Navaratri puja, The deities are watching you

(Switzerland)

Feedback
Share
Upload transcript or translation for this talk

Navaratri Puja, ”The deities are watching you”. Arzier, Geneva (Switzerland), 23 September 1990.

Kalenterin mukaan, tänä vuonna Navaratri-päiviä on kymmenen, eikä yhdeksän.

Yhdeksän päivän ajan (Navaratrin) öinä Jumalatar taisteli demoneja vastaan pelastaakseen lapsensa negatiivisuuksilta. Toisaalta Hän oli rakkauden ja myötätunnon valtameri, ja toisaalta Hän suojeli lapsiaan kuin naarastiikeri. Ajat olivat sellaiset, että kukaan ei pystynyt meditoimaan, kukaan ei voinut lausua Jumalan nimeä, eikä kukaan voinut edes ajatella saavansa itseoivalluksen. Mutta kaikki te, jotka olette täällä tänään, olitte myös siellä tuona aikana, ja teidät kaikki pelastettiin tätä päivää varten, jotta saavuttaisitte Itseoivalluksenne. Jumalatar ei näyttäytynyt noina aikoina Maya Swarupi -muodossaan. Hän näyttäytyi todellisessa muodossaan, ja se herätti kunnioittavaa pelkoa myös Hänen seuraajiensa joukossa. Silloin ei ollut tarkoituskaan antaa heille Itseoivallusta. Aluksi heidät täytyi pelastaa. Aivan kuin äidinkin täytyy pitää lasta yhdeksän kuukautta kohdussaan, nämä yhdeksän kuukautta, tai yhdeksän ’yugaa’, ajanjaksoa, olette saaneet olla hyvässä suojassa, ja kymmenentenä kuukautena olette saaneet syntyä. Syntymäkin tapahtuu aina 7 päivää täyden yhdeksän kuukauden jälkeen.

Oli siis odotettava kunnes aika on kypsä. Navaratrin kymmenettä päivää tänään juhlitaan oikeastaan Adi Shaktin kunniaksi. Tänään me siis todellakin palvomme Adi Shaktia. Yhdellä puolella Adi Shakti on Mahakali, toisella Mahasaraswati, ja keskellä Hän on Mahalakshmi. Ja Hän on myös Amba, Kundaliini. Mutta Hän on myös kaiken tämän yläpuolella. Hän on ’parashakti’; Hän on kaikkien voimien yläpuolella, koska Hän on voiman luoja. Hänen on oltava kaiken tämän yläpuolella. Kun tänään palvomme Häntä, meidän on palvottava Häntä kaikissa näissä muodoissa. Ymmärrätte siis, että kymmenes päivä, joka meillä on nyt ensimmäistä kertaa kalenterissa, on siksi, että tämä on se päivä, jolloin palvomme Adi Shaktia.

Adi Shaktia ei koskaan ennen palvottu näin. Mutta kun nyt olin Kalkutassa, sanoin ihmisille: ”Nyt pitää palvoa Adi Shaktia.” Kaikki olivat ihmeissään: ”Miksi Äiti pyytää meitä nyt palvomaan Adi Shaktia?” Kun palasin Puneen, Minulle kerrottiin, että Adi Shakti, kuten tiedätte, on Saptashringi, eli Hän, jolla on seitsemän vuorenhuippua. Hän lepää seitsemän vuorenhuipun päällä, eli Sahasraran seitsemällä chakralla. Hän hallitsee kaikkia seitsemää chakraa. Minulle kerrottiin, että kun meillä oli puja Kalkutassa, samaan aikaan – ja se on ainoa aika, jolloin Saptashringin seuraajat, joita on hyvin vähän – kaikki tulivat sinne. Ja ensiksi Hänen äitinsä puolelta ihmiset tulevat sinne. Adi Shaktin äidin (anopin) puolelta tulevia pidetään ’vaishnaviteinä’, Vishnun seuraajina. He tulevat siis ensin palvomaan Häntä, ja sen jälkeen tulevat ihmiset apen puolelta, eli Shivan, Sadashivan puolelta.

Tämä tapahtui täsmälleen samaan aikaan kuin meillä oli puja. Nämä kaksi ryhmää olivat siellä palvomassa yhtä aikaa. Meillä on nyt kahdentyyppisiä ihmisiä. Brahmadevan palvojat ovat oikealla puolella, ja Shivan palvojat vasemmalla. Molempien puolien on kohdattava, ja nyt on tullut se aika, jolloin meidän täytyy palvoa kaikkien näiden voimien täydellisen yhtenäistä muotoa, joka on ilmentynyt sisällämme. Kun ihmiset sanovat, että on vain yksi Jumala, hyvä on, jumalia on vain Yksi. Mutta tällä yhdellä Jumalalla on pää, Hänellä on maksa, Hänellä on vatsa, Hänellä on nenä. Hänellä on kaikki, samalla tavalla kuin ihmisilläkin. Niinhän sanotaan, että Jumala loi ihmiset omaksi kuvakseen. Hänellä on siis erilaisia osia näissä kehoissa, ja Hänen täytyy pitää ne toiminnassa.

Ja kaikkia näitä osia varten Hänellä on Jumaluuksia, ja täytyy ymmärtää, mitä nämä Jumaluudet ovat. Vasta sitten, kun ymmärrätte ja palvotte näitä Jumaluuksia, te saatte Heidät heräämään sisällänne. Mutta He ovat kaikki osa Adi Shaktia. He toimivat täysin Adi Shaktin alaisuudessa. Eilen saitte kuulla Adi Shaktin voimista. Niin kuin kilpikonna vetää koko ruumiinsa kuoren sisään, samalla tavalla Minäkin olen vetänyt kaikki voimani sisälleni. Niitä ei pysty havaitsemaan helposti. Niitä ei huomaa helposti. Paitsi nämä nykyaikaiset kamerat, jotka tekevät kaikenlaisia temppuja meille. Ne näyttävät teille Minun muotoni.

Värähtelyissä on valoa, ja kun värähtelyt virtaavat, ne näkyvät teille näiden kameroiden kautta, vaikka ne eivät olisi kovin herkkiäkään, mutta jotenkin ihmiset onnistuvat tallentamaan ne. On olemassa valtavan paljon ihmekuvia, kuten tiedätte. Olette varmaan nähneet sen kuvan, jossa Shri Ganesha Itse seisoo takanani. Juuri nyt ette näe ketään seisomassa täällä. Mutta ette tiedä, mitä täällä tapahtuu. On ymmärrettävä se, että olemme astuneet uuteen Jumalan taikamaailmaan. Ja Hänen taikansa toimii hyvin monella tavalla. Tietysti saatatte joskus joutua eksyksiinkin. Aikaisempien ongelmienne takia teitä vedetään alas. Joudutte kiusauksiin.

