ORF Radio Interview Meli Ashram, Vienna (Austria)

Interview: Shri Mataji Talks about Her Early Life. Vienna (Austria), 9 July 1986. Voimmeko aloittaa lapsuudestanne? Kyllä. – Voisitteko kuvailla hieman olosuhteita, joissa olette kasvaneet? – Perhettäni? – Kyllä. Kuulun perheeseen, jossa kaikki ovat hyvin valistuneita. Isäni oli kielitieteilijä ja hän hallitsi neljätoista kieltä. Hän osasi kaksikymmentäkuusi kieltä ja hän käänsi jopa Pyhän Koraanin hindin kielelle. Äitini oli tuohon aikaan matematiikan ylioppilas. Molemmat olivat siis hyvin koulutettuja ja valistuneita ihmisiä. Syntymäni aikaan äitini näki unta, jota hän ei osannut selittää, mutta sen jälkeen hänellä oli suuri halu nähdä vapaana oleva tiikeri. Isäni oli hyvä metsästäjä, koska tiikerit olivat uhka asuinalueellamme. Se oli Chhindwara-niminen vuoristoalue. Eräs kuningas oli hyvin kiinnostunut isästäni. Jostain syystä tuli sitten viesti, että tiikeri, hyvin suuri tiikeri on nähty alueella, ja pelättiin, että se saattaa olla ihmissyöjä. Niinpä isäni vei äitini – ja Minut – sinne. He istuivat niin sanotulla ’machanilla’, joka oli rakennettu ihmisiä varten puun latvaan, josta saattoi ampua hyvin. Ja äitini kertoi Minulle, että valtavan kokoinen tiikeri, hyvin suurikokoinen, ilmestyi hyvin kauniisti aukiolle. Ja hän tunsi valtavaa rakkautta tiikeriä kohtaan. Oli täysikuun aika ja hän tunsi suurta myötätuntoa tiikeriä kohtaan. Ja kun isäni nosti aseensa ampuakseen, äitini pysäytti hänet eikä antanut ampua. Ja tiikeri lähti pois eikä enää koskaan palannut tuohon metsään. Mutta se sai isäni miettimään – koska hän oli itse oivaltanut sielu – että kysymyksessä täytyy olla joku, jota kutsumme Durga-jumalattareksi, joka pitää tiikeristä, joka on syntymässä äidilleni, koska oireet olivat aika erikoisia, että nainen halusi nähdä tiikerin. Niin hän sanoi äidilleni: Read More …