Navaratri Puja Day 1, 10th Position

Campus, Cabella Ligure (Italy)

Feedback
Share
Upload transcript or translation for this talk

 

Navaratri Puja. Cabella Ligure (Italy), 27 September 1992.

Tänään on Navaratrin ensimmäinen päivä. Ja kun huomasin, että oli sadetta ja kaikenlaista ongelmaa, Ja Vishnumayakin antoi merkkejä itsestään, niin tutkin kalenteria, ja hämmästyksekseni näin, että kalenterissa kerrottiin, että kello 5:45 saakka aika ei ole suotuisa – se oli epäsuotuisa. Vasta kello 5:45 jälkeen alkaa oikea ajankohta. Kuvitelkaa, miten oli laskettu oikein, että pujan piti alkaa kello 5:45, kello 5:45 jälkeen. Eli, Navaratrin ensimmäinen päivä alkaa Italiassa tai Euroopassa kello 5:45 jälkeen. On siis ymmärrettävä, että Chaitanya hoitaa kaiken, ja ehdottaa kaiken. Sillä en ollut lainkaan katsonut ‘tithiä’ (suotuisa ajankohta), mutta tunsin vain sen, ja sanoin, että pidämme pujan illalla. Ja kun olin sanonut näin, sanoin: “Katsotaanpas kalenteria”, ja siellä se oli. On niin monia asioita, joita meidän pitää nähdä, että mitä tahansa teille paljastetaan, voitte todentaa sen. Esimerkiksi, olin sanonut jo kauan aikaa sitten, että Mooladhara Chakra on tehty hiilestä, hiiliatomeista, ja jos sitä katsoo vasemmalta oikealle – oikealta vasemmalle, vasemmalla puolella näkyy selvästi swastika. Ja kun katsoo vasemmalta oikealle, silloin näkyy Omkara. Ja kun katsoo alhaalta päin ylös, näkee alfan ja omegan.

 

Kristus on sanonut: “Minä olen Alfa ja Omega.” Siispä swastikasta tulee Omkara, ja myös Kristus. Sen näkee hyvin selvästi. Siitä on nyt olemassa kaunis kuva, siitä on myös filmi, ja haluasin, että kaikki näkisivät sen, mutta en tiedä onnistuuko se täällä. Mutta toivoisin, että kaikki näkisitte sen, se on niin selkeä. Alfa ja omega, ja myös matemaattiset asiat ovat tulleet meille meidän sisältämme, Jumaluudelta. Me emme ole sitä luoneet. Tämän löysivät muutamat matemaatikot, jotka olivat oivaltaneita sieluja, ja he käyttivät alfaa ja omega. On yllättävää, miten selvästi se näkyy, että swastika muuttu Omkaraksi, ja Omkara muuttuu sitten alfaksi ja omegaksi. Sahaja Yogassa kaikki on käsin kosketeltavaa ja se voidaan todentaa. Tänään te olette palvomassa Durgaa, tai Jumalattaren kaikkia yhdeksää muotoa.

 

Hän tuli maan päälle yhdeksän kertaa taistelemaan niitä vastaan, jotka olivat tuhoamassa etsijöitä, ja jotka yrittivät pilata heidän elämänsä. Ja kun nämä kidutetut pyhimykset rukoilivat Jumalatarta – ja kukaan jumala ei voinut tehdä mitään, ja Sadashivakaan ei koskaan puutu siihen, mitä Jumalatar tekee – joten he palvoivat Bhagawatia, ja silloin Hänen inkarnaationsa tuli yhdeksän kertaa, aikakauden tarpeen mukaan. Joka kerta Hän nousee vastustamaan sellaisia ihmisiä, jotka ovat äärimmäisen arogantteja ja itsekeskeisiä, eivätkä koskaan lakkaa ajattelemasta itseään. Ja nämä itsekkäät kauheat ‘rakshasat’ kiduttavat ‘bhaktoja’, palvojia. Kun Intiassa tehdään ihmisistä horoskooppi, meillä on kolmenlaisia ihmistyyppejä: ensimmäinen on ‘devat’, heitä sanotaan nimellä ‘dev’, toinen on ‘manavas’, joka tarkoittaa ihmisolentoja, ja kolmas on ‘rakshasat’. Luulen, että olen saanut teidät kaikki dev-ryhmästä, koska ette olisi voineet hyväksyä Sahaja Yogaa niin perusteellisesti, jos ette olisi kuuluneet siihen. Miksi uskoisitte Minua, kun sanon, että on olemassa Durga ja kaikkea sellaista, ja Hän teki sitä ja tätä? Se ei mene niin, että pääsette irti yhdestä uskosta ja nyt hyppäätte toiseen. Se on todella todistettu – voitte tuntea sen. Esimerkiksi, kun nostatte Kundaliinin Keski-Sydämeen, voitte tuntea Keski-Sydämessänne, jos siellä on tukos, ja teidän pitää sanoa Jagadamban nimi. Vasta sitten, kun olette sanoneet Hänen nimensä, se aukeaa.

 

Silloin, kun Minäkin puhdistan teidän Keski-Sydäntänne, pitää Minunkin sanoa: “Todellisuudessa Minä olen nyt Jagadamba”, ja silloin Jagadamba sisällänne herää. Nyt olette todentaneet tämän paljon paremmin, kuin tiedemiehet. Tiedemiehet lähestyvät asiaa ulkopuolelta, eivätkä he näe kokonaisuutta. Jos ihmisellä on joku ongelma, he hoitavat sen, joku toinen ongelma – he hoitavat ongelmia, mutta eivät tiedä perussyitä ongelmiin ja miten niitä ratkaistaan. Te taas näette, että heti kun Amba, Kundaliini, joka on Pyhän Hengen, Adi Shaktin heijastuma sisällänne, kun Hän nousee eri chakrojen kautta, Hän antaa niille voiman, koska Hän on Voima, Hän on Shakti. Hän on Sadashivan halun voima. Hän on Sadashivan täydellinen voima. Siten Hän antaa jokaiselle chakralle täydellisen voiman, jolla kaikki chakrat valaistuvat, ja kaikki jumaluudet heräävät. Jos meillä ei olisi elämän voimaa, olisimme kuin kuolleet. Kun keskukset saavat tämän voiman, tämän Shaktin, ne heräävät.