Joskus saatatte joutua negatiivisten voimien hallintaan, ja putoatte alas. On hyvin surullista, jos tällaista tapahtuu kenellekään sahaja-joogille. Sillä ette ehkä tiedä menneisyyttänne, ettekä tiedä kuinka kovasti olette saaneet taistella ja ponnistella päästäksenne tälle tasolle. Kun olette päässeet tälle tasolle, mutta ette pyri korkeammalle, niin joko juututte yhteen paikkaan, tai teidät saatetaan heittää alas. Teidän pitää tietää, että olette sahaja-joogi, ette ole vaimo, mies, äiti, isä, vaan olette sahaja-joogi. Kuten Minä olen Adi Shakti, tekin olette sahaja-joogeja. Niinpä: ”Tärkein tehtävä nyt on antaa oivalluksia muille. Koska kaikki suhteeni ovat jo kunnolla vakiintuneet, minun ei tarvitse huolehtia mistään Jumaluuksista tai Jumalasta, He toimivat hyvin tehokkaasti ja hoitavat kaiken.” Kun eilen luitte kuvausta Jumalattaresta, että Hänen kätensä heitteli nuolia sellaisella nopeudella, että näytti kuin Hän olisi tanssinut. Se on varmasti aivan totta, mutta te ette näe sitä.

Ette näe, että jokainen hiukseni on kuin nuoli. Ja se toimii valtavan tehokkaasti. Mutta te näette kuin istuisin tässä rauhallisesti, aivan kuin tekin istutte. Mutta näin ei ole. Se on jotain paljon enemmän. Kun Minulle laitetaan leijona tai tiikeri ’vahanaksi’ (kulkuneuvoksi), teidän pitää ymmärtää, että ne ovat todella sellaisia. Ne todella ovat. Ne eivät ole symbolisia, vaan ne todella ovat. Tiikerin arvokkuus – olen kertonut teille monesti kuinka arvokas se on. Koska Minä istun sen selässään, se on arvokas.

Jos se tarvitsee lihaa, se tappaa lehmän, tai muun eläimen, syö, ja jättää loput muille. Se on hyvin arvokas. Se syö kerran kuussa. Tällaisenkin ’vahanan’ luomiseksi on tarvittu evoluutio amebasta tälle tasolle. Muuten se ei olisi täällä. Samalla tavalla tekin olette kehittyneet, ja teissäkin on kaikki nämä ’vahanat’. Ja ne hankkivat teille nopeasti kaiken mitä haluatte. Jos haluatte jotakin, saatte nähdä, että se tapahtuu välittömästi. Jos pyydätte jotakin, se toteutuu välittömästi. Mutta se vaatii täydellistä omistautumista Sahaja Yogaan.

Kun sanon Sahaja Yoga, tiedätte, että se on huomionne jooga (yhteys) Minun Jalkoihini. Siitä on kysymys. Mutta jos egonne edelleen vie teitä, ja jos ajatuksenne kulkevat edelleen sellaisia uria, että: ”Me olemme jotain ja voimme aloittaa oman Sahaja Yogamme, saamme asiat toimimaan näin ja näin,” tai: ”Vaimoni on sellainen, lapseni on tällainen, mieheni on tuollainen.” Teidän on luovuttava kaikista tällaisista ongelmista yksipuolisesti. Muuten ette nouse ylöspäin. Minun ei ollut vaikeaa antaa teille Oivallustanne, koska olitte siihen jo valmiita. Mutta jotta valo palaisi, teidän on työskenneltävä kovasti. Tiikeri pysyttelee omassa asemassaan. Se ei muutu. Leijona pysyttelee omassa asemassaan, ja ne kaikki ovat käytettävissä, kaiken aikaa, omissa asemissaan.

Kaikki Devatat ja Jumalat ovat omissa asemissaan omine ominaisuuksineen, He ovat valmiina. Kukaan näistä Jumalista ei ole missään kuvaillut, että He antaisivat teille ’mokshan’ (vapautuksen). Paisi Jumalatar. Vain Hän voi antaa teille Oivalluksenne. Hän vastaa kaikista seitsemästä chakrasta. Hän pitelee kaikkia näitä seitsemää chakraa, ja Hän pystyy toimimaan niiden kautta. Kaiken takana on pitkä historia, kaiken evoluutio niin Viratan kehossa, kuin kaikissa teissäkin. Teidän täytyy pysyä mukana siinä. Jos ette pysy mukana, silloin se ei toimi. Ongelmat, joita meillä on länsimaissa, kuten tiedätte, ovat typeriä ongelmia, jotka eivät sovi kenellekään sahaja-joogille.

Kiintymys. Ensin ihmiset eivät olleet kiintyneitä vaimoihinsa, tai lapsiinsa, nyt he ovat kiinni heissä kuin liimattuina. En sano, että teidän pitäisi luopua lapsistanne tai vaimostanne, mutta kiintymyksen pitäisi olla Sahaja Yogaan. Kun alatte saamaan Sahaja Yogan siunauksia, ne virtaavat lapsiinne, vaimoonne, jokaiseen, omaan maahanne, koko maailmaan. Jos katsotaan kiintymystä tämän yksinkertaisen sähkölaitteen kautta. Jos se ei ole kiinnittyneenä sähkövirtaan ja muuhun, mitä hyötyä siitä on? Se ei voi antaa sähköä kenellekään toiselle. Loogisen yksinkertaista, että on oltava ensin kiinnittyneenä energian lähteeseen. Yksinkertaista ja loogista. Ja sitten energia voi virrata muihin.

Jos ette itse ole kytkettynä energian lähteeseen, miten voima voisi virrata minnekään? Tällaista yksinkertaista asiaa emme ymmärrä Sahaja Yogassa. Ja niin kiinnikkeemme alkavat ruostua emmekä ymmärrä mitä meille on tapahtunut. Te ette ole kiinnittyneenä päävirtalähteeseen! Mitään muuta kiinnittymistä ette tarvitse. Ja niin kaikki alkaa virrata toiseen päähän asti. Meillä on siis tällaisia kiintymyksiä. Olemme myös kiintyneitä moniin ikäviin asioihin, jotka saavat meidät tuntemaan itsemme kurjiksi. Esimerkiksi, saatamme olla kiintyneitä johonkin typerään muoti-ilmiöön. Olemme kiintyneitä siihen.

Olipa se sitten sahaj-kulttuurissa tai ei, olemme kiintyneitä. Tällaiset kiintymykset eivät ole yhteydessä lähteeseen, ilon lähteeseen, tiedon lähteeseen, sen energian lähteeseen, joka nostaa teitä ylös. Tässä on syy siihen, miksi meidän kollektiivinen kasvumme on niin heikkoa. Adi Shaktin ensimmäinen työ on antaa teille Oivallus, ja toiseksi antaa teille elämä, Hän hoitaa teitä. Jos teillä on fyysisiä ongelmia, Hän pitää teistä huolen. Hän tekee kaikkensa. Jos teillä on psyykkisiä ongelmia, Hän yrittää ratkaista ne. Hän on lohduttaja; Hän tuo teille lohtua. Samalla Hän suojelee. Olen nähnyt monien ihmisten, edelleenkin, pelästyvän helposti, pienimmästäkin syystä.

Miksi pitäisi pelätä? Edessänne seisoo tiikeri. Ette näe häntä, mutta tänään hän taitaa olla mukana kuvassa. Ja teidän Äitinne on niin voimallinen. Teidän täytyy ymmärtää kuinka voimakas Hän on. Tämä ymmärrys ei ole vielä päässänne. Joskus vaimonne ovat teitä voimakkaampia, tai lapsenne. Kun tiedätte, että Äitinne on niin voimallinen – Hän on teidän Äitinne – silloin teidän pitäisi tuntea olevanne täysin turvassa. Ja silloin asiat alkavat toimia. Kerron teille esimerkin eräästä miehestä, jonka tapasin Madrasissa kerran, muutama vuosi sitten, pari kolme vuotta sitten luulisin.

