Birthday Puja, Satya Yuga

New Delhi (India)

Feedback
Share
Upload transcript or translation for this talk

Puja for the 70° Birthday, New Delhi (India), 21 March 1993.

Jopa Minun on vaikea puhua, kun näen näin paljon sahaja-joogeja täällä kasvot loistaen, jotka ovat tulleet joka puolelta maailmaa, aivan kuin visioni olisi tänä päivänä käynyt toteen.

Näen teissä huomispäivän vapahtajat, jotka tulevat pelastamaan tämän maailman kaikilta Kali Yugan kauheuksilta, joita on ympärillämme. Ne lähestyvät meitä joka puolelta, kun taas te olette syntyneet uudestaan ja nousseet ylös ’Kali Yugan’ (pimeyden aikakauden) mutalammikosta ja muuttuneet kauniiksi, monen värisiksi lootuksiksi, monisävyisiksi, tuoksuviksi ja kauniiksi. Sen sijaan, että te juhlitte Minun syntymäpäivääni, olisi parempi Minun juhlia teidän syntymäpäiviänne. Kuten aikaisemmin kerroin, te olette suuria etsijöitä, totuuden ja rakkauden etsijöitä, ja siksi kaikki on onnistunut, muuten se olisi ollut mahdotonta. Jopa yhden ihmisen muuttaminen on vaikeaa, mutta te olitte niin herkkiä ja syviä, että tämä hienojakoinen tieto saattoi jotenkin päästä sisälle olemukseenne. Se on uskomatonta. En itsekään pysty uskomaan, millaisia suurenmoisia ihmisiä on syntynyt tähän ’Kali Yugaan’. Kukaan ei usko, että näin monta pyhimystä voisi olla tässä edessäni, näin monta ’walia’ ja ’nalia’ istuu edessäni. Henkisyyden historiassa ei mitään tällaista ole ennen tapahtunut. Taivaassakin on vain muutamia jumalolentoja, ei kovin monia.

Toinen toistaan parempia, kaunissydämisiä, terävä-älyisiä ja aktiivisella huomiolla varustettuja ihmisiä… Kiitän teitä kaikkia, että tänä 70. syntymäpäivänäni saan nähdä teitä näin monta; en olisi ikinä osannut odottaa sitä. Sahaja Yogahan aloitettiin yhdestä ihmisestä, ja aluksi tuli sellaisiakin, joista jotkut olivat vallanhaluisia ja rahanahneita, ja kaikenlaiset ihmiset aiheuttivat meille ongelmia. Koko ajan tuli lisää ongelmia, ja monet etsijät olivat myös melko pinnallisia etsimisessään. Mutta nyt näen, että he ovat kaikki kasvaneet kauniisti ylöspäin. En enää erota heitä toisistaan, niin hyvin he ovat kehittyneet. Sitoutumisenne Sahaja Yogaan on suurin siunaus tälle maailmalle. En pystynyt tekemään tätä yksin, tiedätte sen. Jos olisin pystynyt, en olisi tarvinnut teitä. Te olette kanavia, ja teidän pitää viedä tätä yhä vain pidemmälle. On todella hienoa, miten Delhin joogit ovat järjestäneet kaiken. Aluksi kaikki jännittivät kovasti tulevaa 70. syntymäpäivääni.

En tiedä syytä, olipa se mikä tahansa, mutta Delhin joogit sanoivat: ”Äiti, tällä kertaa aiomme viettää syntymäpäiväänne Delhissä.” Sanoin: ”Kaikki haluavat mukaan, joten olkaa varovaisia, se ei tule olemaan helppoa vaan todella työlästä. Paikalle tulee paljon ihmisiä.” He eivät varmasti odottaneet niin monen tulevan. Ihmisiä tuli joka puolelta, sata sieltä, sata täältä. Kysyin: ”Oletteko huolissanne?” He vastasivat: ”Ei, olemme siitä hyvin iloisia.” Näin heidän innostuksensa, heidän järjestelynsä ja sen miten he hoitivat kaiken. Ja mikä parasta: Delhi, missä asuu kaikenlaisia poliitikkoja ja on kaikenlaisia ryhmiä ja politikointia; mutta Delhin Sahaja Yogassa ei harrasteta politiikkaa. Ei ole riitelyä.