 

Nyt olette nähneet sen, ja voitte tehdä sen itse. Se on kaikki käsin kosketeltavaa, voitte todentaa sen. Olen kertonut, että Hän sijaitsee Sydänkeskuksessa. Jos katsotte missä Sydänkeskus sijaitsee – tämä on myös hyvin mielenkiintoista. Silloin, kun Hän on Jagadamba; Amba tarkoittaa voiman puhdasta muotoa, ja se sijaitsee kolmioluussa, kuten Kundaliinikin. Mutta Hänen muotonsa, Jagadamba, jossa Hän on Maailmankaikkeuden Äiti, sijaitsee Sydänkeskuksessa. Sydänkeskus on hyvin tärkeä. Olen jo kertonut teille, että noin kaksitoistavuotiaaksi lapsella tämän keskus tuottaa ‘ganoja’. Ganat ovat vasemman puolen työntekijöitä. Voimme sanoa, että arkkienkeli Mikael on heidän johtajansa, mutta Ganapati, Ganesha on heidän kuninkaansa. Ensiksi Hän loi ‘ghatasthapanan’.

 

Ghatasthapana tarkoittaa – olette tehneet sen nyt tähän, tämä on ghatasthapana (astia, jossa on kookos). Tämä on ‘kumbha’. Hän vakiinnutti ensin kumbhan, eli kolmioluun. Tämä on Hänen ensimmäinen työnsä, eli vakiinnuttaa teidän Mooladharanne. Hän siis vakiinnutti viattomuuden sisällenne. Aluksi Hän vakiinnutti viattomuuden sisällenne. Hän asetti sinne ‘ghatan’, jossa Hän asustaa nyt Kundaliinina. Ensiksi pitää vakiinnuttaa Kundaliini kolmioluuhun, jonka jälkeen Shri Ganesha voidaan vakiinnuttaa. Tämä on ensimmäinen työ, jonka kautta kaikkeen, mitä Hän luo – kaikki universumit, maan, kaiken – kaikki mitä Hän luo, pitää täyttää viattomuudella. Jos katsotte kiviä, ne ovat viattomia.

 

Jos lyötte kiveä, saatte iskun itseenne, ei kivi nouse lyömään teitä. Ne ovat viattomia. Jos katsotte jokia, ne ovat viattomia. Kaikki aineeksi luodut ovat viattomia. Ne eivät viisastele, eivät manipuloi, eivät ole aggressiivisia – ei mitään sellaista. Ne ovat viattomia, eli ne ovat täydellisesti Kaikkivaltiaan Jumalan järjestyksen alla. Niillä ei ole omaa vapaata tahtoa tehdä mitä haluavat. Kaikki tekeminen on kokonaan ja absoluuttiseti Kaikkivaltiaan Jumalan käskyn alaisuudessa. Niinpä voidaan sanoa, että ne ovat viattomia, koska niillä ei ole vapaata tahtoa tehdä mitä haluavat. Jos katsotaan eläimiäkin, niin nekin ovat viattomia, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.

 

Melkein kaikki eläimet ovat viattomia siinä mielessä, että niitä kutsutaan nimellä ‘pashu’, joka tarkoittaa, että ne ovat Kaikkivaltiaan Jumalan kontrollissa, pashassa. Tiikeri käyttäytyy kuin tiikeri, ja käärme käyttäytyy kuin käärme. Mutta joku ihminen voi käyttäytyä kuin tiikeri, huomenna kuin käärme ja ylihuomenna kuin mato. Ei ole mitään vakautta. Tämän takia ei voida sanoa, että jos tämä herra on tänään tiikeri, etteikö hän huomenna olisi käärme. Eläimillä ei ole vapaata tahtoa muuttaa yksilöllisyyttään. Ne on jätetty rauhaan. Joten Shaktin tehtävä ei ole kantaa huolta niistä. Se kaikki on jo luotu, eläimet ovat siellä, kaikki ovat olemassa. Niillä on tarkoitus, siksi ne ovat olemassa.

 

Niillä on vain yksi tarkoitus: tukea ihmisolentoja, koska te olette evoluution huipulla. Hän on luonut kaiken tämän vain teidän luomistanne varten ja lopulta Itseoivalluksen saamista varten, jotta elämällänne olisi tarkoitus, jotta voisitte päästä yhteyteen kaikkialla olevan Voiman kanssa, jotta pääsisitte Jumalan Valtakuntaan. Kaikki on Shaktin työtä. Voimme sanoa, että Hän tuli yhdeksän kertaa maan päälle, ja kymmenennellä kerralla Hänen pitäisi antaa teille Itseoivallus. Mutta kymmenennellä kerralla kaikki kolme voimaa ovat yhdistyneet – siksi sitä kutsutaan nimellä Trigunatmika. Siksi Buddha puhui ‘Matreyasta’ – tarkoittaa kolmea Äitiä yhdessä. Kun tämä Voima alkaa toimia, sillä on täydellinen kontrolli kaikkiin kolmeen kanavaan ja seitsämään keskukseen – täydellinen kontrolli, aivan kuin ilman lupaa tai ilman tämän Voiman nimen lausumista ei ihminen voisi saavuttaa mitään. Ja tämä on totta, ja tässä ihmiset epäonnistuvat, koska heillä on vapaa tahto, eivätkä he tiedä, miksi pitäisi totella ketään, kuunnella ketään ja hyväksyä ketään. Sen takia, vaikka teille annetaan Itseoivallus, tehtävä on hyvin vaikea, koska te ette ole tottuneet sellaiseen, että omaa vapaata tahtoa ei tarvitse käyttää. Erityisesti länsimaissa ihmisillä on vaihtoehtoja jopa aamiaismuroista.