Hän oli todellinen etsijä, ja Hän tunnisti Minut välittömästi. Sitten hän matkusti Bombayhin työpaikalleen, ja hän sai kirjeen, jossa kerrottiin hänen äitinsä olevan kuolemaisillaan, ja hän matkusti äitinsä luo. Lääkäri kertoi: ”Hänellä on nopeasti etenevä syöpä, ja hän tulee kuolemaan hyvin pian.” Hän tietää: ”Minun Äitini on Adi Shakti.” Hän otti valokuvani ja istui sen edessä ja sanoi: ”Äiti, en tiedä mitä sanoa, mutta mikä tahansa on sopivaa äidilleni, anna sen tapahtua.” Näin hän sanoi. Hän oli yhteydessä. Hänelle sanottiin: ”Kolme päivää ja hän on kuollut.” Kolmen päivän kuluttua hän pääsi pois sairaalasta. Hän vei äitinsä Bombayhin, vei hänet sairaalaan, syöpäsairaalaan.

Hänelle kerrottiin: ”Hänellä ei ole syöpää, ei mitään, hän on täysin parantunut.” Jos energian ei anneta virrata, vaan olette edelleen huolissanne vaimostanne, kodistanne, lapsistanne, olette huolissanne: ”minun lapseni, minun kotini, minun vaimoni”, mutta kun tämä ”minun” jää pois, silloin Minä voin toimia. Mutta tätä ei pidä ottaa niin, että käsken teidän ruveta askeetikoiksi, ei mitenkään. Kukaan pyhimys ei ollut askeetikko, heillä kaikilla oli vaimot ja lapsia. Mutta kaikkien heidän huomio oli Äidin Lootusjaloissa. Guru Nanaka on kertonut: pieni poika lennättää leijaansa, leija kieppuu sinne tänne, ja poika juttelee ystäviensä kanssa, laskee leikkiä, mutta hänen huomionsa on leijassa. Nainen siivoaa kotiaan pieni lapsi vyötäröllään, nainen siivoa ja lakaisee kotinsa lattiaa. Hän tekee kaikenlaista, mutta huomio on lapsessa. Ja naiset Intiassa, kuten tiedätte, heillä on kolme neljä täysinäistä vesiruukkua päänsä päällä, ja he kävelevät näin, molemmat kädet vapaina. He tietävät miten tasapaino saadaan aikaan.

He juttelevat toisilleen, nauravat, tekevät pilaa, kiusoittelevat. Mutta huomio on ruukuissa. Minun huomioni on koko ajan teidän Kundaliineissanne. Sahaja Yogassa ei voi temppuilla, uskokaa Minua. Jokaista, joka yrittää temppuilla jollakin tavalla, tullaan rankaisemaan ankarasti. Olkaa hyvä ja olkaa erittäin varovaisia, että ette ole epärehellisiä, ettekä yritä mitään temppuja Sahaja Yogassa. Minä en tee mitään, mutta tässä he ovat! Hän on valmiina hampaineen. Heitä on tietty tarkka määrä, olen sen kertonut. Heitä on tietty tarkka määrä.

He tietävät mitä tehdä ja he myös tekevät sen. Ei ole mitään tarvetta yrittää mitään temppuja Sahaja Yogassa. Tämä on yksi sahaja-joogien virhe, että he luulevat voivansa temppuilla Minun kanssani, tai Sahaja Yogan kanssa. Jos tällaisia ajatuksia tulee päähänne, niin ne ovat demonisia ajatuksia, sillä ne tuhoavat teidät kokonaan. Yhtäältä Sahaja Yoga on siunaus, absoluuttinen siunaus, jossa ylösnousemus etenee tällä tavalla. Pääsette korkeuksiin, mutta teidän on myös tiedettävä, että olette päässeet ylös; teidän täytyy olla hyvin tarkkoina, että pysytte siellä. Jos sellaisesta korkeudesta putoaa, kuinka syvälle joutuu? On jälleen loogista nähdä, että silloin putoaa hyvin alas. Täällä teillä on kaikki siunaukset, kaikki kauneus, rakkaus, ilo, kaikki tieto, ystävät ja kaikki huolenpito. Ja jos ette halua olla täällä vain siksi, että yritätte temppuilla – jos haluatte olla täällä ja temppuilla, se ei ole mahdollista. Sellainen ei onnistu, teidät heitetään välittömästi ulos, ja kun teidät on heitetty ulos, Luoja tietää minne joudutte.

Se ei ole meidän huolemme. Mutta nämä heittävät teidät ulos. On tiedettävä, että Jumaluudet ovat äärimmäisen valppaita. He tarkkailevat teitä kaikkia, sillä heidän on vartioitava teitä, pidettävä huolta, autettava ja tehtävä kaikki mahdollinen vuoksenne. Heidän on tehtävä kaikki teidän vuoksenne. He luovat kukkia iloiksenne; He tekevät kaikenlaista hyvää teille. Mutta samalla He ovat kiintyneitä vain Minuun, kaikki He, eivät teihin. Koska olette Minun lapsiani, He pitävät huolta teistä. Heti, jos yritätte käyttäytyä huonosti, teille käy huonosti ja putoatte alas. Mutta Äitinne myötätunto on niin suurta, että Hän pyrkii aina antamaan anteeksi, antaa mahdollisuuksia ja käskee näiden Jumaluuksien pysyä hiljaa.

Tietysti He tottelevat – tiettyyn rajaan asti. Mutta jos haluatte olla ilkeitä, jos haluatte olla julmia, jos haluatte olla synnillisiä ja pysyä Sahaja Yogassa, se ei onnistu. Tämä ei ole kuin joku uskonto, josta näitte esityksen eilen, että voi tehdä kaikenlaista väärää, tehdä mitä huvittaa, tappaa toisia, huijata ja silti pysyä mukana. Sellaista tämä ei ole. Täällä teidän on oltava sahaja-joogeja sanan todellisessa merkityksessä. Sen vuoksi tämä asia on ymmärrettävä. [Tuolla on muutama sahaja-joogi, he eivät pääse sisään, ehkä ovet ovat lukossa.] Valtava Voima, hyvin valpas, hyvin hellä, hyvin kiltti, on siellä. Ja Äiti, joka on teidän opettajanne. Äiti opettaa lapsiaan rakkaudella.

Ja sen lisäksi ette ole edes huomanneet miten olen opettanut teille Sahaja Yogaa. Te opitte tuosta vain. Se on teille lasten leikkiä. Se on niin vaikea ja hienojakoinen asia; te omaksuitte sen ilman mitään vaikeutta. Se tapahtui niin taidokkaasti ja niin kauniisti, se rakentui sisäänne, ja nyt tiedätte, tämä on Sahaja Yogaa ja tämä ei ole Sahaja Yogaa. Saitte kaiken tämän tiedon niin kauniilla tavalla. Esimerkiksi se, miten laulatte intialaista musiikkia, jopa intialaiset ovat ihmeissään, he eivät aina itsekään pysty samaan. Ne, jotka tulivat tilaisuuteeni, näkivät teidät. Muutamat muusikot sanoivat: ”Olimme todella noloja. Miten nämä ihmiset osaavat laulaa niin hyvin?

