Shri Virata Puja , Appreciation Should Be Practiced + informal talk

Melbourne (Australia)


Send Feedback
Translation from English - Version Date: 2016-0429

Shri Viraata Puja. Melbourne (Australia), 10 April 1991.

Pitkien etäisyyksien takia ja myös siksi, että meillä ei ole tähän asti vielä ollut ashramia Melbournessa, olen huomannut, että kollektiivi ei ole vielä kunnolla kehittynyt täällä.

 

Ajattelin, että siksi olisi parasta tänään palvoa Virataa. Virata on tavallaan esiaikainen isä, joka toimii aivoissamme kollektiivisuutemme hyväksi. Kun Kundaliini nousee, Se lopulta nousee ylös läpi päälaen alueen. Ennen sitä Se saapuu Sahastraraan. Sahastrara on alue, jota ympäröi tuhat hermoa, ja lääketieteen termistössä sitä kutsutaan limbiseksi alueeksi. Nämä tuhat hermoa ovat kaikki yhteydessä kuuteentoista tärkeään Vishuddhin hermoon. Siksi sanotaan, että Shri Krishnalla oli kuusitoista tuhatta vaimoa, eli Hänellä oli kaikki voimansa vaimoissaan, ja Minulla on kaikki voimani lapsissani. Kun siis kasvamme ylösnousemuksessamme, ’dhyanassamme’, meidän on mentävä Sahastraraamme. Jos Sahastrara ei olisi auennut, emme olisi pystyneet antamaan oivallusta suurille joukoille. Kollektiivisuus on hyvin vahvasti yhteydessä nykypäivän Sahaja Yogaan.

 

Ennen sitä yhteys oli olemassa vain Agnya-chakraan asti, mutta kun Se saavuttaa Sahastraran, Se valaisee kaikki hermot, jotka näyttävät kuin äänettömiltä liekeiltä loistaen kaikissa kirkkaissa väreissä. Ja tämä näky on niin rauhoittava ja kaunis, että sen parempaa ei varmaan löydy koko maailmasta, jonka ihminen voi nähdä. Kun Sahastrara oli auennut, ja kuten tiedätte pidämme sille pujan Roomassa, sen täytyi ennen sitä mennä kollektiivisuuteen, eli Minun täytyi laittaa huomioni kollektiiviin. Minun täytyi nähdä kaikki ihmisten erilaiset ongelmat, niiden muunnelmat ja yhdistelmät, joista he joutuvat kärsimään. Ne kaikki voidaan jakaa seitsemään tärkeimpään alaryhmään, mutta myös kahteenkymmeneenyhteen osaan – jotka jakautuvat vasemman, oikean ja keskikanavan ongelmiin. Olemme siis löytäneet kaksikymmentäyksi todella keskeistä, perustavanlaatuista ongelmaa itsestämme, jotka meidän on ratkaistava. Yritimme Sahaja Yogan alkuaikoina parantaa vain ihmisten fyysisiä ja psyykkisiä ongelmia, perheeseen liittyviä ja taloudellisia ongelmia; kaikenlaisia ongelmia ratkaistiin Sahaja Yogassa, ja siinä välissä meillä oli aika pahoja epäonnistumisia. Kuten tiedätte, kun ihmiset pääsivät Agnyan tasolle, he alkoivat ottaa haltuunsa koko ympäristön jonkinlaisen auktoriteetin kautta, joka ei ollut Jumalan auktoriteettia. Sen seurauksena monet jäivät pois Agnyan kohdalla, mutta niiden, jotka ovat päässeet Sahastraraan, on ymmärrettävä, että kollektiivisuus on oman ylösnousemuksen perusta. Jos ette ole kollektiivisia, jos ette tule keskukseen, jos ette kohtaa toisianne, olette kuin kynsi, joka on irrotettu sormesta, eikä Jumalallisuus piittaa teistä – olette irronneet puusta, olette kuin puusta irronneet kukat, jotka kyllä pysyvät hetken elossa, mutta jonkun ajan kuluttua kuolevat pois.