 

Sain kuulla, että Amerikassa on 126 erilaista aamiaismuroa. Jos teette tällaista typeryyttä, teidän egonne paisuu varmasti, ja alatte ajatella: “Meillä on oikeus päättää itse.” Silloin ette voi hyväksyä jotakin, joka kertoo teille, että tämä ei ole oikein ja tuo ei ole oikein. Sama Voima on nyt herännyt Paramachaitanyassa. Tämä herääminen Paramchaitanyaan saa aikaan ihmeellisiä asioita, joita voitte selvästi nähdä. Ensiksikin, te olette nähneet Minusta otettuja valokuvia. Kun katsotte valokuviani, olette myksityneitä, olette hämmästyneitä, enkä Itsekään tiedä, mitä Paramchaitanya on tekemässä. Se on niin aktiivinen, että se on toiminnassa koko ajan vakuuttaakseen ihmiset totuudesta. Jos se olisi ollut näin aktiivinen Jeesuksen aikana, se olisi ollut paljon parempi. Mutta kaiken piti mennä näin, koska ihmiset ovat kaikkein vaikeimpia käsitellä. Heille on annettu vapaus; ja sekin on hämmästyttävää, että Aatamille ja Eevalle annettiin vapaus, mutta miten se tapahtui, meidän on hyvä ymmärtää.

 

Gnostilaisessa Raamatussa selitetään, niin kuin Minäkin olen sanonut, että Aatami ja Eeva olivat molemmat pashuja, Jumalan täydellisen kontrollin alla – ilman vapaata tahtoa. He olisivat eläneet alastomina Paratiisissa, eivätkä olisi edes ajatelleet tietävänsä muusta kuin syömisestä ja elämästä eläinten lailla. He olivat kuin eläimiä. Silloin Shakti itse otti käärmeen muodon ja kertoi heille: “Teidän pitää syödä Tiedon hedelmää.” Hän halusi kehittyä. Se ei ollut Kaikkivaltiaan Jumalan ajatus, koska sellaisen tekemisestä aiheutuu melkoisesti päänvaivaa. Hän ajatteli: “Miksi pitäisi ottaa sellaista päänsärkyä itselleni?” Mutta Shakti tiesi omat kykynsä. Hän tiesi kykenevänsä monenlaisiin ihmeisiin, ja että saisi ihmiset ymmärtämään mitä Tieto on, ja saisi heidät todella tietoisiksi. Niinpä Hän sanoi: “Teidän pitää syödä tämä hedelmä, ja teidän pitää yrittää saada Tieto itsellenne.” Siitä sai alkunsa uusi ihmisrotu, joka halusi tietää, mitä Tieto on. Olette nähneet, että aikaisemmin oli olemassa kaikenlaisia primitiivisiä ihmisiä. Sitten he alkoivat vähitellen kehittyä.

 

Nyt voin kertoa, että ensimmäinen luominen, joka tapahtui ennen tätä; oli olemassa muita korkeampia olentoja, jotka Adi Shakti oli luonut suunnittelemaan koko asian. Niinpä Hän loi Brahman, Vishnun ja Maheshan, ja Hän loi heidän ‘lokansa’, elinpiirinsä, tai voidaan sanoa heidän alueensa. Kaikki suunnittelu tapahtui siellä, kuinka näistä eläimistä onnistutaan saamaan oivaltaneita sieluja; eläimistä ihmisolentoja, ja ihmisolennoista oivaltaneita sieluja. Se oli todella suuri ongelma. Tällä tavalla he tekivät luomistyönsä – kuten tiedätte, Vishnulla oli oma ’lokansa’, Maheshalla oli omansa ja Brahmadevalla omansa. Ja he päättivät keskenään, miten voisivat tehdä sen parhaiten. Sillä nämä kolme kanavaa luotiin ihmisiin myöhemmin Kolmesta kanavasta syntyi kolme Shaktia: Mahakali, Mahalakshmi ja Mahasaraswati. He loivat kaksi lasta, yhden shaktin ja yhden veljen, ja sitten tuli eräänlainen avioituminen – ei sellainen kuin ihmisillä on, ei ihmisten tavalla, vaan energia annettiin miehelle potentiaalina. Niinpä nainen, joka edusti energiaa, annettiin miehelle. Tällaista kaikkea tapahtui, ja he päättivät toteuttaa sen ihmisolennoissa.

 

Tapahtui niin, että ensimmäinen toteutus syystä tai toisesta onnistui erittäin hyvin Intiassa. Tai ehkä he valitsivat Intian, koska ilmasto siellä on niin hyvä. Kuten hyvin tiedätte, että siellä on kuusi vuodenaikaa. Koskaan ei ole sellaista, että tulee tällaisia käsittämättömiä sateita, niin kuin Lontoossa, jossa pitää pelata jalkapalloakin sateenvarjot kädessä! Intiassa on siis tarkalleen kuusi vuodenaikaa, ja ne ovat hyvin tasapainossa. Siksi Paramchaitanyaa kutsutaan myös ‘Ritambhara prAgnyaksi’ Intiassa – täällä ei voi sanoa niin. ‘Ritambhara prAgnya’ tarkoittaa sellaista, joka on Tieto, prAgnya, ja tarkoittaa vuodenaikojen luojan valaistunutta Tietoa. Täällä ritambhara prAgnya on pysähtyneisyyden tilassa. Se ei ymmärrä ollenkaan, kun ihmiset ovat sellaisia kuin ovat. He ovat niin hajallaan, että luontokin on tullut täällä hajanaiseksi, eikä ymmärrä miten suhtautua sellaisiin ihmisiin – se on totuus.

 

Mutta Intiassa on kuusi vuodenaikaa, ja ihmiset tietävät hyvin nämä kuusi vuodenaikaa. Ihmiset eivät ole tutkineet Intian astrologiaa, mutta heillä on oma astrologiansa – johon en tietenkään usko. Mutta ihmisen tasolta tarkasteltuna voi nähdä kuinka he ennustavat, ja kuinka he osaavat sanoa aivan tarkasti, million sataa milloin ei sada, mitä ja milloin tapahtuu. Jopa tähdistä, että joku on tulossa. Tätä on tehty jo tuhansia vuosia. He osaavat sanoa tarkasti, mihin aikaan joku tietty tähti tulee lähemmäksi, mitkä tähdet ovat tänään hallitsevia. mikä tähti taas huomenna. Joskus kauan sitten tutkittiin kaikkea tällaista. Kun katson tätä, en tiedä millaista siihen aikaan oli länsimaissa, oliko täällä silloin ihmisiä vai ei, en tiedä. Mutta historiallisesti katsottuna tämä ei ollut kovin kehittynyt paikka.