Ja ääntää kaiken niin hyvin?” Teidän on luotettava tähän Voimaan täydellisesti! Niinä aikoina, jolloin ihmiset joutuivat vaikeuksiin, heitä vastaan hyökättiin, eivätkä he olleet saaneet Itseoivallustaan, heidän oli luotettava täysin Jumalalliseen Voimaan. Heidän oli pakko. Mutta nyt, kun olette saaneet Oivalluksen, olette saaneet vapauden. Älkää koskaan unohtako, että teidän pitää luottaa tähän Jumalalliseen Voimaan. Koko ajan se pitää teistä huolta. Miten ihmiset sitten temppuilevat Sahaja Yogassa? Sahaja Yogaan tulee muutamia laiskamatoja. Täysiä laiskimuksia, eli heidän täytyy olla vasemmanpuolisia tai jotain sellaista.

Jos heitä pyytää: ”Voisitko tehdä tämän työn.” ”Ei, Äiti, en tee tätä työtä, koska silloin tulen oikeanpuoleiseksi.” Hyvin yleinen temppu. Hyvin yleinen temppu, ”En voi tehdä tällaista työtä!” Aina kun töitä on tarjolla, he lähtevät karkuun. Kuinka moni tekee työtä? Hyvin harva. Kerran menin keittiöön ja kysyin intialaiselta tytöltä, mitä siellä tapahtuu, ja Minulle kerrottiin: ”Kaikki lähtevät pakoon. Kukaan ei tule auttamaan.” Kukaan ei halua ottaa vastuuta.

Mutta temppu on siinä, että se kohdistuu Sahaja Yogaan: ”Jos teen tällaista, minusta tulee oikeanpuoleinen.” Mutta jos teistä tulee vasemmanpuoleisia, tämä kaveri on odottamassa. Hienoa, että laitoitte Hänet tänne, olen oikein iloinen. Kaikki letargiset ihmiset, laiskamadot, tekevät aina näin. Jos joillekin sanoo: ”Teidän täytyy nousta aikaisin ylös aamulla.” Heitä kauhistuttaa tällainen: ”Miten pääsemme ylös niin aikaisin?” Mutta jos muistelette aikaisempaa elämäänne, olette ehkä käyttäneet huumeita, olette juoneet alkoholia, olette ottaneet kaikenlaista vasemmanpuolista, ja siksi ette pääse ylös sängystä aamulla! Miten sitten lopettaa tai neutralisoida tällaiset aikaisemmat pahat tavat? Miten se tapahtuu? Jos alatte nousta ylös aikaisin aamulla, pikku hiljaa siitä muodostuu tapa, ja pääsette eroon huonosta tavasta.

Laitatte vain itsenne valmiiksi, kun aamuaurinko on nousemassa. Alkoholi itsessään on täyttä vasemmanpuoleista typeryyttä. Niin suurta, että kerran Jumalatar joi maailman kaiken alkoholin. Voitteko kuvitella, kaiken alkoholin! Sellainen pyhimys kuin Sainath poltti kaiken Maharastran tupakan, mutta yhä vain siellä poltetaan. Shivakin joi kaikki myrkyt, koska Hän on elämän antaja. He ovat tehneet niin paljon työtä, niin vilpittömästi ja hartaasti täysin asiaan keskittyen. Näette Minunkin tekevän työtä niin, mutta hekin ovat tehneet työtä samalla tavalla. Älkää siis pitäkö asioita itsestään selvyytenä! Olen pyytänyt monia teistä kirjoittamaan muistiin, mitä olen tehnyt Sahaja Yogan hyväksi tänään?

Itselleni teen kaikenlaista – maalaan kotiani, maalaan keittiöni, kaikenlaista, olen ommellut kauniin sarin ja puseron. Itselleni. Mutta mitä olen tehnyt Sahaja Yogalle? Kuinka monta lahjaa olen antanut muille? Kuinka monta kirjettä olen kirjoittanut toisille? Mistä kokemuksista olen kirjoittanut? Ennen kaikkea, kuinka monesti olen tuntenut Äitini rakkauden sydämessäni? Mutta kerron teille, miksi länsimaissa on niin suuria ongelmia, olen sen nyt keksinyt. Samalla tavalla, kun olen keksinyt Sahaja Yogan, olen myös keksinyt tämän salaisuuden, jonka aion tänään kertoa teille. Tämä on myös syvällisen ymmärryksen Shakti, jolla voi löytää demonit, ja miten ne toimivat mielissämme, miksi ne menestyvät.

Uskon, että olen jo kertonut sen muutamille, mutta nyt kerron kaikille. Kun olemme lapsia, olemme aina viiteen ikävuoteen asti egoistisia siinä mielessä, että ajattelemme vain itseämme. Jos kymmenelle lapselle antaa kymmenen lelua, he ottavat lelunsa ja leikkivät toistensa kanssa, eivät puhu mitään, he menevät vain leikkimään. He eivät häiritse toisiaan, se on rinnakkaiseloa. He eivät häiritse. Jos häiritsevät, he saattavat lyödä tai tehdä jotain muuta typerää. Tämä saattaa johtua jonkinlaisesta bhuutista, jonka he ovat lapsena saaneet. Mutta kun he ovat viisivuotiaita, oletetaan, kysytte joltain täällä olevalta lapselta: ”Mitä näet täällä?” Hän vastaa: ”Näen tiikerin ja nämä kukat, näen tämän ja tuon, kaikenlaista. Mutta jos laittaa lapsen seisomaan tuonne, oletetaan, että joku seisoo tällä puolella, mitä hän silloin näkee?

Tiikerin, lapsi vastaa, kukkia, kaikenlaista. Kokeilkaapa. Koska hän ei voi ymmärtää toisen ihmisen näkökulmaa. Hän on niin oman egonsa pauloissa. Olen huomannut, että koko länsimainen kulttuuri – aiemmin ei ollut näin – vanhemmilla oli parempi ote lapsiinsa, ja vastuu lapsistaan, vanhemmat käyttäytyivät hyvin, että lapsetkin olisivat kunnolla. Ei niin kuin ennen lapsia, kun he vain riitelivät keskenään. Tarkoitan, että heidän kuuluukin kiistellä vähän, mutta sen täytyy tapahtua makuuhuoneessa. Sillä en nuoruudessani koskaan nähnyt elokuvia, joissa mies ja vaimo riitelevät koko ajan tai eroavat. Ei mitään ymmärrystä miehen ja vaimon välillä, mutta kun tulee toinen nainen tai toinen mies, heidän kasvonsa muuttuvat heti tällaisiksi. Jos kadulla näkee kahden ihmisen kulkevan tällä tavalla, silloin tietää, että nämä kaksi eivät ole aviopari.

