme halua laittaa sitä kuntoon. Siispä se menee Vasempaan Vishuddhiin tai Keski-Sydämeen. Jos saatte vieraita luoksenne – Gregoire voi kertoa teille, kuinka kerran heitä oli kaikkiaan noin kaksikymmentäviisi istumassa olohuoneessa. Tyttäreni oli myös siellä. Kerroin tyttärelleni: ”Täällä on vieraita, he saattavat olla pitempään, joten on parasta tehdä ruokaa kaikille.” Hän valmisti ruoan.

Kun lopetimme – muistatko Gregoire, kun lopetimme ohjelmamme, sanoin: ”Syödäänpä päivällistä.” Kaikki olivat yllättyneitä. He ihmettelivät, ”Miten niin?” Sanoin: ”Kerroin tyttärelleni. Hän on varmaan tehnyt ruokaa. ”Näin lyhyessä ajassa?” Sanoin: ”Kyllä, hän on varmaan laittanut jotain.” Tyttäreni sanoi: ”Päivällinen on valmiina.” Se oli meille kaikille. Jos kertoo jollekin, että tulee kaksikymmentäviisi vierasta, naiset joutuvat paniikkiin.

He ajattelevat: ”Nyt pitää mennä kauppaan, …” He alkavat … Puuttuu luottamus, koska ei ole persoonallisuutta. Kerroin eilen miehelleni, että tein vähän ’pulaota’ ihmisille, sadalle ihmiselle, ei mitään muuta. En tehnyt paljon muuta. Hän sanoi: ”Eikö sata ihmistä ole paljon?” Sanoin: ”Eihän se ole mitään. Viisistaa olisi ollut paljon.” Mutta en vain Minä, tyttäreni osaa myös. Olette nähneet hänet Pratishthanissa. Tyttäreni osaavat myös. Katsokaas, meillä on itseluottamusta kaikkeen mitä meiltä pyydetään.

Kaikki nämä tilaisuudet Intian kiertueilla, joita intialaiset järjestävät kokonaan, keskellä viidakkoa, missä vain. Mutta täällä alamme ensin ajatella siksi, että emme halua kohdata ongelmaa. ”Meidän pitää tehdä se nyt. Tehdään se.” ”Ei se toimi niin. Istutaan ja suunnitellaan ensin,” se siitä sitten. Olen tarkkaillut teitä todella tarkasti. Olen ollut täällä, ja olen ällistynyt. Eikä kukaan opeta mitään, koska äitinnekään ei opettanut teitä. Ei ole minkäänlaista opetusta.

Sanoisin, että ihmiset eivät osaa mitään. He ovat edelleen kuin pikkulapset. Tytön on osattava ommella, on osattava tehdä ruokaa, osattava hoitaa taloutta ja käydä ostoksilla, hänen on tiedettävä millainen liha on hyvää ja millainen huonoa. Hänen on tiedettävä mikä on timantti ja mikä ei, mikä on silkkiä, mikä ei. Perhe opettaa kaiken tämän. Olittepa sitten uranainen tai ette – jos olette uranainen, hyvä on – mutta tämä on tärkeintä. Nämä ovat naisen perustietoa. Olemme naisia olematta naisia. On oltava eräänlainen halu tehdä jotain hyvää toiselle, antaa jotain. Kerronpa tyttärentyttäristäni.

Kun he olivat pieniä, kaikki kolme, kysyin: ”Mikä teistä tulee isona?” He vastasivat: ”Haluamme olla sairaanhoitajia tai lentoemäntiä.” Kysyin: ”Miksi nämä kaksi?” Yksi tytöistä vastasi: ”Tiedätkö Isoäiti, vain näissä ammateissa voi antaa ruokaa toisille.” Näettekö, kuinka he ajattelevat. Noin vuosi sitten 18-vuotias, vanhin heistä, kutsui kaksikymmentäviisi ihmistä päivällisille. Ajattelin, että hän pyytää varmaan palvelijoita tekemään ruokaa. Hän vastasi: ”Ei, minä teen ruoan itse.” Ja niin hän teki ja ruokki jokaisen, ja kaikki ylistivät häntä. Hän sanoi: ”Ei, ei, ei.