 

Silloin tehtiin kaikki järjestelyt, ja ihmiset pantiin ymmärtämään, että Jumala on olemassa. Pyhimyksiä kunnioitettiin – siis Intiassa – oikeita pyhimyksiä kunnioitettiin, ja pyhimykset tekivät monenlaisia huomioita. Kun luen esimerkiksi Adi Shankaracharyaa, ihmettelen kuinka hän tietää niin paljon Minusta. Hän tietää miltä Minun polveni näyttää, hän titää montako juovaa Minulla on selässäni, kuinka monta … On todella ihmeellistä, kuinka tämä mies tietää Minusta kaiken. Se tarkoittaa sitä, että hän pystyi meditatiivisen voimansa kautta kuvailemaan Minut, vaikka ei koskaan ollut nähnyt Minua. Kuvaus ja kaikki on hyvin selkeää. Jos sanotte Jumalattaren tuhat nimeä, ne tuhat nimeä ovat todella täsmällisiä. Voitte todentaa sen vertaamalla niitä Minuun, olen juuri sellainen. Mitä tahansa, hyvää tai pahaa, on sanottu siellä Minusta, se pitää paikkansa. Näiden ihmisten Tieto on todella merkittävää: kuinka he saattoivat tietää, että Jumalatar on sellainen?

 

Jotkut asiat Minusta, joita en itsekään tiedä, ovat siellä ja he ovat kuvailleet ne. Se on hyvin yllättävää. Ihmisten meditatiivinen voima Intiassa oli suuri. Syy oli se, että vuodenaikamme ovat kurinalaiset, ihmiset ovat kurinalaisia. Intiassa suurin osa ihmisistä nousee ylös aikaisin aamulla, tekevät pujansa, peseytyvät ja menevät työhönsä, tulevat kotiin, ovat perheidensä kanssa, syövät, laulavat sitten lauluja ja ’bhajansseja’ ja menevät nukkumaan – normaalisti. Hyvin kurinalaisesti. He eivät matkustele lomamatkoille, he eivät juo eivätkä tee muutakaan sellaista. Tavallisesti, jos joku juo perheessä, ilman muuta hänet heitetään ulos. Häntä kartetaan kuin spitaalista. Häntä kutsutaan ‘darudaksi’, juopoksi.

 

Nykyäänkin jotkut ihmiset juovat, mutta hekin salaavat juomisensa. Kukaan ei juo muiden nähden. En tiedä, ehkä heidän vaikutuksensa kasvaa ja ihmiset alkavat juoda avoimesti, mutta normaalisti he eivät tee niin. Koska nämä kuusi vuodenaikaa ovat täydellisessä järjestyksessä, tiesimme mitä milloinkin piti tehdä ja miten. Ihmiset saattoivat elää viidakoissa. Jos Englannissa pitää mennä ulos, se kestää viisitoista, kaksikymmentä minuuttia: pitää laittaa sukat ja kengät jalkaan, takki, alle sitä ja tätä, muuten ei voi mennä ulos. Ja sitten kun lähtee liikkeelle ja tulee perille huomaa, että sataa kaatamalla eikä ole mitään suojaa mukana, ja sitten kastuu läpimäräksi. Mutta näin ei ole Intiassa. Kaikki on tasapainossa, ja kun te kaikki tulette tänne talviaikaan, olette huomanneet sen. Yhtäkkiä ei ala sataa, näin ei tapahdu väärään aikaan. Ulkona voi olla niin kauan kuin haluaa.

 

Ihmiset saattoivat elää viidakossa, koska meillä ei ollut lainkaan suuria vaatimuksia mukavuudesta. Ihmiset saattoivat elää pienessä yksinkertaisessa majassa, vähän suojassa auringolta, ja sadekauden sateilta, muuta ei tarvita. Ja heillä oli hyvin pieniä tarpeita elämässään. Me emme käyttäneet muovia – siihen aikaan ei ollut mitään muoveja, emmekään vieläkään käytä muovia. Ja meillä oli vain muutamia ’thaleja’ ja esineitä. Pienessä perheessäkin on vain ‘thalit’, jotka kuuluvat pysyvästi perheelle. Näen kuinka suuri ero on. Katsokaas, yksinkertaisessa elämäntavassa ei oteta kaikkea vaurautta pois Äiti Maasta. Eikä ole mitään ekologisia ongelmia. Mutta jos, niin kuin sanotte, on yhdenlaisia lasia yhteen tarkoitukseen, ja toisenlaisia toiseen; kaikella tällaisella mitä valmistatte, ei ole esteettistä arvoa eikä se ole kestävää.

 

Sitten teillä on valtavan suuret vuoret muovia, jota ei voi polttaa, jota ei voi hävittää. Jos sen heittää mereen, se kelluu. Sellaisia ongelmia siihen liittyy. Shakti työskenteli noina aikoina, oli ihmisissä ja teki heistä etsijöitä; koska heidän ei tarvinnut tehdä mitään muuta. Riittää, kun on ruokaa mitä syödä, paikka, missä nukkua, siinä kaikki – ei tarvinnut tehdä paljoa, elämä oli onnellista. Kaikkien näiden mukavuuksien keskellä teillä on niin vähän aikaa, mutta heillä oli paljon aikaa. Ja mitä he tekivät sillä ajalla? He eivät menneet vaikkapa uimarannalle, tai tanssiaisiin, tai mitään sellaista. He käyttivät tämän ajan meditoimiseen. Kun meditaatio alkoi silloin kauan sitten, silloin ihmiset akoivat ymmärtää mitä jumallinen Voima on, mikä on Jumalallisuus ja mikä on Jumala.