 

Teidän kaikkien on tärkeää ymmärtää, että jos kollektiivisuus ei vakiinnu Sahaja Yogassa, Sahaja Yoga tulee häviämään. Olen seuraavaksi menossa Amerikkaan, jossa kollektiivisuuden pitää olla luonteeltaan maksimaalista, mutta näin ei ole. Amerikan kollektiivisuudessa on hyvin paljon ongelmia, mutta sanoisin, että he kuitenkin ymmärtävät sen, että heidän pitää olla hyvin kollektiivisia. Ongelmana on esimerkiksi se, että siellä on hyvin vähän sahaja-joogeja, mutta omassa keskuudessaan he ymmärtävät vastuunsa asiassa. He kaikki tekevät paljon työtä. He levittävät Sahaja Yogaa. Esimerkiksi ”Divine Cool Breeze” alkoi sieltä. Monia asioita tehdään Amerikassa, ja niin pienellä joukolla, että täytyy ihmetellä kuinka he saavat kaiken sen aikaan. He tekevät asiat hyvin kauniisti, koska he tuntevat olevansa yhtä; vaikka asuvatkin etäällä toisistaan, aina Honolulusta New Yorkiin, hyvin kaukana. Heillä on hyvin paljon ymmärrystä, rakkautta ja vastuullisuutta.

 

Koska heitä on niin vähän, he tuntevat todella suurta vastuuta, että heidän on oltava täydellisen kollektiivisia – ei puhettakaan mistään ryhmistä. Vaikka joku tekisi jotain virheitäkin, he eivät puhu siitä muille kuin Minulle. He eivät keskustele toisistaan, he eivät puhu pahaa toisistaan, he eivät muodosta mitään ryhmiä. Siellä on lapsia ulkopuolella. He voivat tulla tänne, täällä on tilaa. Voitteko siirtyä hieman ylemmäksi? Tehkää heille tilaa tähän väliin. Tulkaahan. Lapset voivat istua edessä, he eivät vie paljon tilaa. Lapset voivat istua syleissännekin.

 

Voisitteko siirtyä? Voitte tehdä tilaa väliin. Tässä on kysymys kollektiivisuudesta. Tuokaa lapset tänne. Kaikki lapset voivat tulla mukaan, he voivat auttaa Minua pujassa, he ovat hyviä auttamaan. Hyvä. Hyvä, hyvä, tulkaahan. Lapsiparat saivat jäädä ulos, voitteko kuvitella? Istukaa alas, istukaa, istukaa. Istu alas, istu alas tähän.

 

Noin. Tulkaa, tulkaa, tulkaa tänne. Onko joku vielä ulkona? Katsokaa, onko pieniä lapsia siellä. Tulkaa, tulkaa. Jos voisitte istua pienemmässä, ei niin suuressa ’assanissa’ (tilassa), ihmiset mahtuvat mukaan. Ja yhden ikkunan voisi myös avata. Tilaa löytyy kyllä. Mutta jos on kolme kameraa, kuinka tila voi riittää? Jos laitatte yhden kameran tuonne, silloin kaikki mahtuvat sisään.

 

Hyvä on. Hyvä on. Istukaa kaikki toinen polvi ylhäällä, niin on enemmän tilaa, niin kuin Babamama istuu. Antakaa hänet Chaayan syliin. Älkää istuko niin leveästi, nostakaa toinen jalka ylös tuolla tavalla. Kyllä, toinen ylhäällä, toinen alhaalla, niin on helpompi istuakin. Helpompi istua. Tätä on kollektiivisuuden taju, että vaikka olemme pienessä tilassa, olemme yhdessä, ja kuinka saisimme kaikki sisään, koska ette voi nauttia, ennen kuin olette kaikki yhdessä. Nyt kaikkien pitää pysyä hiljaa, eikö niin lapset, koska muuten teidät käsketään taas ulos. Sitten, katsotaanpa miten jäämme paitsi kollektiivisuudesta.