Ei yritetä huijata muita. Se on hyvin merkittävää sellaisessa paikassa kuin Delhi, jossa joka päivä saa kuulla, että jopa parlamentissa ihmiset käyvät toistensa kimppuun. Ehkäpä juuri tällaiseen helvettiin piti hyvyyden syntyä ja tulla esiin sahaja-joogien kautta. Sahaja Yoga -tietous on, kuten tiedätte, äärimmäisen syvällistä, eikä sen ole helppoa päästä sellaisten ihmisten sisälle, jotka kutsuvat itseään intellektuelleiksi, tai jotka elävät ehdollistumiensa orjina. Eli yhtäällä meillä on suuri tietämättömien ihmisten joukko, ja toisaalla joukko, joka elää omien aivojensa vankina. Molemmat elintavat ovat hyvin karkeita. Mutta tapa, jolla he ovat imeneet itseensä tätä hienojakoista Jumalallisuuden nektaria, on jotain uskomatonta. Kukaan ei voi edes käsittää, että Minun syntymäni jälkeen niin moni (etsijä) on syntynyt tähän maailmaan, ja ehkä muutama harva myös sitä ennen. He syntyivät tähän maailmaan heti Minun syntymäni jälkeen, jotta pääsisivät Sahaja Yogaan. Mutta kun näin maailman, olin kauhuissani, kauhistuin enemmän kuin itse pyhimys Kabira.

Mietin: ”Miten voin puhua tästä kenellekään?” En tiennyt miten ottaa esille asia perheeni kanssa. Se oli mahdotonta, oli niin paljon tietämättömyyden pimeyttä. Kuinka he voisivat uskoa, että oli olemassa todellinen Jumalallisuus, täydellisyys odottamassa heitä? Kaikki uskoivat johonkin uskontoon, jolla ei ollut mitään yhteyttä todellisuuteen. En pystynyt edes kuvittelemaan tapaa, jolla olisin voinut kertoa siitä heille. Muistan ensimmäisen tapauksen, kun olimme Nargolissa, jossa olin avannut Sahasraran. Ensimmäinen oivalluksen saanut oli eräs jalokivikauppias Gujaratista. Mutta heti kaikki muut – heitä oli ehkä 35 henkilöä – aloittivat: ”No tietysti, kun hän on rikas jalokivikauppias, niin Äiti antoi hänelle oivalluksen.” Se oli varmaan ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun todella suutuin.

Aloin huutaa heille: ”Te kelvottomat, tyhjänpäiväiset ihmiset, ette koskaan pääse Jumaluuden luo.” Ajattelin todella lopettaa siihen paikkaan. Oli synnyttävä uudelleen, toisena aikana, jolloin ihmiset ymmärtäisivät mitä on Sahaja Yoga. Mutta sen jälkeen, yhtäkkiä, ihmiset alkoivat tuntea viileää tuulta käsissään, heti huutamiseni jälkeen. Kuvitelkaa. He sanoivat: ”Äiti, tiedättekö, me tunnemme sen. Se toimii meissä. Se virtaa meistä.” Meillä oli siis kaksitoista ihmistä, ja yksi nainen, jolle oli antanut oivalluksen jo aikaisemmin, hän oli neljästoista. Meillä oli siis aluksi vain nämä neljätoista sahaja-joogia, joille kaikki oli jotain aivan käsittämätöntä.