Tämä on nykyaikaa. Tämä on nykyaikaa. Ja länsimaat ovat pahimpia. Eli, vanhemmatkaan eivät ole aikuistuneet, he ovat epäkypsiä, heillä ei ole vastuuntuntoa. He saavat lapsia, he eivät tiedä miten miestä kohdellaan, varsinkin naiset täällä ovat todella äärimmäisen dominoivia ja typeriä. Se Minun on sanottava. He eivät tiedä mitään ruoanlaitosta; he eivät tiedä mitään mistään. He osaavat vain olla uranaisia, mennä töihin pankkiin ja kirjoittaa koneella. Ja he ovat todella tyhmiä; he eivät tiedä miten käsitellä miestään, he eivät tiedä miten käsitellä lapsiaan. He eivät ole saaneet harjoitusta.

Heidän äitinsä eivät ole huomioineet heitä. Ei minkäänlaista kuria. Niinpä tämä egoistinen lapsi on edelleen egoistinen. Ei rakkautta, ei hellyyttä. Sanoisin, että Minun äitini oli hyvin ankara. Todella tiukka. Mutta hän oli myös erittäin rakastava – erittäin rakastava ja äärimmäisen tiukka, aivan kuin Jagadamba. Hän opetti meidät tekemään ruokaa, jopa miten kauhasta pidetään kiinni. Hän sanoi: ”Ei siinä kulmassa, ei noin, vaan tällä tavalla! Miksi seisot tuolla tavalla?

Missä huomiosi on?” Eikä saanut esittää mitään kysymyksiä. Kaikki tällainen kuri, jota opimme lapsuudessamme, on meille nyt avuksi. Äidit olivat hyvin rakastavia. He toimivat meidän parhaaksemme, kaikki, mitä he tekivät, oli meidän parhaaksemme. Erityisesti Sveitsissä Minusta on aina tuntunut, että äidit ovat kouluttamattomia ja he ovat hyvin kateellisia tyttärilleen. Minun äitini oli hyvin koulutettu, mutta hänen äitinsä ei. Mutta hän oli viisas nainen. Hänellä oli vastuuntuntoa, hän tiesi olevansa äiti, ja hänen täytyi käyttäytyä siten. Hänen ei voinut käyttäytyä lapsellisesti tai typerästi.

Koska nämä naiset eivät saaneet tällaista rakkautta, he ovat vieläkin egoistisia. He ovat vieläkin pikkulapsia. He eivät ole vielä aikuistuneet. He eivät vieläkään pysty näkemään asiaa toisen ihmisen kannalta, ja heistä tulee hyvin itsepäisiä: ”Ei, vaan asia on näin!” Ollaan realisteja, tänään pidätte pujaa Adi Shaktille, joka on vaarallista, koska se on kuin peili, jossa on nähtävä itsensä selvästi, on kohdattava itsensä. Aviomiehen dominoiminen on täysin typerää. Koska ette tiedä miten kohdella miestänne, siitä se johtuu. Sanoisin, että intialaiset naiset dominoivat miehiään oikealla tavalla, tavallaan. Miehet eivät selviä ilman vaimojaan, eivät selviä. He eivät edes tiedä miten pakata tavaroitaan, he eivät edes tiedä miten valmistaa teetä, he eivät tiedä miten keitetään kananmunia, he eivät tiedä mitään.

He eivät tiedä miten talon ovet lukitaan, miten vaatekaappi avataan, miten vuode petataan. He eivät osaa tehdä yhtään mitään käytännöllistä. Esimerkiksi, mieheni tulee aina kysymään Minulta: ”Onko tämä solmio sopiva?” Tätä kesti kauan, nyt hän tietää, että olen Adi Shakti, mutta aikaisemmin. Hän tuli kysymään: ”Onko tämä hyvä?” ”Ei, se ei ole hyvä.” Hyvä, hän meni vaihtamaan. Mutta koska ette ole aikuistuneet ettekä ole kypsyneet, ette tiedä miten kohdella miehiänne. Yritätte dominoida. Ja lapset oppivat teiltä, he yrittävät myös dominoida teitä.

Ilmeisesti, teidän on ymmärrettävä, että auktoriteetti tulee ylhäältä. Sanon aina: ”En ole Jumala, Sadashiva on Jumala.” Gregoire oli aika järkyttynyt kun sai kuulla siitä. Mutta olen myös Jumala. Mitä Hän on ilman Minua. Olen Hänen Voimansa. Hän on voimaton. Mutta antaa Hänen olla Jumala, hyvä niin. Sillä jos pitää syyttää jotakin, syyttäkää Häntä, Hän on Jumala. Mutta Minun on tehtävä kovasti työtä pitääkseni Hänet tyytyväisenä.

Sillä muuten … Hän ei piittaa kenestäkään. Hän vain tuhoaa, muuta Hän ei osaa. Hän tuhoaa teidät; jokaisen, joka yrittää temppuilla Minun kanssani, Hän tuhoaa niin pahasti, että moneen elämään teistä ei tule ihmisolentoa. Sellainen Hän on, kauhistuttava. Hän on luonut kaikki nämä olennot. Meidän pitää kasvaa. Meidän on kasvettava viisaiksi naisiksi, naisiksi, jotka ovat kuin Äiti Maa, kuten kerroin. Kun kysytte Minulta: ”Äiti, teette niin paljon työtä, mutta näytätte kuitenkin pirteältä.” Koska nautin siitä. Se on Minulle kuin musiikkia.

Työn tekeminen on Minulle musiikkia. Ruoanlaitto on Minulle musiikkia. Kaikki on Minulle musiikkia. Väsyykö musiikkiin koskaan? Päinvastoin, siitä piristyy. Ja kun tapan paholaisia, kuten varmaan olette nähneet, tulen valaistuneemmaksi, Minuun tulee enemmän valoa. Eli, juuri päinvastoin. Minun on saatava teidät ymmärtämään, että tänään teidän pitää introspektoida syvästi, tutkiskella sieluanne. Yrittäkää selvittää mitä meissä on vikana. Älkää hemmotelko egoanne, sillä ego tekee teistä idiootteja, sen olette varmaan huomanneet.

Meillä on Sahaja Yogassa muutamia, jotka ovat sellaisia, idiootteja. He ajattelevat vain itseään. Tiedämme kaikki sen. Sirkuksessa täytyy olla myös ilveilijöitä. Mutta meillä on oltava leijonia ja tiikereitä. Leijonat ja tiikerit tekevät vaikutuksen ihmisiin, eivät ilveilijät. On siis tärkeää, että introspektoimme ja näemme itse, kuinka paljon olemme tehneet Sahaja Yogan hyväksi. Totta kai Minun täytyy onnitella teitä yhdestä asiasta. Sillä Minä olen mikä olen. En ole tehnyt mitään tullakseni sellaiseksi, olen vain sellainen, Minä olen. Olen Voima!

Minulla on Voima, koska olen Voima. Miksi siitä pitäisi ylpeillä? En tunne sillä tavalla ollenkaan. Mutta jos en käytä Voimaani, Minusta tulee samanlainen kuin muutkin ihmiset. Miksi olen Jumalatar? Koska käytän Voimaani viimeistä piirtoa myöten. Jos te ette käytä voimaanne mistä tahansa typerästä syystä tai pelosta – teillä saattaa olla jotain houkutuksia tai rajoitteita, mitä tahansa. Jos ette kaikki lähde liikkeelle ja käytä rakkauden voimaanne, silloin ette pysty kasvamaan. Jos katsotte, voitte nähdä kaiken kirkkaasti, että Äitinne koko Voima on rakkaus. Mitä tahansa Hän tekee, se tapahtuu rakkaudestaan luotujaan kohtaan.