 

Pitää ymmärtää asia hyvin käytännönläheisesti. Ensin meidän on tiedettävä, että ilman kollektiivia meitä ei ole olemassa. Aivan kuin ruumiin on oltava yhteydessä aivoihin, samalla tavalla ilman kollektiivisuutta Sahaja Yogaa ei ole olemassa. Kun olette ymmärtäneet tämän, teidän täytyy saada tämä kollektiivisuus vakiintumaan täysin niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Teidän täytyy vakiinnuttaa sitä enemmän sisäisesti kuin ulkoisesti. Kaikki sisällänne oleva ilmenee ulkoisestikin. Miten sitten saamme sen vakiintumaan sisällemme? Ensiksikin meidän on ymmärrettävä, että olemme nyt toistemme sukulaisia. Gyaneshwara on sanonut: ”Techi Soyari khoti.” Aivan aluksi meidän on introspektion avulla nähtävä sisällämme, mitä kollektiivisuuden vastaista teemme mielessämme, miten mielemme toimii.

 

En tiedä, mikä asia ensimmäisenä tulee ihmisen mieleen toisesta ihmisestä, mutta ensimmäinen asia on se, että tässä ovat teidän todelliset sukulaisenne, eikä muita sukulaisia ole. Nämä lapset ovat teidän lapsianne, nämä miehet ovat veljiänne, nämä naiset siskojanne, ja yhdessä olemme yksi suuri perhe. Olemme yhden kehon osia, eikä tämä käsi voi lyödä toista kättä. Luojan kiitos se ei ajattele, sillä jos kädet olisivat ihmisiä, ne alkaisivat ajatella toisiaan vastaan. Mutta ne eivät tee sitä, koska niitä ohjaavat yhdet aivot. Ensimmäinen asia, joka on ymmärrettävä, että älkää yrittäkö etsiä toisista virheitä, vaan etsikää hyvyyttä. Tämä tulee todella auttamaan teitä eniten. Esimerkiksi Intiassa – ehkä sama juttu täällä – jos teidät tunnetaan, niin heti keksitään, mitä palveluja tältä henkilöltä voisi pyytää. Jos joku on ministerin veli, heti tullaan kysymään ministerin veljeltä: ”Voisitko tehdä tämän palveluksen minulle?” Joku sanoo: ”Olen se ja se …” ja heti ihmiset ajattelevat: ”Ahaa, mitähän voisimme hyötyä tästä henkilöstä?”

 

Samalla tavalla voi mennä hieman pitemmälle Sahaja Yogan kielessä. Kun saatte tietää jostakin henkilöstä, teidän ei pitäisi ajatella, mitä bisnestä voisi tehdä hänen kanssaan. Olen huomannut, että heti, jos jollakin on rahaa, ihmiset käyvät hänen kimppuunsa, että tehdäänkö bisnestä yhdessä, jopa Sahaja Yogassakin. Tai jos ihmisessä on jotain muuta samankaltaista, aletaan heti värvätä henkilöä omiin tarkoituksiin. Sen sijaan heti kun opitte tuntemaan jonkun, teidän pitäisi miettiä, mitä hyvää hänessä on, ja miten voisin imeä itseeni tuota hyvyyttä? Olemmehan täällä rikastuttamassa itseämme henkisesti. Teidän täytyy ajatella ensisijaisesti: ”Mitä voisin tehdä, että saisin tämän henkilön hyviä ominaisuuksia itseeni?” Etsitte siis tämän henkilön hyviä ominaisuuksia, ettekä huonoja ominaisuuksia, koska huonot ominaisuudet eivät ravitse teitä mitenkään. Jos jollakin on huonoja ominaisuuksia, ei kannata alkaa ajattelemaan itseään, koska jos alkaa ajatella niin, ne eivät parane, ne ovat jonkun toisen ongelma. Parasta on katsoa toista ihmistä ihaillen ja ymmärtäen ja rakkaudella, että hän on yksi meistä, mitä voisin oppia?