He olivat täysin tyrmistyneitä. He eivät tienneet mistä oli kysymys. Sitten yllättäen eräässä tilaisuuksistamme eräs nainen, jonka joku ’brahmin’ (hindupappi) oli riivannut, alkoi hokea: ”Jagadamba, Jagadamba.” He eivät ymmärtäneet sitä. En koskaan kertonut kuka Minä olin. En myöskään kieltänyt. Sitten nainen alkoi lausua runoa ”Saundarya Laharista” sanskritin kielellä, vaikka oli vain palvelijatar. Ja miehen äänellä. Kaikki olivat järkyttyneitä, että ’bhuutit’ alkoivat puhua hänen kauttaan. Sitten nainen lähti pois.

Tämän tapauksen jälkeen ihmiset alkoivat tutkia asiaa. He halusivat pitää Minulle Pujan, ensimmäistä kertaa ja omassa kodissani. Vieläkään ihmiset eivät olleet aivan varmoja tekivätkö oikein. Paikalle kutsutut brahminitkin sanoivat: ”’Saptasadi’ on hyvin vaikea Puja, ja teille voi tapahtua jotakin.” Mutta Pujan jälkeen he sanoivat: ”Mitään pahaa ei tapahtunut, tunnemme olomme paljon paremmaksi.” He tunsivat viileän tuulen, ja koko ilmapiiri muuttui. He alkoivat ymmärtää, että Sahaja Yoga on ’Yuga Dharma’, eli tämän aikakauden, ’Kali Yugan’ dharma, ja niin ’Sahaj Dharmasta’ tuli tämän aikakauden dharma. Tämä ’yuga’ (aikakausi) on hyvin vaikea, se on totta. Vasta vaikeuksien kohdatessa meistä tulee kiihkeitä etsijöitä, ja se on tapahtunut teille kaikille, ja olette huomanneet, että joka paikassa ihmiset seuraavat kaikenlaisia asioita, eivätkä kuitenkaan ole päässeet yhtään mihinkään. Kuin toukat koteloissaan he hakkasivat päätään sinne tänne.

He saivat oivalluksensa hyvin nopeasti, ja kun he kertoivat Minulle etsimisestään ja mitä kaikkea he olivat saaneet kokea, olin hämmästynyt. Kuinka tämä etsiminen toimi heidän sisällään ja työnsi heitä kohti Sahaja Yogaa. Samalla on myös kerrottava, että moni joutui hukkateille ja väärien gurujen kynsiin. Siitä huolimatta meillä on paljon sahaja-joogeja. Olette omien maidenne edustajia, mutta siellä on vielä paljon ihmisiä odottamassa. Intiassakin on paljon enemmän. Olette täällä vain edustamassa heitä. Tämä määrä voidaan moninkertaistaa, mutta en tiedä kuinka paljon heitä on siellä. Monet ovat kysyneet: ”Kuinka paljon sahaja-joogeja on?” Vastaan: ”En tiedä.”

”Ette tiedä?” ”En. Emme koskaan ole pitäneet kirjaa siitä.” He eivät voi ymmärtää sitä. Sanoin: ”Meillä ei ole toimistoa, ei pöytäkirjoja. Minulla ei ole sihteeriä. En osaa kirjoittaa koneella. En osaa edes kirjoittaa shekkiä.” He eivät voi ymmärtää, miten Minunlaisiani ihmisiä voi olla nykyaikana. Mutta kaikki asiat vain jotenkin tulevat hoidettua.

Huolimatta kaikesta nykyajan tietämättömyydestäni, kaikki asiat hoituvat aivan täydellisellä tavalla kuin kauko-ohjattuna. Kaikesta tästä en ole koskaan puhunut sanaakaan, en mitään. En ole koskaan puhunut siitä, miten asioiden tulisi olla. En edes kertonut kuinka monta ihmistä tarvitaan. Mutta näettekö kuinka spontaanisti kaikki on toiminut, koska olette kaikki sitoutuneita, ja se sitoutuminen antaa teille kaikki organisoinnin edellytykset. Olette nähneet kuinka monet asiat ovat järjestyneet, koska Paramchaitanyakin on tullut ’Krita Yugaan’ (Henkisyyden Aikakausi), jossa Se toimii ja hoitaa kaiken. Myös tämä tukee teitä täydellisesti. Esimerkiksi poliisit kertoivat, että täällä asuu muslimeja ja he saattavat olla vaaraksi. He saattavat vahingoittaa teitä. Kysyin: ”Mitä muslimeja he ovat?”