He sanovat vain siksi, koska minä valmistin ruoan, mutta tiedän, että se ei ollut kovin maukasta. Se oli aika mautonta, ei mitenkään hyvää. Mutta he sanovat niin, koska minä tein ruoan. Hän teki ruoan yksin kahdellekymmenelleviidelle. Heistä on niin mukavaa tehdä ruokaa, heistä on mukavaa antaa jotain toisille. Ette tiedäkään kuinka iloisia he ovat siitä. Olette niin hyvinvoivia, niin rikkaita, teillä on kaikkea, mutta silti anteliaisuus puuttuu. Mieheni on erittäin antelias, ja kerran luonamme oli eräs mies, sahaja-joogi, vanhempi herra, joka oli taideopettaja, ja hän tuli tekemään Minulle yhtä piirrosta. Kysyin C.P. :ltä: ”Mitä voisimme antaa hänelle?

Onko sinulla yhtään ylimääräistä pukua?” Hän vastasi: ”Ehkä. Mennään katsomaan.” Sanoin: ”Siellä on yksi, katsoisitko sitä?” Se oli erinomainen puku. C.P. sanoi: ”Anna tämä, tämä on oikein hyvä. Olen pitänyt sitä vain kerran, mutta en kertaakaan työssäni; kokeilin sitä vain päälleni. Jos hän pitää siitä, anna se hänelle.” Ja kun annoin puvun hänelle, hän oli hyvin onnellinen ja sanoi: ”Äiti, olen etsinyt pukua, ja tarvitsin sellaisen.”

C.P. :n silmät täyttyivät ilon kyynelistä, ja hän sanoi: ”Tiedätkö, hän tarvitsi itselleen puvun? Kuinka mukavaa, että annoimme hänelle mitä hän tarvitsi.” Näettekö mikä luonteen herkkyys – hän oli ikionnellinen, kun mies tarvitsi itselleen puvun. Minä olen todella hyvä tietämään, mitä kukin tarvitsee, mutta C.P. oli niin ihastuksissaan ja onnellinen, ja pitkästä aikaa näin sellaista iloa hänen silmissään. ”Voi, Luoja! Annoimme hänelle mitä hän tarvitsi.” Loppujen lopuksi, mikä on merkityksellistä? Mitä merkitystä on kaikilla rikkauksilla, juhlilla ja kaikella?

Mitä me saamme niistä? Emme mitään, ei minkäänlaista iloa. Ensiksi ajattelemme, että olemme mies ja vaimo, sitten vain riidellään koko ajan. En usko että siinä on paljon rakkauttakaan. En tiedä sahaja-joogeista, mutta muilla; en tiedä sahaja-joogeista. Sitten riitely loppuu. Sitten alkaa ’minun lapseni, minun lapseni’. Sitten lapsetkin riitelevät ja tappelevat ja lähtevät pois. Kuusitoistavuotiaina ihmiset miettivät minne lähtisivät. Miksi he haluavat lähteä?

Ja meidän lapsemme tarrautuvat kiinni kuin iilimadot. Emme ole tehneet heitä sellaisiksi, mutta he tarrautuvat silti. Miksi? Eivät he ole egoistisia. Koska olette erillisiä, identiteettinne on eri. ”Minä. Pidän tästä, pidän tuosta.” On syntiä sanoa noin. Mikä sinä olet sanomaan ’minä pidän’? ’Minä’, mitä se tarkoittaa?