 

Jos Minulla on käsi, Minun ei tarvitse ajatella, koska meidät on ohjelmoitu sillä tavalla. Jos Minun täytyy pidellä tätä, käytän siihen automaattisesti käsiäni, en jalkojani, tiedän, että käteni pitelevät, mutta kun Minun pitää kävellä, en kävele käsilläni, koska tiedän, että jalkani hoitavat kävelemisen. Samalla tavalla teidän on tiedettävä, kuka sahaja-joogi voi auttaa teitä ravitsemaan itseänne. Välittömästi mielenne kirkastuu. Tapasin juuri erään pojan Uudessa-Seelannissa, joka melkein menehtyi, ja kun hän tuli takaisin huomasin, että asenne häntä kohtaan ei ollut kovin lempeä, niin kuin olisi pitänyt, koska tämä olisi ollut paras mahdollisuus näyttää, miten osoittaa myötätuntoa. Puhumme koko ajan myötätunnosta. Katsotaanpa miten voimme osoittaa myötätuntoamme, kun tämä poika on sairas. Sen sijaan kaikki olivat töykeitä, huomauttelivat hänelle kaikenlaista, ja kaikkea sellaista. Meidän täytyy olla myötätuntoisia, Äiti on sanonut, että meidän täytyy olla myötätuntoisia. No, missä meidän myötätuntomme on, seinille ripustettunako?

 

Missä käytämme myötätuntoamme? Missä käytämme myötätuntoamme? Sahaja Yogaa täytyy harjoittaa, eikä se tarkoita sitä, että istutte koko ajan kuvani edessä, sitä se ei tarkoita. Se tarkoittaa, että harjoitatte myötätuntoa; te harjoitatte sitä. Sitten teidän täytyy harjoittaa rakkautta. Miten harjoitatte rakkautta muita kohtaan? Jos rakastatte jotakin henkilöä, mitä teette? Yritätte ilahduttaa tätä henkilöä. Pienet asiat voivat tehdä ihmiset hyvin iloisiksi. Tiedän, että yritätte ilahduttaa Minua hyvin paljon, annatte lahjoja, otatte selvää asioista, jotka sopivat Minulle, lähdette ostamaan Minulle hyväntuoksuisia kukkia, teette kaikenlaista kaunista ilahduttaaksenne Minua.

 

Olen ”yli-ilahtunut”, sen voin sanoa, mutta olen enemmän, paljon enemmän ilahtunut, jos ymmärrätte kollektiivisuutta ja yritätte ilahduttaa toisianne. Sellainen henkilö ilahduttaa Minua eniten, jonka huomio on enemmän toisten ilahduttamisessa. Heti kun päätätte, että teidän on alettava ilahduttaa muita, teidän kielenkäyttönne muuttuu. Siitä tulee paljon lempeämpi. Kieli, joka oli veitsenterävä, muuttuu hunajanpehmeäksi. Puhutte vähän, mutta se on kuin valuttaisitte hunajaa toisen päälle, jolloin toinen todella nauttii siitä. Missä tällaista rakkautta voi harjoittaa? Kysykää itseltänne: missä harjoitan rakkautta? Mitä minä rakastan? Rakastamme kotiamme, rakastamme valokuviamme, koriste-esineitämme, kaikkea, mutta harjoitanko rakkautta vaimoani tai miestäni kohtaan tai toisia sahaja-joogeja kohtaan?

 

Sahaj-kulttuurissamme meidän pitää harjoittaa myötätuntoa ja rakkautta, ja kolmanneksi meidän pitää harjoittaa kärsivällisyyttä. Tiedän, että jotkut lapset saattavat olla hieman pahankurisempia ja toiset taas vähemmän, jotkut saattavat olla hyvin puheliaita, joskus he aiheuttavat Minullekin päänsärkyä; he vain puhua pälpättävät koko ajan! Joskus ajattelen, että se on hyvä juttu, koska silloin Minun suuni saa levätä: voihan sen nähdä tältäkin kantilta. Toinen tapa on vain kytkeä aivot pois päältä ja antaa ihmisen puhua, antaa kaiken tulla ulos. Kun hän on sitten uupunut ja lopettanut, sitten hän ei enää vaivaa enempää, ja hänkin tuntee olonsa tyytyväiseksi, kun joku on kuunnellut hänen jaaritustaan. Tarvitaan siis kärsivällisyyttä, ja sitä pitää käyttää sillä tavalla, että muut näkevät sinun kärsivällisyytesi. Eilen esimerkiksi istuin varmaankin kolme tuntia kättelemässä kaikenlaisia ihmisiä, kuunnellen kaikenlaisia ongelmia, ja viimeisenä tullut mies sanoi: ”Kun katson Teidän kärsivällisyyttänne, omakin kärsivällisyyteni paranee.” Rakkaus kehittää kärsivällisyyttä. Sellainen rakkaus ravitsee teitä. Uskokaa, se on todella käytännönläheinen keino: en nyt sano, että luottakaa Jumalaan, sanon vain, että luottakaa itseenne.