He vastasivat: ”Täällä asuu Nizamuddin Aulian seuraajia.” Sanoin: ”He eivät vahingoita meitä. Miksikö? Koska hän oli ’suufi’ ja suuri oivaltanut sielu, ja häntä seuraavien ihmisten täytyy, ainakin suurimman osan, uskoa suufilaisuuteen. Miten he voisivat vahingoittaa meitä?” Sanoin: ”Huomenna aamulla pukeutukaa kaikki heidän tšadoriinsa (kaapuun).” Ja tämä teki niin suuren vaikutuksen, että he tulivat kaikki tänne aamulla ja olivat hyvin kohteliaita. He tulivat luokseni ja antoivat Minulle yhden tšadorin, ja sanoivat: ”Olemme Teidän omianne,” ja kaikkea tällaista. Hänen oppilaansa oli Amir Khusrau, toinen todella suuri suufi, ja olen aina ihaillut hänen runojaan ja myös sitä, kuinka Nizamuddin eli ylevää ja jumalallista elämää. Kaikki paikalla olleet muslimit laittoivat kätensä Minua kohden ja sanoivat: ”Tunnemme viileän tuulen.”

Sanoin: ”Se on ’Ruh’.” ”Aah, tämä on ’Ruh’.” Kun nämä ihmiset alkavat tuntea ’Ruhn’, heistä tulee hyvin nopeasti sahaja-joogeja, ja teidän pitää ehkä hankkia… Suufeja on paljon kaikkialla maailmassa. Keräämme heidän osoitteensa, ja aiomme tavata heitä; sitten teidän pitää ehkä hankkia toinen iso telttakatos, ehkä kaksi kertaa isompi, tai kolme kertaa. Jos Delhin joogit eivät pelkää isoja ihmismääriä, voimme ehkä pitää Pujan uudestaan Delhissä. Nykyisellään Delhi on myllerryksen keskellä, ja meidän täytyy olla täällä rauhoittamassa sitä, antamassa viisautta niille ihmisille, jotka ovat vallan kahvassa. Se toimii. Se toimii aivan varmasti. Kaikki nämä sahaja-joogit antavat valtavasti värähtelyjä. Katsokaa päidenne yläpuolella olevaa kangasta kuinka se liikkuu ylös ja alas koko ajan, vaikka ulkona ei tuule yhtään, puiden lehdet ovat täysin liikkumattomia, mutta päistänne tuleva virtaus liikuttaa kankaita.

Olen varma, että nämä värähtelyt viilentävät ja tuovat rauhaa poliitikoihimme ja valtaa pitäviin. Tässä tilanteessa, kun koko maailmassa on niin paljon epävarmuutta, esimerkiksi Venäjällä ja Bosniassa on epävarmuutta, Englannissa on lama, samoin Amerikassa ja Espanjassa, ja kaikki joutuvat kärsimään niistä äärimmäisyyksistä, joihin ovat itsensä ajaneet. Olen varma, että polarisoituminen, jonka he nyt näkevät, tulee korjaamaan heidän käyttäytymistään materiaalisuutta kohtaan, ja olen varma, että tasapaino saadaan aikaan. Teidän positiivisella suhtautumisellanne ja rukouksillanne tästä maailmasta tulee niin kaunis ja ihastuttava, että historiaan merkitään, että koko maailma muuttui lootuskukaksi täynnä Jumalallisuuden tuoksua. Te olette terälehtiä, te olette kukka, väri, kauneus ja siitepöly siinä kauniissa lootuksessa, joka on visioni tästä maailmasta. Toivon, että tänään päätätte kaikki ruveta tekemään työtä Sahaja Yogan hyväksi, levittämään Sahaja Yogaa ja myös työskentelemään itsenne kanssa. Ainoa vaara on se, että antaa egon asettua asumaan omaan päähänsä. Se on vain ’hevonen’. Jos osaatte ratsastaa ettekä anna hevosen viedä teitä, kehitytte todella nopeasti ja kauniisti. Niinpä olenkin varma, että Sahaja Yoga tulee leviämään.