Ja introspektointi alkaa, mutta sen ei saisi alkaa liian myöhään. Olen jo puhunut kauan sitten siitä, miten ihmiset kuluttavat loppuun Äiti Maan valmistaessaan niin paljon kaikkea. Olette varmasti kuulleet Minun puhuvan siitä viimeiset kahdeksantoista vuotta. Nyt ekologinen ongelma seisoo edessänne kuin ’rakshasa’. Mitä hänelle voi tehdä? Silloin pitää kohdata asia. Automaattisesti on silloin kohdattava itsensä, itse aiheutettu tuho. Introspektio – jos ette tee sitä nyt, joudutte kohtaamaan sen silloin, kun on liian myöhäistä. Älkää olko vain tyytyväisiä itseenne, että olette sahaja-joogeja, muuta ei tarvitse tehdä. Olette tietysti tulleet Pujaani, kuin putoaisitte mereen, ja merellä on kyky sulattaa teidät itseensä.

Mutta sillä on myös voima heittää teidät takaisin rannalle. Se toimii molempiin suuntiin. Miksi en pysty syvenemään Sahaja Yogassa? On kaikenlaisia selityksiä: ei ole aikaa, on kiire, olen töissä, teen sitä ja tätä. Silloin ette ole sahaja-joogi. Kaikki aikanne on Sahaja Yogaa varten. Mutta sen vuoksi Sahaja Yogan avulla teillä riittää aikaa kaikkeen. Tiedän ihmisiä, joita yhtäkkiä näen pujissa, joskus Vancouverissa, joskus San Diegossa, joskus täällä. Kysyin: ”Miten olet täällä, entä työsi?” Hän vastasi: ”Työ toi meidät tänne, juuri oikeana päivänä.”

Kun oivallatte kuinka suuri tämä Voima on, kun tiedätte kuinka suuri se on, silloin jätätte kaiken tämän Voiman hoidettavaksi. Se tekee puolestanne kaiken. Tänään puhumme siis Shaktista, Jumalattaren Voimasta, missä on vielä paljon tutkittavaa, joka on hyvin monimutkainen, hyvin tasapainossa ja äärimmäisen tehokas. Nämä Voimat ovat tehneet paljon työtä sisällänne, joten yrittäkää kunnioittaa niitä. Yrittäkää omaksua ne ja kasvakaa. Älkää sanoko: ”Olen nyt naimisissa,” tai ”Olen raskaana,” tai ”Minulla on lapsia, minulla on töitä,” ei mitään sellaista. Kaikki muuttuu täydelliseksi heti, kun korjaatte itsenne täydelliseksi. Kaikki liittyy teidän täydellisyyteenne. Silloin ette enää kysy Minulta: ”Mitä työtä minun pitäisi tehdä, Äiti, mihin minun pitäisi pyrkiä?” Ei mitään sellaista.

Kuljette vain eteenpäin ja kaikki menee niin kuin pitää. Kaikki demonit tapettiin, mutta ne ovat tulleet takaisin. Pahinta on se, että ne ovat menneet etsijöiden päiden sisään, koska nyt ne ovat tulleet gurujen muodossa. Ne ovat tulleet katolisena kirkkona, protestanttisena kirkkona, kaikenlaisina temppeleinä, fundamentalisteina ja kaikkena muuna. Kaikki he näyttävätkin ’rakshasoilta’, jos heitä katsoo. Kun ne vaikuttavat teihin, ne menevät päidenne sisään. Mutta jos tulee Sahaja Yogaan, sellaisetkin päät saadaan puhdistettua, ja tulette kuntoon, pääsette eroon niistä. Mutta mitä hyötyä on kaikesta tästä, kaikesta tästä työstä, puhdistamisesta, ilon jakamisesta ja muusta, entä sitten? Teidän täytyy antaa sitä muille! Se on teidän velvollisuutenne.

Ensiksi teidän luonteenne, käyttäytymisenne ja suhteenne (jumaluuksiin) pitää olla niin puhtaat, että se jo itsessään säteilee valoa. Kuin jos teillä on hyvin puhdas lasi, valo loistaa sen läpi. Kun Kundaliini on puhdas halu, teilläkin pitää olla hyvin kiihkeä, kupliva ja tavallaan ylitsevuotavainen halu kenelle voisi antaa värähtelyjä, kenelle voisi antaa oivalluksen. Antakaa sitä puille, antakaa sitä koirille, kenelle tahansa, ja jos löytyy ihmisiä, niin antakaa heillekin. Se on aika vaikeaa. Tämä täytyy tehdä. Mutta mitä tahansa teettekin pitäkää huomio yhteydessänne. Mutta täällä tehdään Sahaja Yogaa, eikä yhteyttä ole. Mitä te silloin annatte? Sahaja Yogaa vai mitä?

Annatteko pimeyttä? Te annatte tietämättömyyttä. Te annatte hulluutta. Tähän voimalliseen Shaktiin on pidettävä yllä yhteyttä koko ajan, ja Hänet on pidettävä tyytyväisenä. Esimerkiksi protokolla on hyvin tärkeää kaikkien Heidän takiaan. He ymmärtävät protokollan, sillä He tietävät asemansa. Teidän pitää myös sisäistää protokollanne kunnolla. Minun on aika vaikeaa tai kiusallista kertoa teille ihmisenä, millainen on Jumalattaren protokolla. Todella. Mutta Minun on kerrottava, sillä en halua, että teille aiheutuu vahinkoa.

Protokollaa täytyy noudattaa, ja se täytyy ymmärtää todella hyvin. Nyt asiat ovat tietysti paljon paremmin. Kun Minulle tehtiin pujaa ensimmäisen kerran Delhissä, Minulle tehtiin aarti muovisella tarjottimella, ja kum-kumia pidettiin muovisissa rasioissa, ja olin niin huolissani Heidän takiaan, että koko kehoni vetäytyi kasaan yrittäen hillitä Heitä: ”Älkää vain tehkö mitään!” Jos katsotte Minusta otettua valokuvaa, olen siinä hyvin erilainen. Olin hämmästynyt, etteivät he tienneet miten pitää tehdä. No, hyvä. Pitäkää huoli myös protokollastanne. Esimerkiksi, aikaisin aamulla ihmiset kuljeksivat pyjamoissaan, se ei ole soveliasta. Teidän täytyy pukeutua kunnolla. Jos kuljette niin, ette tiedä mikä Adi Shakti on.

Tai sitten tiedätte. Jos tiedätte, silloin kohtaatte Adi Shaktin. Protokolla täytyy ymmärtää. Onneksi Intiassa ihmisillä on paljon ymmärrystä siitä; vaikka joskus heiltä saattaa puuttua sitä. Protokolla on siis hyvin tärkeä, sillä Nämä todella raivostuvat, jos protokollasta ei pidetä kiinni. Se on äärimmäisen tärkeä asia. Siksi Kristus sanoi: ”Itseäni vastaan siedän mitä vain, mutta en mitään Pyhää Henkeä vastaan.” Hän on myös sanonut: ”Kavahtakaa nurisijoita”, sillä jos valitatte selkäni takana, kuulen sen. He raportoivat Minulle koko ajan. Jos teette jotakin selkäni takana, tiedän mitä siellä tapahtuu Annan kyllä aikaa.