 

Se on todella käytännönläheinen, koska puhumme aivoistanne. Sanomme, että meidän pitää antaa anteeksi kaikille, mutta emme käytännössä tee niin. Kuin hullut muistamme aivan pieniäkin asioita. Olen kuullut, että vain käärmeellä on tällainen ominaisuus muistaa, jos joku on vahingoittanut sitä, mutta ihmisillä näyttää olevan aivan samanlainen ominaisuus. Jos jotain on tapahtunut 13 tai 15 vuotta sitten, se kaikki muistetaan – jokainen pikku seikka: mikä on loukannut heitä, mutta se, miten he ovat loukanneet muita, on unohdettu; miten ilkeästi he ovat kohdelleet muita, sitä ei muisteta, koska ihmismielellä on ego, joka voi loukata toisia eikä tunne mitään, ja superego, joka ottaa vastaan kaikki iskut ja valittaa niistä koko ajan. Teidän on siis itse tajuttava, että te itse rikotte kollektiivisuutta. Ensin meillä oli täällä huonoja johtajia, siksi kollektiivimme oli huonossa kunnossa, mutta nyt saamme tänne tervejärkisempiä ja parempia ihmisiä. Ajattelin laittaa Melbournellekin jonkin vanhemman johtohenkilön, koska Greg taitaa olla täynnä vastuita. Ajattelin siihen Henshawta, kysyin häneltä, ja hän suostui. Nyt meillä on Melbournessa henkilö, joka asuu ashramissa, on eläkkeellä ja joka pitää teistä huolta ja tekee kaikkensa pitääkseen huolta Melbournen kollektiivista.

 

Teidän on tiedettävä, että Minulla on yhteys teihin johtohenkilönne kautta. Se ei tarkoita, että ette itse olisi yhteydessä. Jos teillä on vaikka neula ja pistätte sillä Minua, käteni reagoi siihen heti – eli on olemassa myös refleksitoiminto -, mutta suurimmaksi osaksi kaikki raportoidaan aivoille. Samalla tavalla kaikki pitäisi raportoida aivoille, mutta jos te alusta saakka jatkatte johtohenkilönne kritisoimista, silloin kaikki on hyvin vaikeaa – sekä johtajalle että teille itsellenne. Ensiksikin teidän ei pidä kritisoida. Älkää käyttäkö aivojanne kritisoimiseen, kritisoimista on jo aivan liikaa lännessä. Ihmiset ovat kehittäneet tekniikan kritisoimiseen. Kaikki taide on retuperällä kriitikkojen takia. Taiteilijat pelkäävät näyttää maalauksiaan, he pelkäävät näyttää luomuksiaan, koska heitä kritisoidaan. Nyt ei ole muita jäljellä kuin kriitikkoja, kriitikkoja, kriitikkoja, ja sitten kriitikot kritisoivat kriitikkoja.

 

Luovuutta ei näy missään. Yrittäkää siis arvostaa kaikkea. Lapset tuottavat piirustuksia ja maalauksia joka tapauksessa. Joskus he tekevät kasvoistani hassun näköisiä piirustuksissaan – eikä vain lapset, aikuiset myös. Se ei haittaa, Minä arvostan sitä: se on oikein hyvä, kaunis, hieno – kannustaakseni sitä henkilöä. Kritisoinnista pitää päästä eroon, mutta arvostusta pitää harjoittaa: muiden lapsia pitää arvostaa, muiden ihmisten arvostaminen on hyvin tärkeää, mutta se ei tarkoita, että arvostatte kaikkia muita ja piinaatte vaimoanne tai miestänne – sekin on epätasapainoa. Omasta perheestä huolehtiminen on etusijalla, mutta on myös arvostettava muita, ja tämä onnistuu silloin, kun ei kadehdi ketään. En tiedä mistä tämä kateus tulee, en tiedä mitä tällainen kateus on, miksi ihmiset kadehtivat. Jos teissä on kateutta, teidän pitää käyttää sitä oikeaan tarkoitukseen. Oikea tarkoitus on se, että teidän pitää kadehtia henkilöä, joka on henkisesti korkeammalla kuin te itse, ja käytätte sitä tullaksenne paremmiksi.