Meidän täytyy muuttaa kaikki nämä asiat, ja meidän pitää ymmärtää. Se on mahdollista vain elämällä ashramissa. Miten kunnioitatte muita, miten elätte , miten tervehditte toisianne ja muita ihmisiä, miten käyttäydytte: meidän pitää omaksua tällainen kulttuuri. Jos haluamme antaa lapsillemme hyvät oltavat, meidän on omaksuttava se. En sano, etteikö meillä Intiassa olisi omituisia ihmisiä. Meillä on löyhämoraalisia ihmisiä ja kaikenlaista. Mutta heidän määränsä on niin pieni, ettei se vaikuta muihin. Mutta täällä määrät ovat juuri päinvastaiset. Niinpä heidän vaikutuksensa on suuri. Kaikki laittavat hiuksensa nykyään tällä tavalla.

Jos omat tukka ei ole laitettu samoin, niin kohta jo tekee mieli laittaa. En ymmärrä miksi. Ja myös se on väärä ajatus, että tukka pidetään auki ja harjaamattomana. Katsokaas, Jumalattarena Minun on pidettävä hiukseni auki, mutta pidän ne siistinä. Ne eivät ole sekaisin. Minun on pidettävä niitä niin, koska Muktakeshi pitää hiuksensa auki, jotta värähtelyt pääsevät virtaamaan. Mutta en koskaan laita hiuksiani sekavasti pään päälle. Koska silloin bhuutit pääsevät kimppuunne. Ne näkevät: ”Tässäpä sopiva pää. Hyvä juttu!

Se on sekopää. Sekaan vaan!” Bhuutit iskevät nykyaikana paljon enemmän kuin aikaisemmin, koska elämme kuin bhuutit. Kadulla näkee niin paljon naisia ja miehiä, jotka pukeutuvat kuin bhuutit, siksi ne tulevat: ”Tämä on bhuutti!” Miksi bhuutit eivät hyökkää niin paljon Intiassa? Kun joku on saanut oivalluksensa, en ole tavannut montaa, joihin bhuutit olisivat iskeneet. Jos pukeudumme näin ja olemme egoistisia, bhuutit tulevat meihin. En sano, että kaikkien pitää nyt mennä kampaajalle, mutta ei ole hyvä, jos kasvot tai hiukset ovat kuin bhuutilla. Jos haluatte tietää millainen bhuutti on, voin kyllä näyttää. Tämä on ymmärrettävä, että kasvatuksestamme puuttuu jotakin, ja se meidän on muutettava, ja muutoksesta on synnyttävä hyviä perheitä ja hyviä lapsia, ja meillä on oltava tiettyjä ajatuksia, joita kunnioitamme; miten niitä kunnioitamme ja ymmärrämme.

Kun Gupta suuttui Dr. Talwarille, sanoin hänelle: ”Mene koskemaan hänen jalkojaan.” Hän teki sen heti. ”Hän on sinua vanhempi, ja sinulla ei ole mitään oikeutta suuttua. Mene koskettamaan hänen jalkojaan.” Hän teki sen heti ja sanoi: ”Äiti, hän ärsytti minua, ja maineeni tahriintui.” Sanoin: ”Mene koskettamaan hänen jalkojaan.” Hän teki sen välittömästi, ei vastalauseita. Jos joku sanoo vastaan – jos nuorempi henkilö sanoo vastaan kenellekään – isä ja äiti käskevät aina: ”Mene hänen jalkojensa eteen. Mene nyt. Ei mitään muttia.”

Näin he oppivat kunnioittamaan. Olette oikein hyviä etsijöitä. Etsitte totuutta, mutta sen lisäksi, jotta voisitte kestää totuuden, meillä on oltava sellainen kulttuuri, että kestätte sen. Muuten ego ja oikea puoli nousevat aina ylös. Oikea puoli on länsimaiden ongelma. Oletteko samaa mieltä?

[Sahaja-joogit: Kyllä, Shri Mataji.]