Mutta sitten alkaa tapahtua. Kaikki on teidän hyödyksenne, teidän hyväksenne, teidän ylösnousunne hyväksi, jonka eteen olette kamppailleet ikiajat! Teidän on kunnioitettava itseänne, että olette etsijöitä, ja nyt olette saaneet selville totuuden. Tehkää siitä itsellenne kruunu ja laittakaa se päähänne. Olette kuin hallitsijoita nyt. Jos ette tiedä mitä voimia teillä on ja miten olette ne saaneet, ja jos ette muista sitä, ja jos tämä totuus ei tule osaksi teitä, teidän kasvunne tulee olemaan vaikeaa. Ette ole siellä ettekä täällä, keikutte ilmassa kuin heiluri sinne tänne, vasemmalta oikealle, oikealta vasemmalle. Ja sahaja-jooginin tulisi hävetä sanoessaan ”Joudun vasemmalle, joudun oikealle.” Miten voitte olla niin herkästi haavoittuvia? Koska ette ole kasvaneet.

Teidän pitää olla kuin Gibraltarin kallio. Miten voitte joutua epätasapainoon? Jos joku on mielestänne hyvin negatiivinen, älkää menkö hänen lähelleen. Mutta teistä ei pidä tulla mitään hienohelmoja. Minun lapseni ovat kuin ’vira’: urheita. Heidän täytyy olla. Te olette Minun lapsiani. Ette ole enää kristittyjä, hinduja tai muslimeja, ette ole enää mitään kamalia demonisia ihmisiä, vaan Minun lapsiani, ja teidän täytyy olla urheita, oikeamielisiä, hyviä, myötätuntoisia ja dynaamisia. Se on vähimmäisvaatimus. Toivon, että tämän Pujan jälkeen istutte alas, meditoitte, introspektoitte ja selvitätte itsellenne, ”Miksi teen tällaista?

Mikä on ongelma?” Esimerkiksi, eilen muutamat torkahtelivat, näin sen. Se johtuu vasemmasta Nabhista. Laittakaa vasen Nabhi kuntoon. Mutta jos olette todella yhteydessä Jumalalliseen Voimaan, voitte pysyä valveilla kolme päivää ja kolme yötä, ettekä tunne väsymystä. Joskus teille on tapahtunut sellaista. Mutta huomion on oltava Voimassa, huomion on oltava siinä yhteydessä, joka meillä on Voimaan. Vain silloin se onnistuu. Muuten te uuvutte, luonnollisesti. Kaikki on hyvin loogista, hyvin loogista.

Kiittäkää Jumalaa ja kiittäkää itseänne, kiittäkää onneanne, että saatte olla niin onnekkaita, että olette yksiä niistä harvoista, jotka ovat saaneet tämän yhteyden, ja että voitte imeä tätä Voimaa sisäänne niin helposti. Miksi käyttäydytte kuin tavalliset kadunmiehet typerine kysymyksineen? Hämmästytte, kun kuulette, että Jumalatar ei aikaisemmissa elämissään koskaan puhunut niin paljon kuin Minä. Pari sanaa riitti, kuten ”Ho!” se tappoi, ja ”Ha!” teki selvän. Hän hoiti kaiken vain sanomalla ”Ho, Ha, Hi, He”. Mutta He eivät antaneet kenellekään Oivallusta, ei kukaan näistä inkarnaatioista. He sanoivat: ”Ei, ei, ei, ei, ei, en Minä. Olen pahoillani, Minä en aio tehdä sitä.”

He varmaan näkivät kuinka tyhmiä ihmiset ovat. ”Voi Luoja, ei onnistu. Minun on hyvä näin. Voin mennä viidakkoon neljäksitoista vuodeksi, voin olla Arjunan vaunujen kuljettaja, voin antaa ristiinnaulita itseni, tai ottaa myrkkyä, mutta älkää pakottako Minua olemaan tekemisissä ihmisten kanssa! Ei, ei, ei, ei. Parempi mennä eläintarhaan kuin mukaan siihen.” Siksi kukaan ei ryhtynyt siihen, eikä moni edes puhunut siitä, koska ajattelivat: ”Jos puhumme, he sanovat, Miksi ette sitten anna meille Oivallusta?” Ei yksikään. Tämä on Adi Shaktin myötätuntoa, rakkautta ja luottamusta, että teilläkin olisi luottamusta. En ole antanut teille vain Oivallustanne, vaan olen myös antanut voimia, että voitte antaa Oivalluksia muillekin.

Kukaan näistä inkarnaatioista ei tehnyt sitä, mitä te teette nyt. Vaikka Heillä oli kaikki Voimansa, he eivät tehneet sitä, kun taas te voitte tehdä sen huolimatta siitä, että instrumentit eivät ole niin vahvoja, eivät niin Jumalallisia. Mutta meidän on vieläkin kasvettava, ja työstettävä omassa elämässämme asioidemme tärkeysjärjestystä. Jumalille oli tärkeintä vain Jumalallinen työ, ei mikään muu. Kenelläkään inkarnaatiolla ei ollut työpaikkaa, ei kenelläkään. Kukaan ei mennyt yliopistoon, kukaan ei opiskellut. Ainoa asia, jota He tekivät, oli Jumalan työ. Tehkää kaikki muu Jumalan työnä, niin sillä tavalla energia virtaa teihin. Kun alatte tehdä Jumalan työtä, kaikesta mitä teette tulee Jumalan työtä siinä mielessä, että teette työtä Jumalalle, päätätte, ”Aion tehdä Jumalan työtä,” silloin Jumala hoitaa asian. Hän hoitaa loput, teette vain työtä Jumalalle ja Hän hoitaa kaiken.

Toivon, että ymmärrätte tämän, yrittäkää. Yrittäkää. Olkaa luottavaisia. Kiitäkää myös Jumalaa siitä, että on olemassa sellainen, kuin Äitinne, joka voi kertoa missä teillä on vikoja. Jumalan kiitos! Äitinnekään eivät kertoneet mikä teissä on vialla, koska he pelkäsivät teitä niin paljon. Älkääkä sanoko ’sitten – sitten’, kun sanotte ”Äiti, sydämessäni on negatiivisuus.” Mitä voi tehdä, sitten? Jos ymmärrätte, että teen tätä teidän edistymiseksenne, rakkauden ja huolenpidon vuoksi, silloin saatte kaiken kuntoon. Mutta en usko, että tarvitaan kovin paljon älyllistä ymmärtämistä, vaan korkeampaa ymmärrystä, missä siitä tulee osa tietoisuuttanne.

”Miten tämä ei ole kunnossa? Kaiken täytyy olla hyvin, minulla on kaikki hyvin.” Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä on ymmärrettävä, että nämä kaikki seitsemän chakraa, joita työstän, Minä pidän kollektiivisesti omassa Viratassani. Viratanganan ominaisuus on se, että Hän saa aikaan universaalin tietoisuuden sisällämme, kollektiivisuuden. Teidän pitää oivaltaa, että nykyaikana voimme olla henkisellä tiellä vain kollektiivisesti. Siitä on kysymys. Olemme jo päässeet Sahasraran tasolle, ja tästä eteenpäin pääsemme vain kollektiivisesti työskentelemällä, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa! Tätä on absoluuttinen Oivallus. Jokainen, joka yrittää vahingoittaa kollektiivia huonolla käytöksellä, tai muulla tavalla, heitetään ilman muuta ulos, ja sen lisäksi hän joutuu väärille teille. Kollektiivisuus on Adi Shaktin luoma.