Joka syntymäpäivä meidän on tehtävä lupaus. En tiedä minkä lupauksen Minä tekisin. Ihmiset sanovat, että en saisi tehdä niin paljon työtä. Teen paljon työtä, mutta olen tehnyt lupauksen, että teen työtä kaksin verroin enemmän. Samoin pitää teidänkin tehdä tänään lupaus, lähdemme kaikki liikkeelle sitoutuneina tekemään Sahaja Yoga -työtä. Ajattelemme sitä. Tutkijoiden pitää kirjoittaa kirjoja, lääkäreiden pitää kirjoittaa kirjoja ja kirjoitelmia, mennä paikkoihin, puhua kollegoilleen, järjestää kokouksia ja seminaareja kollegojensa kanssa. Arkkitehdit ja muut ammatti-ihmiset voivat mennä kollegoidensa luokse ja antaa heille oivalluksen. Myös ihmisten, jotka ovat tekemisissä rahan kanssa, pitäisi tulla Sahaja Yogaan. Se on tärkeää, sillä rahaan liittyvät ongelmat voidaan ratkaista vain Jumalallisen Voiman avulla.

Kukaan muu ei pysty siihen. Kaikkien maailman ihmisten, laki-ihmisten ja minkä tahansa alan, kaikkien pitää tulla Sahaja Yogaan ja myös ryhtyä luovaan työhön. Sitten teidän pitää myös viedä Sahaja Yoga lähiympäristöönne, kyliin ja kaupunkeihin, mihin tahansa se on mahdollista, mihin tahansa pystytte järjestämään, teidän täytyy levittää Sahaja Yogaa kaikkialle. Mitä parantamiseen tulee neuvoisin, että teidän ei tarvitse koskea keneenkään. Käyttäkää vain valokuvaani. Näin saatte mukaan enemmän sahaja-joogeja ja vähemmän sairaita. Ihmiset myös parantuvat, ja kaikista heistä tulee sahaja-joogeja. Meillä on myös maanviljelys, jossa olemmekin jo edistyneet hieman, mutta sillä alalla voidaan tehdä vielä paljon. Teidän pitää mennä tapaamaan päättäjiä ja kertoa heille mitä viljelyssä voidaan tehdä. Voitte muodostaa komiteoita, mennä tapaamaan ihmisiä ja kertoa heille miten Sahaja Yoga voi auttaa viljelyssä.

Meidän on autettava lapsiamme. Meidän on pidettävä heistä huolta, sillä tiedätte millainen tulevaisuus heitä on odottamassa, millainen ilmapiiri saa hiljalleen jalansijaa myös Intiassa. Meidän täytyy pitää huolta, että lapsemme kasvavat kunnolla sahaj-kulttuuriin. Se on tärkeää, koska he ovat huomisen sahaja-joogeja. Hyvin moni heistä on syntynyt oivaltaneena, ja siksi meidän täytyy opettaa heitä kunnolla ja tehdä heistä ’aala’, ’aala darza’, sahaja-joogeja, kuten suufien ’qawalissa’ (ylistyslaulussa) kuvaillaan. Myös perhe-elämämme on tärkeää. On järkyttävää, että nykyään perhe-elämää pidetään jotenkin typeränä. Kukaan ei ymmärrä sen tärkeyttä. Sahaja Yogassa meidän on ymmärrettävä. Pienistä riidoista ja yhteenotoista pitää päästä pois.