 

Jos kateus on kilpailua, kilpailkaa silloin sellaisen henkilön kanssa, joka on myötätuntoisempi, rakastavampi, uhrautuvaisempi ja kärsivällisempi. Tällainen kilpailu on oikein tervettä, ja kollektiivi saa siitä paljon energiaa. Yrittäkää tuntea, että olette kaikki osa yhtä persoonaa. Yrittäkää ymmärtää ja harjoittakaa sitä. Se auttaa teitä paljon. Sellaiset asiat kuin pienten lahjojen antaminen. Näette jotain: ”Ooh, tämä sopii tosi hyvin sille henkilölle.” Olemme virallisesti päättäneet, että miesten ei pidä antaa lahjoja naisille eikä naisten miehille, mutta jos henkilö on rakhi-sisko, silloin voi antaa, ja rakhi-sisko voi antaa lahjan veljelleen, mutta muuten ei pidä antaa lahjoja. Olemme päättäneet näin, koska siitä on koitunut ongelmia. Mutta se ei tarkoita, että naisia tai miehiä pitää alkaa vihata.

 

On hyvä pitää sopivaa etäisyyttä puhtauden vuoksi. Siihen saakka kunnes olette täysin viattomia, on parempi säilyttää etäisyys. Puhtautta täytyy harjoittaa, ja tällainen puhtauden harjoittaminen on sitä, että pyritte kehittämään viattomia tunteita muita kohtaan. Viattomuuden mukana tulee kaikki, viattomuus sisältää kaiken. Jos olette viattomia, teistä tulee heti oikein hyviä sahaja-joogeja, mutta asialla on niin monta puolta. Joku aika sitten eräs pieni tyttö taisteli saadakseen itselleen jonkun makeisen, kun prasadia jaettiin. Annoin hänelle pienen tarjottimen, ja sanoin: ”Mene sinäkin jakamaan.” Tyttö unohti heti, mitä oli haluamassa ja alkoi hyvin suloisesti jakamaan prasadia kaikille pienen pienillä käsillään. Tätä täytyy alkaa harjoitella jo lapsuudessa, ja omille lapsille on kerrottava, ”Mennäänpä yhdessä jakamaan prasadia, mennään laittamaan kumkumia heidän otsaansa” – he eivät ehkä osaa tehdä sitä hyvin, mutta se ei haittaa. He oppivat kuinka ihmisten edessä käyttäydytään, miten heille puhutaan, miten heidän kanssa ollaan.

 

Kollektiivisuuden pahin vihollinen on aggressiivisuus. Jotkut ihmiset ovat perusluonteeltaan aggressiivisia; heidän puhetapansa on äärimmäisen aggressiivista. He sanovat asioita aggressiivisesti, ja se saattaa johtua monesta syystä: he saattavat olla paremmin koulutettuja, he saattavat tulla aggressiivisista perheistä, heillä saattaa olla jokin ylemmyyskompleksi, alemmuuskompleksi tai turvattomuuden tunne, tai he saattavat olla riivattuja. He yrittävät dominoida ja näyttää voimakkaita tunteita ylempiään kohtaan. He saattavat olla alempiarvoisia, ei välttämättä, mutta sitä he yrittävät, ja tällaista pitäisi pystyä hillitsemään. Tässä teidän pitäisi harjoitella nöyryyttä: yrittäkää olla nöyriä. On tällainen vitsi, että eräs mies oli menossa ylös portaita, ja toinen mies tuli vastaan ylhäältä, ja mies, joka oli menossa ylös sanoi toiselle: ”Voisitteko väistää.” Tämä vastasi: ”Minähän en tolloja väistele.” Mutta ylöspäin menevä mies sanoi: ”Mutta minäpä väistän”, ja astui sivuun. Tällä tavalla nöyryys toimii.