Mutta näette tämän johtajassanne, ette itsessänne. Tämä on se ongelma. Sellaisessa, jolla on valtaa, te huomaatte sen, mutta ette itsessänne, että teissä on tällainen ongelma. Totta, eikö olekin?

Johtajien vaimojen pitää myös tietää, että he ovat äitejä, ja heidän on oltava luonteeltaan erittäin lempeitä ja nöyriä, ja heidän pitää pystyä sietämään paljon kaikenlaista; ja sen lisäksi pitää vielä tyynnytellä omia miehiäänkin. Kerronpa teille, kuinka mieheni toimistossa Merenkulkuyhtiössä kaikki tulevat Minun luokseni. Jos jotain on vialla, jos C.P. on vihainen heille, he tulevat kertoaan siitä Minulle. Sitten pikku hiljaa sanon hänelle: ”Miksi olet heille niin vihainen? Hehän ovat vain ihmisiä, ja he ovat -” ”Ahaa, tulivatko he kertomaan Sinulle?” ”Kyllä tulivat.” Sitten kerron hänelle: ”Koska he ajattelevat, että Minä olen anteliaampi kuin sinä.” ”Hyvä on, minäkin olen anteliaampi.” Sitten hän tekee sen. Vaimon ei pidä koskaan ajatella olevansa johtaja – ei koskaan.

Hänen pitäisi ajatella: ”Olen kaikkien näiden ihmisten äiti”, hänen pitäisi ajatella tänne tulleista ihmisistä: ovatko he jo saaneet ruokaa? Onko heistä huolehdittu? He ovat vieraita, ja vieraita pitää kohdella kuin jumalia. Ongelma täällä on se, että jokainen kävelee sisään taloon kuin vieras, tai asuu luonanne kuin vieras. Minulla oli talo Hounslowssa. Moni sahaja-joogi asui siellä, mutta ei koskaan maksanut penniäkään. Minun täytyi maksaa sähköstä, kaasusta, kaikesta. Tultuani Lontooseen olen aivan alusta saakka maksanut kaiken. Maksoin suurimman osan myös Shudy Campin kuluista, vaikka siellä käydessäni siellä asui kaksikymmentäviisi ihmistä, eikä kukaan maksanut penniäkään mistään. Mutta intialainen ei tee niin itsekunnioituksen vuoksi.

Kerroin Mathiakselle: ”Olen tällä kerralla käyttänyt puhelintasi monta kertaa”, ja hänen on pakko ottaa vastaan rahaa. Jos hän ei ota, en pysty nukkumaan. Eli, ihmiset käyttävät toisten puhelinta niin paljon kuin haluavat, käyttävät toisten tavaroita niin paljon kuin haluavat, asuvat toisten luona täysin huolettomina. En tiennyt, että sellainen on niin yleistä lännessä. Aikaisemmin ajattelin: ”He ovat hyvin rehtiä väkeä. He eivät koskaan tule kotiisi sillä tavalla.” Gregoire voi kertoa teille koko tarinan, jos haluatte kuulla. Tämä ashram, jossa nyt asutte, vaikka tulisittekin ulkopuolelta, te olette sahaja-joogeja. Jos huomaatte, että jossakin on likaa, puhdistakaa se. Tämä on teidän talonne.

Nyt siitä on tullut ei-kenenkään-talo. Oikeastaan se on kaikkien talo. Vain vähän aikaa sitten siitä tuli ei-kenenkään-talo. Ei pidä tuntea mielipahaa, ei pidä järkyttyä eikä tuntea, että yritän jotenkin syytellä teitä, mutta Minun on kerrottava teille, että tällainen kehittää egoa lapsissanne ja myös teissä itsessänne. Jotta voisimme elää ja nauttia yhdessä, meillä on oltava tietynlainen kulttuuri, jollaista ei lännessä ole. Lännessä ollaan hyvin yksilökeskeisiä, äärimmäisen individualistisia, ja se on ihmisten ongelma, ja he ovat joutuneet kärsimään sen takia. Haluamme luoda uuden maailman ihmisille, jotka rakastavat toisiaan, jotka nauttivat toisistaan, ja jotka ymmärtävät toisiaan; ja vielä lisäksi joiden oma elämä ilmentää kollektiivista tietoisuutta. Ja jos sanoo toiselle ihmiselle: ”Sinä olet bhuutti, sinussa on tällainen negatiivisuus,” se ei ole sopivaa. Se osoittaa, ettei teillä ole ymmärrystä siitä, miten ihmisiä käsitellään. Ei pidä koskaan sanoa mitään sellaista kuin: ”Sinä olet bhuutti.”