 

Kerron esimerkin: täällä ihmiset keskustelevat jopa Jeesuksen yksityiselämästä ja sanovat siitä kaikenlaista. Sellainen on täysin mahdotonta Intiassa, kukaan ei tee sellaista. Kukaan ei koskaan rupea miettimään, miksi Krishnalla oli kuusitoistatuhatta vaimoa – siihen täytyy olla joku syy. Hänhän on Jumala. Jumala on Jumala ja te olette ihmisiä – miten voisitte tietää Jumalasta, koska olette tulleet Hänen kauttaan? He eivät keskustele tällaisista joutavista asioista, niin sen pitää olla. Kun kerroin heille, että vaimot olivat Hänen voimiaan, kuusitoistatuhatta voimaa, he sanoivat: “Kyllä.” Ja että viisi vaimoa olivat viisi elementtiä – “Kyllä.” He ovat Jumala. Kukaan ei keskustele näistä asioista. Jumala on – miten voisitte ymmärtää Jumalaa? Ymmärrättekö Minua?

 

Ette voi. Yrittäkää – ette pysty ymmärtämään Minua. Se on hyvin vaikeaa. Eli, te ette voi ymmärtää, ette voi ymmärtää Jumalaa. Olkaa hyvä ja ymmärtäkää yksi asia, että Jumalan ymmärtäminen on mahdottomuus. Mutta voitte olla yhteydessä Jumalaan, voitte olla yhdessä Jumalan kanssa, Jumala voi siunata teidät, Jumala voi pitää teistä huolta, voitte tietää monia asioita Jumalasta, mutta ette voi ymmärtää. Toinenkin asia teidän pitää tietää, että te ette voi ymmärtää, miksi Jumala tekee erilaisia asioita, miksi Hän tekee niin, miksi Hän tekee näin. Te ette voi ymmärtää, te ette voi selittää sitä. Joku täällä voi kysyä sellaistakin, että “Miksi Hän teki swastikan?” Tai sitten: “Miksi Hän teki Omkaran?” Täällä ihmiset voivat olla niin ylimielisiä, että voivat kysyä Jumalalta: “Miksi olet olemassa?” Ihmiset voivat mennä sellaisiinkin äärimmäisyyksiin, se ei olisi mikään yllätys. Tällainen ylimielisyys ja ego ovat sokaisseet meidät Jumalalta.

 

Ajattelemme vain loputtomiin itseämme, olemme hyvin itsekeskeisiä, emmekä tiedä siitä mitään. Tämä Voima, tämä Shakti on antanut teille Itseoivalluksen ja se antaa teille myös Jumaloivalluksen. Mutta siltikään te ette tule ymmärtämään Jumalaa. Teidän pitäisi mennä Jumalan yläpuolelle ymmärtääksenne Häntä. Miten voisitte ymmärtää? Jos alempana teitä olisi jotakin, sitä voisitte ymmärtää, mutta miten ymmärtäisitte jotain, joka on ylempänä teitä? Jos esimerkiksi joku on alhaalla Cabellassa, ja haluaisi ymmärtää millainen Minun taloni on, pystyykö hän siihen? Hänen pitää mennä Cabellan yläpuolelle nähdäkseen taloni. Siispä me emme pysty ymmärtämään Lähdettä, josta olemme tulleet. Emme pysty arvioimaan, emme osaa sanoa, miksi; se on Jumalan tahto, Hän haluaa sen näin, mitä sitten tekeekin.

 

Meidän pitää siis sanoa: “Mikä tahans on Hänen toiveensa, olemme siihen tyytyväisiä.” Sisällänne oleva voima on ‘Amba’, joka on itsensä Jumalan halun voima. Mikä tahansa teidän toiveenne onkaan, eli se tarkoittaa, että Hän toivoo, että pääsisitte Hänen valtakuntaansa. Nyt te astutte sisään Jumalan Valtakuntaan. Sitten Shakti laittaa teidät istumaan erilaisiin kauniisiin paikkoihin, ja jotkut saavat istua Jumalan Sydämessä, jotkut Jumalan Sahasrarassa, Jumalan Valtakunnassa. Teidän pitää vain omaksua omat voimanne. Nyt Navaratrin aikaan teidän pitää ymmärtää, että nyt raja on ylitetty, ja olemme kymmenennellä tasolla, jossa teidän pitää omaksua. Olen sanonut teille jo niin monta kertaa, ja nyt teidän pitää uskoa, että olette sahaja-joogeja. Uskokaa, että olette, ja että olette päässeet Jumalan Valtakuntaan Ette voi arvioida Jumalaa, ette voi tietää miksi Shakti tekee näin, miksi Hän tekee näin, ja miksi Jumala tekee näin. Ette voi tietää – se on täysin erilaista. Kun istutte täällä, niin tämä ei ole mikään kokous, tämä ei ole mikään poliittinen taistelukenttä, ei; te olette nyt tulleet Jumalan Valtakuntaan, jossa Jumala siunaa teitä, huolehtii, suojelee, ravitsee ja tekee teidät tietäviksi.

 

Mutta ylimielisyyden on vielä hävittävä, jotta voisimme ymmärtää miksi se tapahtuu. Nöyryys on meille hyvin tärkeää; muuten tämä voima ei voi viedä teitä kaiken yläpuolelle. Nyt tämä voima on päässyt yli Sahasraran, ja nyt sen pitää mennä vielä ylemmäksi. Sen takia teidän pitää ensin nöyrtyä. ‘Nöyryys’ ei tarkoita mitään teennäistä liikemiehen tai poliitikon nöyryyttä. Se on sisällä sydämessä olevaa nöyryyttä: “Oi, Jumalat, me emme halua ymmärtää Sinua, siihen olet aivan liian suuri. Mutta anna meidän oppia tietämään itsemme.” Ja silloin tulette hämmästymään, että Hän on tehnyt teidät omaksi kuvakseen. Se tarkoittaa sitä, että Hän on antanut teille kaikki voimat. Hän on luonut teidät. Koska Hän on tehnyt teidät, te ette voi tehdä Häntä.

 

Hän on kaiken Lähde, te ette voi tehdä Häntä. Hän on tehnyt teidät omaksi kuvakseen. Nyt te voitte tehdä muut ihmiset Hänen kuvakseen. Teillä on nämä voimat. Mutta ensiksi teillä pitää olla itsekuria sisällänne, koska se puuttuu. Ihmisillä ei ole itsekuria – eli jos he eivät voi ohjata itseään, kuinka he voisivat ohjata muitakaan? Itsekurittomuus tarkoittaa, että ei pysty ohjaamaan itseään. Itsensä kurissa pitäminen pitää olla sitä, että ensin täytyy oppia ohjaamaan itseään, koska nyt te olette Jumalan Valtakunnassa. Oletteko nähneet filmiä, jonka nimi on “Mr. Bean”.