Ankaruudesta ja julmuudesta on luovuttava, ja miehen ja vaimon välillä täytyy olla hyvä sopusointuinen suhde, niin että kumppanuus vallitsee, ja lapset voivat myös nähdä tämän kumppanuuden ja nauttia siitä. Pukeutumisessamme ja elämässämme meidän täytyy olla arvokkaita ja kunnollisia ja kunnioitettava kehoamme. Se on hyvin tärkeää. Meidän on aina pukeuduttava kulloiseenkin maahan sopivalla tavalla. Kuvitelkaa, jos kesäkuumalla mies pukeutuu liivipukuun, mitä hänelle tapahtuu? Kaikki mikä pukee meitä ja sopii kulttuuriimme; pitää käyttää tarkoituksenmukaisia vaatteita, perinteikkäitä vaatteita. Erityisesti naisten on tärkeää pukeutua vaatteisiin, joissa he näyttävät arvokkaammilta. Haluaisin sanoa myös erään toisen asian, että erityisesti naisten pitäisi lukea enemmän, ainakin sanomalehtiä. Jos huomionne menee ongelmiin, joita maailmassa on, se on tehokasta, koska huomionne on aktiivinen, se toimii. Käyttäkää siis huomiotanne.

Kun luette sanomalehtiä, katsotte … tiedän, että joskus se on kauhistuttavaa, ja voitte tehdä asioille ’bandhanin’, mutta teidän on nähtävä mitä maailmassa tapahtuu, se on tärkeää. Miestenkään ei pidä tyytyä lukemaan vain kohu-uutisia vaan lukea erilaisista tapahtumista ja myös miettiä, miten ne voitaisiin ratkaista. Miten te voisitte sahaja-joogeina auttaa joko kollektiivisesti tai yksinänne. Meidän on ratkaistava monia nykymaailman ongelmia. Teidän täytyy lukea hyviä kirjoja ja katsoa hyviä filmejä ja pohtia niitä. Pitäkää mielenne valppaina. Olen äskettäin lukenut monia hyviä runoja, joita ovat julkaisseet ihmiset, joita en koskaan olisi uskonut runoilijoiksi, hyvin kauniita, korkeatasoisia runoja. Meillä on tarkoitus kerätä myös näitä runoja. Aiomme koota yhteen kaikki ihmekuvat, joita on otettu kaikkialla. Näitä yritetään nyt laittaa järjestykseen.

Jos haluatte olla tässä järjestämisessä mukana auttamassa, se olisi suuri saavutus, koska toistaiseksi emme ole pystyneet keräämään kaikkea tätä tietoa yhteen itsellemme. Kaikkein parasta olisi, jos kaikki meditoisitte. Kaikkien täytyy meditoida. Vain meditaatiossa olette nykyhetkessä ja kasvatte henkisyydessänne. Olen sanonut siitä monta kertaa, mutta ihmiset eivät vain tee sitä. Jos meditoitte vain kymmenisen minuuttia ennen nukahtamista, se auttaa teitä todella paljon, aivan varmasti. Kasvamme todella nopeasti. Tiedän heti, että tämä mies meditoi, kun näen hänen muuttuneen. Ja kun totutte siihen, ette koskaan luovu siitä. Hyvin yksinkertainen meditaatio: otatte jalkakylvyn tai jotain vastaavaa, ja aamulla koputatte kengällä egonne, se riittää.