Korkeintaan voi tarvittaessa sanoa: ”Tämä chakra on epätasapainossa”, mutta sitäkään ei ole tarpeellista sanoa. Kuten sanotaan, että ”Jos aikoo olla kuningas, on kannettava kruunua”. Eli, jos sinusta tulee sahaja-joogi, sinun on kannettava tätä kulttuuria. Ette voi olla kuin bhuutit. Eikä teidän tarvitse olla jotain erilaista kuin Hare Rama, Hare Krishna. Niin en sano, mutta teidän on oltava jotain erityistä. Erityisyys ei tule siitä, että rupeaa punkkariksi. Punkkarit uskovat olevansa jotain hyvin erikoista sillä, että laittavat tukkansa näin. Erityisyys on sisällänne. Se on eräänlainen kulttuuri.

Ennen kaikkea, pitäkää huoli egostanne. Harjoittakaa itsetutkiskelua. Kun luen venäläisten kirjoittamia kirjoja, huomaan, että jokaisessa kirjassa, olipa se sitten romanttinen tai mikä tahansa, siellä on aina taustalla itsetutkiskelu. He yrittävät saada selville, ”Miksi teen näin? Miksi teen noin? Miksi olen tällainen?” He tutkiskelevat itseään. Meidän pitää tutkiskella itseämme. Kysykää koko ajan: ”Miksi teen näin? Miksi olen tällainen?

Mikä on syynä?” Näin teidän pitää tehdä. Silloin ego häviää. Se on kumma juttu, koska se on jo kasvanut niin suureksi. Kun painatte sen alas, se nousee taas ylös kuin kumi, painatte alas, ja heti pienimmästäkin syystä se nousee ylös. Ylimielisyys, kovaääninen puhe ja huono käytös, kaikkea tällaista, ja Oikea Vishuddhi menee pahasti tukkoon. Hyvä? En halunnut nyt mitenkään ojentaa teitä, vaan opastaa. Ei pidä tuntea mielipahaa, tai Keski-Sydäntä, tai epätasapainoa missään, ei mitään sellaista. Ei pidä tuntea mitään missään chakrassa, vaan tämän pitää oikaista teitä normaalilla tavalla.

Intialaisten ongelmat ovat erilaiset, ja kun käsittelen niitä, puhun heille niistä. Mutta heillä ei olekaan mitään kulttuuriin liittyvää estettä; se ainakin on varmaa. Tietysti, jos he tulevat jostain typerästi käyttäytyvistä perheistä, jos he tulevat esittämään jotain epäolennaista, se on toinen juttu. Tavallisesti vain yksi sadasta voi olla huono; en sano, etteikö huonojakin olisi. Ja kaikkien täytyy käydä työssä – ei vain kolmen, neljän. Teidän täytyy oppia joka päivä. Voitte oppia paljon asioita. Ja olette etsijöitä. Ja sen lisäksi olette sahaja-joogeja. Teissä on paljon dynaamisuutta.