 

jossa näytetään tyhmää miestä? Kun nyt olette saapuneet Jumalattaren hoviin, kun olette päässeet sisään Jumalan Valtakuntaan, teidät laitetaan arvokkaasti istumaan valtaistuimellenne. Mutta alattekin käyttäytyä kuin Mr. Bean. Ette tiedä miten istua istuimellanne, istutte käsinojilla, istutte seinillä, tai teette kaikkea muuta kummallista. Teillä ei ole kuria Teillä pitää olla itsekuri. Missä te istutte? Te istutte Jumalan Valtakunnassa. Teillä pitää olla sellainen arvokkuus, sellainen hellyys, sellainen myötätunto, sellainen rakkaus ja omistautuminen. Mutta jos sitä ei ole, silloin tästä voimasta ei ole mitään hyötyä, koska te olette tämän voiman kulkuneuvoja. Esimerkiksi, jos haluan joda vettä, Minulla pitää olla lasi, joka on tyhjä sisältä.

 

Jos se on jo täynnä egoa, mitä siihen voi laittaa? Tai jos se on kivi, siitä ei voi juoda vettä, vaan siihen on koverrettava tila vedelle. Eli, jos olette jo täynnä kaikenlaisia omia ideoita, omia mukavuuksia, omaa etenemistä, tai muuta sellaista, ette voi nousta kovin korkealle. Teidän antauduttava täysin ja sanottava: “Äiti, mikä tahansa on Sinun halusi, emme halua mitään yksilöllisiä haluja.” Silloin Jumalan halu toimii. Haluatte Kundaliinin toimivan puolestanne, mikä on Jumalan halu, ei teidän halunne, mikä on riippumaton teidän halustanne, mutta joka on sellainen, joka myös täyttää taydellisesti teidän omat niin sanotut toiveenne, jopa tietämättänne. Ihmeitä tapahtuu yksi toisensa jälkeen niin paljon, että nyt emme enää tiedä miten saisimme ne kaikki kirjaksi. Näitä ihmeitä tapahtuu teille sen takia, koska olette oivaltaneita sieluja. Teidän huomionne pitää olla kunnossa, teidän pitää nähdä tutkiskella itseänne. “Minä istun Jumalan Valtakunnassa, millainen minä olen nyt? Onko se sen arvoista, olenko itse sen arvoinen, käyttäydynkö niin kuin minun tulee, vai enkö vieläkään usko?” Jos te ette usko, miten voisitte nousta?

 

‘Uskominen’ tarkoittaa sitä, että olette nähneet jotain, olette saaneet tietää jotain, joka on käsin kosketeltavaa, olette saaneet kokemuksen siitä. Siltikään ette ole antautuneita. Jos antaudutte Jumalan tahdolle, silloin kaikesta pidetään huolta. Se ei koskaan tule pettämään teitä, ei ikinä. Ja kaikki, mikä näyttää vaikeuksien ja esteiden vuorilta, on helppo ylittää kuin lentokoneella. Teillä ei tule olemaan minkäänlaisia ongelmia. Tänään olen hyvin iloinen siitä, että tämän pujan tekevät ihmiset sellaisesta maasta, jossa kurinalaisuus on hyvin tärkeä asia – eli Sveitsistä. Mutta ihmisten kurinalaisuus on vain suuntautunut huonoihin asioihin. Esimerkiksi, täällä on armeija: kuka lähtisi hyökkäämään näin kaukaiseen paikkaan? Ei kukaan.

 

Miksi täällä on armeija? Ja vielä pakollinen armeija, tiesittekö? Koska he ovat ryöstäneet muiden ihmisten rahat ja pitäneet ne itsellään, kuin rosvot. Kaikki se raha on heidän pankeissaan, ja he ovat huolissaan, että kuka vain voi milloin vain tulla ja vaatia rahojaan ja ruveta tuhoamaan heidät. Koska he tekevät väärin, siksi heillä on armeija – pelkästään pelon takia. Sveitsillä ei ole mitään syytä pitää armeijaa. Mutta silti kaikkien on mentävä armeijaan ja käytävä armeija, koska he ovat pahimman luokan varkaita. Toiseksi, ihmiset ovat täällä ajan orjia, kellon, jonka ihmiset ovat tehneet, ei Jumala. Kello on tärkeä, koska täällä tehdään kelloja. Kun he tekevät kelloja, ja jos ihmiset eivät olisi kellojen orjia, niin kuka silloin ostaisi heidän kellojaan?

 

He sanoisivat: “Miksi teillä kaikilla pitää olla kellot, ja miksi teidän pitää elää tällä tavalla?” He ovat siis hyvin kurinalaisia. Eikä vain se, vaan he ovat myös äärimmäisen – kuten eilen nähtiin – heissä on todella liiallista siisteyttä. Muutamat tytöt, jotka menivät naimisiin – olen pahoillani, että joudun sanomaan tästä, mutta se on totta – he olivat Sveitsistä. Ja sain raportteja: “Äiti, he ovat varmaankin olleet piikoja – tai tarjoilijoita.“ Kysyin: “Kuinka niin?” “Jos jossakin jotain tipahtaa lattialle, niin välittömästi he nostavat sen talteen. Jos vain jotakin – kuten esimerkiksi, jos on vieraita, ja vieraat istuvat siellä, ja heillä ei ole aikaa puhua vieraidensa kanssa. He eivät millään halua puhua toisilleen, ei mitenkään. koko ajan he ovat vain huolissaan siitä ja tästä ja meneekö tämä likaiseksi, meneekä tuo likaiseksi; aivan kuin piikatytöt.” Voitteko kuvitella? Tämä tulee myös siitä samasta hirvittävästä kurinalaisuudesta, jota heissä on. Tällainen kurinalaisuus ei ole jumalallista kurinalaisuutta. Luonto ei ole sellainen.