Teidän ei tarvitse sanoa 100 000 ’japaa’ (toistaa mantraa). Ei mitään sellaista. Tehkää se yksinkertaisesti. Mutta teidän on tehtävä se itsellenne kunnioittaaksenne Itseoivallustanne ja kasvuanne jumalallisuudessa. Meillä on paljon etuja muihin ihmisiin nähden. Mutta yksi asia Minun on kerrottava: ihmisille, jotka eivät halua etsiä, älkää kertoko heille Sahaja Yogasta. Älkää tuhlatko energiaanne sellaisiin ihmisiin, älkää keskustelko ja väitelkö, koska siitä ei voi keskustella. Unohtakaa heidät ja jättäkää rauhaan. Minä pidän huolen heistä. Keskittykää vain yksinkertaisiin, hyviin ihmisiin, jotka ovat totuuden etsijöitä.

En halua, että vahingoitatte itseänne sellaisten kanssa, jotka haluavat vain keskustelua, väittelyä ja ’shabda jaalaa’ (sana-akrobatiaa). Nykyään Sahaja Yoga -kulttuuri ilmenee jo niin selkeänä, että kun ihmiset näkevät teidät, niin he tietävät heti, että teissä on jotain erityistä, näissä ihmisissä on jotain ainutlaatuista, jota harvoin näkee tavallisissa ihmisissä. Teidän pitää ymmärtää, että kaikki tämä on tullut spontaanisti sisältänne, mutta teidän tehtävänne on suojella sitä eikä koskaan ujostella sitä. Hyveitään ei pidä koskaan peitellä. Ja vaikka ihmiset kuinka yrittäisivät sanoa: ”Sinun pitää tehdä niin, ja sinun pitää tehdä näin”, jos se on väärin, sitä ei pidä tehdä. Teidän pitää vain sanoa: ”En halua tehdä sitä.” Sillä olette nyt hyvin voimakkaita, ja teidän pitää johtaa ihmisiä eikä ihmisten teitä. Muotivirtausten ei pidä antaa johtaa teitä, vaan teidän pitää luoda uusia virtauksia. Teidän täytyy tehdä heille tie, jota kulkea. Teidän ei pidä kulkea tiellä, jonka he ovat tehneet.

Yrittäkää ymmärtää, teidän oma persoonanne on noussut tasolle, jolta näette monia hienojakoisia asioita, ja olette niin voimallisia, eivätkä muut näe niitä, jolloin teidän täytyy automaattisesti ryhtyä johtamaan heitä. Älkää omaksuko heidän ajatuksiaan älkääkä pelästykö, jos he yrittävät sanoa jotakin teitä itseänne tai Sahaja Yogaa vastaan. Olkaa varmoja ja luottavaisia. Sillä tavalla kaikki onnistuu. Minäkin olen vain nainen ja kotiäiti, mutta olin niin varma Sahaja Yogasta, että se onnistui. Minun ei tarvinnut miettiä tekisinkö vai en. Minä vain aloitin. Perheessäni sitä ei arvostettu kovin paljon, ja asiasta oltiin eri mieltä, mutta se ei haitannut. Aloitin kaiken yksin, sain kaiken toimimaan yksin, sillä luotin täydellisesti totuuteen ja siihen, että jos pysyn totuudessa, se auttaa Minua, ja se auttaa kaikkia niitä, jotka tulevat luokseni. Ja näin tapahtui.

Teille sen ei pitäisi olla lainkaan vaikeaa. Teidän pitää ensin varmistaa, että ette ole ehdollistuneita eikä teissä ole egoa, ja sitten teidän pitää vain panna toimeksi, ja saatte ihmetellä kuinka kaikki hoituu. Tämän päivän Puja on lyhyt. Siksi pidin pitkän puheen. On paljon asioita, joista en nyt, tässä lyhyessä ajassa, ehdi teille kertoa, mutta jos istutte alas, pystytte itsekin laskemaan: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi, seitsemän, kahdeksan … Keskittykää nyt asiaan sillä tavalla, että te olette nyt organisoijia. Mitä teidän pitää tehdä? Mitä voitte tehdä? Mikä on tavoitteenne? Yrittäkää, niin se onnistuu. Voitte kaikki tehdä niin.