 

Teidän täytyy olla nöyriä, kun lähestytte toisia ihmisiä. Englannin kieli on ulkoisesti hyvin nöyrä; täytyy sanoa ”olkaa hyvä”, täytyy sanoa sata kertaa ”kiitos”, olkaa hyvä, olkaa hyvä, olkaa hyvä, kiitos, kiitos, kiitos, mutta se ei tule sydämestä. Jos vaikka joku ei sano kiitos, toinen saattaa vaikka lyödä. ”Miksi et kiittänyt minua?” Sellainen ei ole nöyryyttä. Nöyryys on sellaista, että ei mitenkään halua olla hyökkäävä, ja jos muut ovat aggressiivisia, niin hyväksyy sen lapsellisuutena, ajattelemattomuutena, hölmöytenä, jolla ei ole merkitystä – koska olette niin voimallisia, te kestätte sen. Tämä on nöyryyttä, jota pitää harjoitella, ja jos teillä on kaikki nämä ominaisuudet, tulette todella hämmästymään sitä, miten helposti pääsette eroon itsekkyydestänne. Itsekkyys alkaa karista pois teistä, koska itsekkyys on todella rumaa, ja alatte tajuta sen heti, kun teistä tulee anteliaita. Harjoitelkaa siis anteliaisuutta. Haluatte kaikki käyttää paljon rahaa Minuun, tiedän sen. Haluatte antaa Minulle lahjoja – olen nyt lopettanut sellaisen – yksityisesti ei voi enää antaa mitään lahjoja Minulle. Anteliaisuus yleensä ottaen on hyväsydämisyyden anteliaisuutta, myötätunnon anteliaisuutta, kärsivällisyyden anteliaisuutta ja anteliaisuutta materiaalisissa asioissa.

 

Jos näen jotain, ajattelen heti: ”Tämän Minä ostan, koska voin antaa sen sille naiselle tai tämän sille miehelle, tai voin antaa sen siihen tarkoitukseen sille yhdistykselle, tai siihen työhön, jota teemme.” Alan heti ajatella sillä tavalla. Ja jos olen jossain ostoksilla ja Minua alkaa janottaa, en edes ajattele, että menisin ostamaan limonadia Itselleni – sellainen ei käy mielessänikään. En ole eläissäni edes käynyt jääkaapillani, mutta toisten vuoksi juoksen ympäriinsä, laitan heille ruokaa, mutta jos olen yksin kotona, eikä kokki ole paikalla, en laita ruokaa Itselleni – sillä ei ole väliä. Jos ei ole ketään kotona, jos mieheni ei ole kotona, en syö kahteen kolmeen päivään. Sitten palvelija valittaa siitä miehelleni, ja silloin muistan, enkö todellakaan ole syönyt mitään? Enpä huomannut. Jos syön, teen sen vain mieheni seuraksi, koska Minun pitää ruokailla hänen kanssaan. En aikaisemmin juonut teetä, mutta koska hän pitää kovasti teestä, aloitin itsekin ja juon nyt teetä, että tämä tapa pysyisi yllä. Myöhemmin se saattaa olla vaikeaa; on kysymys mukautumisesta muiden tapoihin, ei se ole niin vaikeaa.

 

Muutama pikku asia, joilla voi ilahduttaa, kannattaa tehdä. Ei menetä mitään, jos yrittää. Tämä ei ole vain vaimojen asia, myös miehen kuluu tehdä jotain ilahduttaakseen vaimoaan – eikä se ole vain miehen ja vaimon välinen asia, se on myös lasten ja teidän välinen asia, koko Sahaja Yoga -perheen välinen asia, meidän pitäisi oppia mukautumaan. Harjoittakaa mukautumista, tarkentakaa sitä, aivan niin kuin tarkennatte kameroitanne. Jos ette tarkenna kameraa, ette saa oikeanlaista kuvaa. Samalla tavalla jos ette mukaudu koko ympäristöön, henkilöön, ette saa oikeaa kuvaa, ja sitten alkaa riitely ja taistelu. Taistelu pitäisi oikeastaan käydä sisällänne. Se on melkoisen pitkä tarina, ja sikäli kun Minä tiedän, ihmisillä on aina ollut ongelmia kollektiivisuuden kanssa, ja tietyt ongelmat on nyt ratkaistu, siitä olen iloinen, että ihmiset eivät rakastu ”päätä pahkaa”, tarkoitan, että heiltä ei mene jalat alta eivätkä he saa kuhmuja päähänsä. Asiat ovat nyt paremmin, he ottavat asian rauhallisesti, harkitsevat ja menevät naimisiin jonkun kanssa avioliiton, eivät päättömän rakastumisen takia. Tässä on tapahtumassa jotain todella suurta, sillä se puhdistaa mieliänne, eikä puhdas mieli häily minkään typerien ajatusten perässä.