 

Jos katsotte luontoa, näette kuinka se on kaunis. Luonnosta ei koskaan löydy pahaa hajua. Ha, mutta jos ihmiset alkavat asua siellä, silloin kaikki hajut tulevat. Mutta luonnossa ei ole hajuja. Luonto pitää itse huolta itsestään, se puhdistaa itsensä, se tekee kaiken. Kaikelle on aikansa, kaikki pitää tehdä hieman verkkaisesti. Tarkoitan, että silloin, kun koti pitää siivota, silloin koti siivotaan. Mutta jos huomionne on koko ajan sen siivoamisessa, tämän siivoamisessa, tuon puhdistamisessa, paikoilleen laittamisessa – olette täysin kelvottomia, olette pölynimureita! – Ja kuka voi rakastaa sellaista naista, joka on koko ajan kuin pölynimuri? Mutta jälleen, kuten tiedätte, Devillä on kaikki äärimmäisyydet, niin tämä on yksi äärimmäisyys.

 

Ja toinen äärimmäisyys ovat täysin piittaamattomat ihmiset, joita on Englannissa – todella piittaamattomia. He voivat elää keskellä kaikenlaista epäpuhtautta, ja se menee liian pitkälle. On elettävä siinä keskellä. Siisteys on meitä varten, me emme ole siisteyttä varten. Teille ei makseta siitä, te ette ole piikatyttöjä. Siisteys on hyväksi. Me pidämme siitä, joten me siivoamme, mutta sen ei pidä olla niin, kaikki ovat paniikissa siitä; että ei ole aikaa edes puhua kenellekään, olla ystävällinen kenellekään, eikä myöskään aikaa meditoida. Meditoidessaankin he katselevat ympärilleen, jos jotakin vaikka putoaa: “Voi Luoja!” ja menevät nostamaan sen ylös. En ihmettelisi vaikka kirkossakin he alkaisivat tehdä niin! Ei ole kurinalaisuutta meditoida, meditoida ja tehdä jumalallista työtä, kurinalaisuutta noudattaa Jumalan tahtoa – se puuttuu.

 

Ennen kuin kurinalaisuus tulee, monet asiat, joita teette, ovat hyvin maallisia ja typeriä, hyödytöntä elämän hukkaa, ei mitään itsekunnioitusta. Sahaja-joogeina meillä pitää olla kurinalaisuutta meditaatioon. Tämä Voima, Amba, tuntee sinut hyvin: Hän tietää menneisyytesi, ja Hän tietää millainen persoona olet. Kun alat tarkkailla itseäsi ja nähdä itsesi sisälle, “mitä minussa on vikana?” ja saavuttaa täydellisen tasapainotilan, “mitä minun pitää tehdä?” – niin kaikkein ensimmäiseksi sinun on meditoitava. Minun on kerrottava teille: siihen ei ole muuta keinoa. Joku sanoi: “Äiti, olen lopettanut tämän syömisen, olen lopettanut tuon syömisen” – ei mitään tulosta. “Äiti, teen tällaista ja seison päälläni” – ei auta. Teidän pitää meditoida, ja meditointia pitäisi olla hieman ja hieman illalla. Älkääkä katsoko kelloanne kun meditoitte. Meditaatioon on varattava aikaa kaikissa tilanteissa.

 

Se ei vie aikaa juuri ollenkaan. Olen nähnyt naisten uhraavan niin paljon aikaa valmistautumiseen, että jos he käyttäisivät vain kymmenesosan siitä ajasta meditaatioon, niin he eivät tarvitsisi kovinkaan paljon ehostusta. Iho paranee, hiukset paranevat, kasvot paranevat, kaikki toimii paremmin. Teidän ei tarvitse käyttää mitään, ei tarvitse käyttää parfyymejä tai yhtään mitään muutakaan, sillä teidän kehonne tulee olemaan täynnä parfyymiä. Saatte kaikkea itsellenne. Meidän pitää ennen kaikkea antautua Jumalan tahdolle. Tämä on sahaja-joogeille erittäin tärkeää. Heti kun antaudutte, kaikki ongelmanne ratkeavat. Luovuttakaa myös ongelmanne. “Luovutan kaiken Sinulle, Jumala, Sinä ratkaiset ongelmat.

 

Sinä teet sen.” Se on niin täsmällinen, niin tehoava, niin tehokas Voima. Ja ennen kaikkea se rakastaa teitä, pitää huolta ja antaa anteeksi. Vaikka tekisitte virheitä, se antaa anteeksi: “Kaikki hyvin, kaikki on kunnossa.” Se haluaa teidän kaikkien istuvan valtaistuimillanne ja nauttivan voimastanne. Kaikki se mitä tarvitaan, tapahtuu suurella huolella. Navaratri on nyt kymmenennessä päivässään, joka on kaikkein tärkein teille kaikille, koska Paramchaitanya tulee aktiiviseksi. Sen aktiivisuudesta tiedätte, että siitä on tullut hyvin voimallinen, ja jos kukaan yrittää olla ilkeä teille, tai yrittää aiheuttaa teille ikävyyksiä – “Minun ei tarvitse kantaa huolta siitä.” Se ottaa asian hoitaakseen. Kaikki väärät teot, joita olette tehneet, kaikki huono karma, jota olette saaneet, joudutte tietenkin vastaamaan siitä. Mutta jos olette oivaltanut sielu, se päättyy siihen; ette ole enää sillä tasolla. Voidaan sanoa, että tavallisia ihmisiä voidaan syyttää rikoksista, mutta jos te nousette kuninkuuden korkeammalle tasolle, silloin kukaan ei voi syyttää teitä. Olette lain yläpuolella.