Paras tapa voisi olla pitää omaa päiväkirjaa ja kirjoittaa siihen mitä olette tehneet, monelleko olette antaneet oivalluksen, kuinka moni on parantunut, mitä ajattelette näistä ihmisistä. Mutta jos ei ole päiväkirjaa, sahaja-joogit saattavat sanoa: ”Äiti, meillä ei ole päiväkirjaa, aloitamme sitten huomenna.” Ei, aloittakaa tänään. Ainoa ongelma sahaja-joogeissa on se, että he ottavat asiat hieman liian kevyesti. Se on tietysti heidän luonteensa. Mutta Sahaja Yogaa ei voi ottaa kevyesti. Muut asiat voitte ottaa kevyesti. Jos joku huutaa teille tai suuttuu teille, joku saattaa jopa läpsäistä, ottakaa kevyesti. Ei haittaa, sillä ei ole teille mitään merkitystä, koska olette henkiä. Mikään ei voi tuhota henkeä.

”Nainam Chidanti Shastrani”. Mutta Sahaja Yogaa kohtaan asenteenne pitää olla erilainen. Jos yhtäällä otatte rennosti, toisaalla teidän pitää olla dynaamisia, ja sillä puolella teidän pitää esitellä Sahaja Yogan teorioita, kun puhutte ihmisille, tai järjestätte lehdistötilaisuuden, tai mitä sitten haluattekaan tehdä. Millä tahansa tasolla haluattekin toimia, tehkää siitä kunnon suunnitelma ja pankaa sitten toimeksi. Se tulee toimimaan, olen siitä aivan varma. Kaikki ne ideat, joita Minulla on, teillä on niitä paljon enemmän, ja toivon, että ensi vuoteen mennessä, näemme niiden toteutuneen. Toivon, että monet alkaisivat kirjoittaa kirjoja niin kuin U.C. Rai on kirjoittanut. Olen varma, että kaikki lääkärit voivat kirjoittaa kirjoja. Tohtori U.C.

Rai on tehnyt työtä aivan yksin. Hän on tehnyt kaiken yksin. Hän on tehnyt sen niin kauniisti. Jokainen voi julkaista kirjan omista kokemuksistaan, ja siitä miten ovat ymmärtäneet Sahaja Yogan, ja se auttaa myös muita sahaja-joogeja. Mutta kirjan täytyy olla erittäin rehellinen. Olen varma, että sellaista kirjaa arvostettaisiin hyvin paljon Sahaja Yogassa, ja haluaisimme myös julkaista sellaisia kirjoja. Kaikkien, joilla on tällaisia ideoita, pitäisi yrittää saada aikaan uusia kirjoja, uusia ajatuksia, uusia teoksia. Tämä on tärkeää, koska nykyaikana ihmiset haluavat tehdä jotain uutta, jotain toisenlaista. Näillä edellytyksillä olen varma, että saatte sen aikaan. Meidän täytyy ajatella Sahaja Yogaa koko ajan, ja teidän pitää kirjoittaa ylös kaikki mieleen tulevat ideat, ja sitten niitä voidaan koota asianmukaisesti yhteen ja tehdä niistä kaunis Sahaja Yogasta kertova kirja.

Naisilla on myös runsaasti mahdollisuuksia tehdä asioita Sahaja Yogan hyväksi. Tämä on hyvin otollista aikaa. Uskon, että ’Satya Yuga’ (Totuuden Aikakausi) alkaa huomisesta. Varmasti. Ennusmerkkinä tulee olemaan se, että nyt ’satyasta’ (totuudesta) tulee voittoisa, ’vijaya’. Mitä tahansa ihmiset yrittävätkin, lopulta ’satyasta’ tulee ’vijaya’. ”Satyame vijayate”. Näin tulee tapahtumaan, ja te olette saaneet sen aikaan. Tästä onnittelen teitä yhä uudelleen ja uudelleen. Ja toivon, että te kaikki sitoudutte siihen.

Jumala siunatkoon teitä.