Voitte saada todella paljon aikaan. Kaikki sellaiset ajatukset itsestä, että olette niin suurenmoisia – sellaiset pitää unohtaa, koska olemme sahaja-joogeja. Mehän olemme jo suuria. Ne, jotka ovat suuria, ovat suuria. Jos vaikka joku sanoo: ”Te olette Adi Shakti”. Minusta siinä ei ole mitään suurenmoista, koska olen Se. Mitä sitten? Jos en olisi, se ehkä tuntuisi, mutta kun olen Adi Shakti. Entä sitten? Jos olen Adi Shakti, miksi olisin siitä ylpeä?

Sillä olen Se. Mitä voi tehdä? Ja aina, kun sanotte Minulle ’Jai’, tuntuu kuin sanoisitte ’Jai’ jollekin muulle. Joskus pelkään, että alan sanoa niin teidän kanssanne. Se ei oikein tahdo mahtua päähäni, en tiedä miten se mahtuu teidän päähänne. Ehkä aukko on liian suuri, eikä mikään pysy. Sitä juuri tarkoitan. Jos olen teille esikuva, ja te ymmärrätte Minua, silloin teidän pitää ymmärtää Minun kulttuuriani. Mathias hämmästyi, kun Jaloilleni siveltiin jotain öljyä, ja sanoin: ”Laittakaa alle joku pyyhe, koska en halua lakanan menevän pilalle.” Se ei ollut mikään suuri asia Minulle, mutta hänestä olin äärimmäisen – nöyrä.

Mutta lakanahan likaantuu joka tapauksessa, olivatpa ne sitten Minun Jalkani, tai jonkun muun. Näin sen pitäisi olla. Kulttuurin kannalta olemme erittäin rikkaita, en ymmärtänytkään kuinka rikkaita intialaiset ovat. Nyt ymmärrän. Jos vaikka joku on käynyt kylässä, ja unohtanut sinne pienen kynän – näin pienen, mutta se on jonkun toisen oma. Sitä säilytetään kuin jalokiveä, tiedättekö. Aina siihen saakka, kunnes henkilö on taas tavattu ja kynä palautettu, kaikki kysyvät: ”Oletteko jo palauttaneet sen? Oletteko vai ette?” ”Hyvä mies, hän ei ole vielä palannut. Hän on käymässä jossakin.”

Heti, kun hän palaa, annamme hänellä tämän kynän, ja hän sanoo: ”Mitä? Toitteko minulle takaisin tämän kynän?” Hän tuntee olonsa epämukavaksi, mutta ei, kun kynä kerran on hänen, niin sitä säilytetään kuin jalokiveä. He ovat köyhiä verrattuna teihin. Palvelijoillakaan ei ole tapana varastaa mitään. Poliitikot ovat varmaan oppineet sen jostain muualta. En tiedä mistä, varmaan Warren Hastingsiltä. Normaalisti ihmisillä ei ole tapana varastaa. Kaikki ovet jätetään auki. Kaikki on esillä, mutta mitään ei viedä.

Hallinto on korruptoitunut – kaikenlaista kamalaa korruptiota on olemassa – mutta mitä yhteiskuntaan tulee, olemme hyvin rehellisiä. Toivoisin, että voisitte lukea käännettyinä Sarat Chandran kirjoja, niin ymmärtäisitte tämän kulttuurin kauneutta. Tässä kulttuurissa on niin paljon hyviä puolia. Onko teillä Shrikanth, elokuva ”Shrikanth”?

[Sahaja-joogi: En ole varma, Shri Mataji…]

Englantilaiset ovat tulossa. Pyytäkää heitä tuomaan se. Se on yksi parhaista filmeistä, teidän pitää nähdä se.

[Toinen joogi: He ovat jo lentokentällä, Shri Mataji. He ovat jo lentokentällä, Shri Mataji. Englantilaiset ovat jo tulossa.]

Hyvä on, ensi kerralla sitten.

[Sahaja-joogi: He ovat tulossa tänne.]

[Sahaja-joogi: Diwalina, Diwalina.]

[Sahaja-joogi: Kiitos, Shri Mataji.]

Jumala siunatkoon teitä kaikkia.