 

Kuten sanoin, harjoittakaa kaikkea tätä, niin teidän kollektiivistanne tulee kaunis. Paras tapa harjoittaa on yhdessä meditoiminen. Avasimme Delhissä ashramin, ja joka aamu ihmiset tulevat sinne meditoimaan yhdessä, se on kuin temppeli, kuin kirkko. Ihmiset tulevat, ja suuri joukko ihmisiä istuu yhdessä ja meditoi. Yhdessä meditoiminen on paras tapa tuntea kollektiivisuus. Voitte tietysti meditoida myös kotona, puhdistatte itseänne tullaksenne syvemmiksi, mutta on myös meditoitava yhdessä, ja kun meditoitte yhdessä, teissä oleva vahvuus vahvistaa muita, ja koko kollektiivin vahvuus paranee. Yhdessä meditoiminen on todella suuri asia. Jokaisen on ymmärrettävä, että aina kun on aikaa, esimerkiksi aamuisin päätätte, että menette ashramiin meditoimaan. Esimerkiksi sunnuntai-aamuisin menemme ashramiin meditoimaan. Teidän on tultava tänne vain meditoimisen takia.

 

Meditoikaa ja palatkaa kotiin, sillä Minä asustan tässä ashramissa, Minä olen täällä, joten lähtekää kotoanne, tulkaa tänne meditoimaan. Meditointi tulee auttamaan teitä paljon. Missä tahansa olette yhdessä, olen teidän kanssanne, mutta kun olette erillään toisistanne, en ole kanssanne. Vain joutuessanne vaikeuksiin, jos olette joutuneet johonkin pahaan paikkaan, ja luulette… ja luulette, että en ole kanssanne, silloin olen siellä. Mutta jos tieten tahtoen jättäydytte kollektiivin ulkopuolelle, en ole kanssanne, joten yrittäkää kasvattaa kollektiivisuuttanne, muuten ette pääse syvälle omiin syvyyksiinne, teistä ei tule suuria sahaja-joogeja, teitä ei oikeastaan voi kutsua sahaja-joogeiksi. Vain ne, jotka ymmärtävät kollektiivisuuden, voivat tulla sahaja-joogeiksi. Meillä on nyt täällä Melbournessa paljon ihmisiä, ja kun määrä lisääntyy, laadun ei pitäisi antaa laskea. Kollektiivin laadun on oltava hyvin vahva hyvin vahvojen sidosten kautta. Pidän siitä, että ylistätte jotakin henkilöä. Tavallisesti aina kun olen jossakin ihmiset puhuvat vain negatiivisista ihmisistä, kukaan ei puhu positiivisista, joten en tunne heitä, tunnen enimmäkseen vain ne negatiiviset.

 

Haluaisin todella tietää ihmisistä, jotka ovat positiivisia, jotka ovat hienoja, jotka tekevät hyviä asioita ja unohtaa ne negatiiviset – he putoavat pois joka tapauksessa. Parasta on kertoa positiivisista ihmisistä, jotka tekevät hyvää työtä, jotka ovat todellisia sahaja-joogeja. Siunaan teitä kaikkia täällä Melbournessa, sillä teillä on täällä kaunis kollektiivi. Nauttikaa elämästänne, ja joka ikisen tapaamisen pitää olla teille suuri juhla ja nautinto.

Jumala siunatkoon teitä!

Tänään siis palvomme Virataa. Hän on Akbar, joka on Itse Shri Krishna, joka tulee Virataksi.