Shri Bhairava Puja, Bhairava and Left Side (Italy)

Shri Bhairavanath puja. Garlate, Milan (Italy), 6 August 1989. Tänään olemme kokoontuneet tekemään pujaa Bhairavnathille. Luulen, että emme ole ymmärtäneet Bhairavnathin merkitystä, Hänen, joka kulkee ylös alas pitkin Ida Nadia. Ida Nadi on Chandraman, eli kuun nadi. Tämän kanavan avulla voimme viilentää itseämme. Eli Bhairavnathjin tehtävänä on viilentää meitä. Esimerkiksi ihmiset ovat kuumaluontoisia egonsa, maksansa tai jonkin muun takia. Jos ihminen kiivastuu kovasti, silloin Bhairavnath tekee jonkin tempun saadakseen hänet rauhoittumaan. Hän järjestää omassa vallassaan olevat asiat ganojen ja Ganapatin avulla niin, että voi jäähdyttää kuumaa luontoanne ja tuoda teidät tasapainoon. Jos joku on todella kuumaluontoinen eikä pysty hillitsemään itseään, silloin tavalla tai toisella Bhairavnath järjestää asiat – myös Hanumanan avulla – ja osoittaa, että tällainen typerä kiivastuminen ei ole hyväksi. Esimerkiksi ihmisiä, jotka ovat masentuneita tai jotka tulevat vasemmanpuolisiksi, Hanumana yrittää auttaa heitä pääsemään pois sieltä. Ilman muuta, mutta myös Bhairavnath auttaa heitä paljon enemmän pääsemään pois sieltä. Vasemmanpuoleinen henkilö ei voi olla kollektiivinen. Sellainen ihminen, joka on hyvin vasemmanpuoleinen, joka suree koko ajan, on onneton ja huolissaan, ei voi nauttia kollektiivisuuden ilosta. Kun taas kiivasluontoinen, oikeanpuoleinen henkilö ei myöskään nauti kollektiivisuudesta eikä anna muidenkaan nauttia siitä, vaan yrittää olla kollektiivissa, jotta voisi päteä. Sillä sellainen henkilö yrittää osoittaa paremmuuttaan, osoittaa olevansa muita parempi. Luonnollisestikaan hän ei voi nauttia kollektiivista. Masentunut henkilö taas ajattelee koko ajan: ”Kukaan ei rakasta minua, kukaan ei välitä, olen niin masentunut”, ja kaikkea sellaista, ja hän odottaa koko ajan jotain toisilta, eikä siis myöskään voi nauttia kollektiivista. Sellaisen vasemmanpuoleisen henkilön mielestä kaikki on onnetonta. Read More …