 

Samalla tavalla teille on tapahtunut niin, että kukaan ei voi koskea teitä, kukaan ei voi tuhota teitä, eikä kukaan voi estää teidän edistymistänne. Vain te itse voitte tehdä sen. Eikä kukaan voi vahingoittaa Minua, mikään ‘rakshasa’ ei voi vahingoittaa Minua, ei ole koskaan voinut. Mutta te voitte vahingoittaa Minua, koska tässä elämässä olen ottanut teidät omaan kehooni, ja työstän asioita omassa kehossani, teidän puhdistumistanne, kaikkea, mikä on vaikea tehtävä. Aivan alussa tämä Voima meni Aatamin ja Eevan luo ja sanoi heille: “Teidän pitää saada Tieto.” Tämä lupaus oli siis täytettävä, ja se oli tehtävä, vaikka se on hyvin vaarallinen tehtävä. Erityisesti lännessä on vaarallista saada ihmiset ymmärtämään, että he ovat osia kokonaisuudesta; se on hyvin vaikea tehtävä. Ihmiset puhuvat suurista asioista. Nykyään ihmiset kirjoittavat artikkeleita, että mikään ei ole pysyvää, tiede on rajallinen, eikä se ole ratkaissut ongelmiamme. Ihmiset kirjoittavat kaikenlaisia suuria kirjoja tästä. Mutta jos heille kirjoittaa, että olemme löytäneet jotakin, he eivät halua nähdäkään. He eivät halua tavata.

 

He eivät halua olla missään tekemisissä. En oikein tiedä millaisia etsijöitä he ovat, kun heillä on niin suuri, pullistunut ego, ja he ovat etsijöitä. Mitä he etsivät? Ego, ilmapallo – jos sinulla on iso ilmapallo, ja pudotat sen veteen, niin silloin pallo lähtee menemään sinne tänne ilman päämäärää. Samalla tavalla nämä ihmiset ovat päämäärättömiä ja sanovat: “Me etsimme, me teemme sitä, me teemme tätä” – ilman päämäärää, ilman ymmärrystä, ilman merkitystä elämälleen. He ovat täysin hyödyttömiä ihmisiä. He eivät ole minkään arvoisia. Meidän on yritettävä niin paljon kuin mahdollista pelastaa niin monia kuin mahdollista. Mutta niistä, jotka eivät halua tulla, ei tarvitse välittää, meidän ei tarvitse välittää. Heidän on pyydettävä sitä, heidän on nöyrryttävä ja sanottava: “Haluamme tulla luoksenne” – vain silloin otamme heidät vastaan.

 

En koskaan kirjoita kenellekään sellaisia kirjeitä, että “Olkaa hyvä ja tulkaa tilaisuuteeni.” Kaikenlaiset gurut kirjoittivat näyttelijöille ja muusikoille; Minä en kirjoita koskaan. Minä vain laitan ilmoituksen itsestäni, voitte tulla jos haluatte. Tällaiseen ilmoitteluunkaan en ollut kovin halukas. Voitte kuvitella, että olemme nyt saattaneet hedelmiksi sen lupauksen, joka annettiin kauan sitten, että te tulette saamaan Tiedon. Ja teillä on Tieto. Teidät pitää tunnistaa tästä Tiedosta, ja teidän pitää tietää, että teillä on tämä Tieto, ja että Tieto voidaan antaa muillekin. Me voimme muuttaa tämän maailman kauniiksi, ja täyttää Adi Shaktin vision. Hän loi teidät tätä tarkoitusta varten, nosti teidät ihmisen tasolta yli-ihmisen tasolle tätä tarkoitusta varten, ja se on teidän trehtävänne. Jos tänään palvotte Minua Jagadambana, silloin tietäkää, -then know that että Jagadambakaan ei ole mitään muuta kuin Adi Shakti. Vasta sitten kun te pääsette sille tasolle, jolla voitte pitää itsenne kurissa jumalallisella tavalla – kuten jotkut ihmiset vieläkin polttavat: “Voi, ei se haittaa, me olemme tavallisia ihmisiä, voimme tehdä niin.” Hyvä on, menkää pois.

 

Älkää huolehtiko sellaisista. He jäävät jälkeen. Hyödyttömiä ihmisiä, minne he joutuvat? Luulen, että he jäävät roikkumaan jonnekin ilmaan, koska nyt ei ole helvetissäkään paljon tilaa jäljellä, joten mitä heille sitten tapahtuu? Mutta kaikki tämä on teidän saatavillanne; ainoa asia, joka teidän pitää tietää on se, kuinka kontrolloida itseänne, kontrolloida aistejanne. Emme pysty kontrolloimaan itseämme edes pienissä asioissa. Jos emme pysty kontrolloimaan omia hevosiamme, kuinka voisimme päästä tasolle, jonne meidän pitää pääst Älkää siis tuhlatko energiaamme kaikenlaisiin pieniin asioihin. Ajatelkaa vain, että teidän pitää meditoida, teidän pitää nousta ja teidän pitää antaa se muillekin ihmisille. Tämä on täysin mahdollista, jos todella rakastatte itseänne. Jos rakastatte itseänne, silloin ymmärrätte: “Tämän kehon, tämän mielen, kaikki olen saanut Jumalalta.

 

Kunka kaunis se onkaan. Nyt se on niin kaunis, ja Jumala käyttää sitä niin suurenmoiseen tarkoitukseen.” Teidät on valettu, teidät on tehty tällaisiksi tähän saakka, mutta nyt teillä on vapaa tahto, ja tämän vapaan tahdon avulla teidän pitää nousta. Tämän vapaan tahdon kautta teidän pitää ymmärtää, mitä pitää tehdä ja miten se tila voidaan saavuttaa. Se on luonnon reaktio. Luonto reagoi aina ihmisiin. Luonnolla ei ole vapaata tahtoa, mutta Jumala reagoi, ja kun Jumalan reaktio alkaa toimia, silloin huomaamme kaikkien asioiden tapahtuvan. Toivon, että voisitte kuunnella äänitystä puheestani Vishnumayasta, joka kertoo erittäin hyvin, miksi kaikki katastrofit tapahtuvat, ja miksi ihmiset kuolevat niissä. Se oli oikein hyvä puhe ja toivon, että te kaikki kuuntelisitte sen, ja kuuntelisitte aina uudestaan ja uudestaan. Minun puheeni ei pitäisi olla vain yhden illan ajanviete, vaan niiden pitäisi olla sellaisia, joita yritätte ymmärtää. Mitä tahansa kerron teille on totuus, se on absoluuttinen totuus ja se on hienojakoinen asia, josta kukaan ei ole ennen puhunut. Koska te olette saaneet oivalluksenne, koska te olette sahaja-joogeja, Minä voin sanoa tämän teille.

Jumala siunatkoon teitä.