Koska Sahasrarassa, Sahasrarassa, Sahasrarassa sijaitsee Viratan valtaistuin. Ja Viratan Voima on Viratangana. Hän saa aikaan kollektiivisuuden. Tämä on kaikkein tärkein asia, joka meidän on ymmärrettävä; jos emme pysty olemaan kollektiivisia – olipa syy mikä tahansa, ehkä kateus, alemmuuskompleksi, mikä tahansa, mikä tulee takaa ja kiipeää ylös kuin mato – silloin tietäkää, että teissä on jokin vika, ei kollektiivissa. Älkää kritisoiko kollektiivia, Minä kyllä selvitän asian ja laitan sen kuntoon. Pitäkää kiinni kollektiivista, viisaasti ja hartaudella, ja yrittäkää pitää kollektiivi koossa. Yrittäkää auttaa ihmisiä pysymään kollektiivisina ja nauttimaan yhdessä. Älkää kritisoiko toisianne; kritisoikaa vain itseänne. Jos teillä on tapana kritisoida, parempi kritisoida itseään. Niin on parempi, koska nämäkin ovat tapoja.

Erityisesti länsimaiset ihmiset reagoivat kaikkeen. Jos he näkevät tällaisen maton, ”Uh! En pidä siitä!” Matto ei ole teidän, se ei ole teille tehty, mitä tekemistä teillä on sen kanssa? ”Ei, en pidä siitä!” Mutta se ei ole teidän mattonne, mistä on kysymys? Siinä se on, miksi siitä pitäisi kiihtyä? ”En pidä tuosta ihmisestä! En pidä tuosta puvusta!” Keitä te olette sanomaan?

”Minä en pidä.” Sahaja Yogassa ei ole sallittua sanoa: ”Minä en pidä.” On olemassa keinoja sanoa asioista. Mutta ei ole tarvetta sanoa mistään yhtään mitään. Kaikki tällainen ylpeily ja leveily on kollektiivin vastaista. Sitten on vielä ryhmä typeriä ihmisiä, joita näen koko ajan näpsimässä kuvia Minusta. Jos heille sanoo: ”Älkää tungeksiko, älkää menkö sinne.” ”Ei, enhän minä, minä vain…” Jotkut heistä ovat todella täysiä typeryksiä, idiootteja. Heitä ei pysty parantamaan. Kerroin jo teille, että älkää pitäkö heitä esikuvinanne, älkää seuratko heidän malliaan.

Sitten tulemme siihen asiaan, että Adi Shaktin työ on kaikkein tärkein työ koko luomakunnassa. Demonien tappaminen on ohi, se siitä. Tehty! Saraswatin työ on tehty, Hän loi dinosaurukset, mitä siitä? Mahalakshmin työ on tehty. Hän nosti teidät ihmisen tasolle, hyvä, entä sitten? Nyt huipentuma on se, että olette saaneet Oivalluksenne, että teillä on nyt tämä erityisominaisuus, että olette nyt päässeet sisään Jumalan Valtakuntaan. Käyttäytykää nyt kunnolla. Teillä täytyy myös olla arvokkuus, että tiedätte päässeenne sisään Jumalan Valtakuntaan. Menin kerran tapaamaan Intian presidenttiä.

Minulle hän on vain yksi ihminen muiden joukossa, en ole koskaan ymmärtänyt tällaista presidenttiyttä ja sellaista. Kävelin ylös portaita, ja muut mukanani kulkevat tulivat hyvin tietoisiksi, tällä tavalla. Kysyin: ”Mikä näitä ihmisiä vaivaa? Näkivätkö he aaveen, tai jotain?” Juuri kun olimme nousemassa ylös portaita. Siellä oli joitain ihmisiä seisomassa keihäineen vartiossa, tai jotain sellaista. Minä vain nauroin tälle kaikelle. Mutta nämä ihmiset tulivat hyvin tietoisiksi. Kun astutte sisään Jumalan valtakuntaan, kuinka tietoisia teidän silloin pitäisi olla käyttäytymisestänne? Miten pitää olla, miten käyttäytyä?

Yrittäkää tuntea se persoonanne ainutlaatuisuus, että olette jo Jumalan Valtakunnassa. Yrittäkää tuntea se. Jos vain pystytte tuntemaan sen, silloin tiedätte, millaiselle kunniapaikalle olette päässeet, ja kuinka arvokkaita teidän tulisi olla. Kuinka kauniita teidän tulisi olla. Kuinka siistejä, puhtaita ja suloisia teidän tulisi olla. Kuinka paljon pitää tietää ’maryadoista’. Kun sitten oivallatte, että olette korkeimpia Jumalan Valtakunnan kansalaisia, silloin teidän pitää todistaa, että olette todella oivaltaneet sen. Että todella tunnette sen. Silloin tunnette itsenne äärimmäisen iloiseksi ja onnelliseksi. Eilen ihmiset alkoivat nauraa pienimmästäkin aivan kuin kuka tahansa kadunmies. Sellainen ei ole Sahaja Yogaa. Jos kerrotaan joku hyvä juttu, silloin voi nauraa, muuten, kun joku puhuu, niin te nauratte.

Olin hämmästynyt, tehän olette sahaja-joogeja. Ajatelkaa, jos pyhimykset tekisivät niin, tekevätkö? Olette pyhimyksiä; olette ’munindroja’ joilla on ’smanana’, meditaationne kautta teistä on tullut kuninkaita. Miten voitte käyttäytyä epäarvokkaalla tavalla? Yrittäkää omaksua asemanne! Yrittäkää tuntea se. Totta kai, eilen, kun viimeinen laulu alkoi, tiedän, että moniin sieluihin, moniin sydämiin saapui se ainutlaatuinen ilo, jota kutsumme ’niranandaksi’. Tunsin sen eilen. Pitäkää sitä yllä, suojelkaa sitä Khumbassanne, jossa Kundaliini on. Juuri Hän on noussut ylös.

Ajatukseni oli, että emme tänään palvo vain Khumbaa, jossa Kundaliini sijaitsee, vaan Khumbasta tulee kuin kukkamaljakko. Näin se on tapahtunut. Ja sitten joku sanoi: ”Äiti, nämä kukkamaljakot voisivat olla myös pöytälamppuja.” Sanoin: ”Sinäpä sen sanoit!” Khumba muuttuu kukiksi, kukat valoiksi, valoiksi, jotka tuoksuvat. Toivon, että ymmärrätte visioni ja tuette Minua, ja yllätte siihen. Visioni on täysin riippuvainen teistä. Meidän on muutettava koko maailma kauniiksi paikaksi. Siihen ei tarvita kovin paljon uhrauksia. Olette jo siunattuja, eikä teidän tarvitse tehdä paljon, kunhan vain pidätte huomionne Voiman lähteessä.

Jumala siunatkoon teitä. Kiitos. Mathias sanoo: ”Me lupaamme.” Sanokaa kaikki niin.