Shri Mahalakshmi Puja, Jaysingpur (India), 21 December 1991.

Minulla on pulmallinen tilanne, että millä kielellä oikein puhuisin teille kaikille.

Puhun ensin englanniksi, sitten hindiksi ja marathiksi. Olemme tulleet tänne Kolhapuriin palvomaan Mahalakshmia. Te kaikki tiedätte kuinka tärkeä Mahalakshmi on. Tiedätte, että Sushumna Nadi on Mahalakshmin kanava. Mutta Mahalakshmin periaatteen on mahdollista ilmentyä meissä vasta silloin, kun Lakshmi-periaatteemme on tyytyväinen. Kun näemme köyhyyttä Intiassa, järkytymme siitä ja mietimme: ”Milloinkahan kaikki muuttuu, milloin kaikki nämä ihmiset pääsevät nauttimaan Jumalan siunauksista?” [Hindiä] Jumaluuden periaate toimii Mahalakshmin kautta. Se on kuin noidankehä, että on ensin päästävä sellaiselle tasolle, jossa oma lakshmi-periaate on tyytyväinen ja vasta sitten etsiminen voi alkaa, ja tämän etsimisen saa aikaan Mahalakshmin periaate sisällämme. Sahaja Yoga kasvaa keskitiellä, yhteiskunnan keskialueella. Rikkaat tulevat harvoin Sahaja Yogaan, ja jos tulevat, he ottavat siitä vain parhaat palat itselleen eivätkä ymmärrä sen syvyyttä.

Samasta syystä eivät tule köyhätkään. Nämä ovat kuin virtaavan joen kaksi vastakkaista rantaa, ja jos alamme laajentaa jokea, silloin annamme varmasti Jumalan siunauksia molemmille rannoille, ja olen varma, että monista tänään köyhiltä tai rikkailta näyttävistä ihmisistä tulee varmasti sahaja-joogeja. Se on sellainen noidankehä, että vasta sitten, kun tulee sahaja-joogiksi, taloudellinen tilanne voi parantua. Mutta sahaja-joogiksi ei voi tulla, jollei lakshmi-periaate ole tyytyväinen. Mutta miten saamme lakshmi-periaatteemme tyytyväiseksi? Tarkastellaanpa sitä. Kun meillä on vähän enemmän rahaa kuin tarvitsemme, alamme miettiä: ”Mitä tekisin tällä rahalla?” Silloin jotkut ajattelevat: ”No, minäpä ostan toisen auton, toisen talon, lisää sitä, lisää tätä.” Mutta järki astuu kuvaan. Eräänlainen tyytyväisyys tulee esiin: ”Mitä enää lisää?”

Sen lisäksi meillä on verotus, kiitos hallituksen, ja tulee kaikenlaisia ongelmia. Niinpä ihmiset ajattelevat: Nyt minulle riittää, ei enempää, tämä saa riittää.” Kaikenlainen haikailu häviää. Rahan hinku loppuu. Sahaja Yogassa olette niin siunattuja, että alatte saada itsellenne kaikkea mitä haluatte, ja kun pääsette tiettyyn pisteeseen, ajattelette: ”Huh huh, nyt on liikaa, ei enempää – nyt on jo kaikkea.” Tämä on toinen keino jo ennen kuin lakshmi-periaate on tyytyväinen, että jos saatte itseoivalluksenne, voitte sulkea koko asian pois mielestänne. Jos yhteys on poikki, silloin pääsette myös sisään mahalakshmi-periaatteeseen. Jos tilanteenne on sellainen, että teistä on tullut liian rikkaita, ja jos rikkaus on noussut päähänne ja ajattelette vain itseänne, niin teillä on silloinkin vielä mahdollisuus tulla Sahaja Yogaan. Esimerkiksi, jos joku hyvin varakas mies sairastuu, hän saa syövän, tai hänen lapsensa tuottavat ongelmia, tai hän saa yhtäkkiä huonon maineen, tai joku shokki hänen oikealla puolellaan voi työntää hänet keskelle. Vasemmanpuoleiset ihmiset, jotka joutuvat kärsimään köyhyydestään, koska ovat letargisia eivätkä tiedä mistä saisivat töitä, heillä ei ole kunnianhimoa eikä kilpailuhalua.

Tavallaan he ovat paremmassa tilanteessa kuin rikkaat, koska heidän ei tarvitse huolehtia tuloveroista, koska ovat ratkaisseet ongelmansa sillä, että ei ole tuloja, eikä autoa. Jos ei ole autoa, ei ole myöskään auto-ongelmia. Minä olen tehnyt niin, että en aja autoa, eli jonkun täytyy kuljettaa Minua. Voin kulkea bussilla tai riksalla, millä vain. Mutta jos on auto, silloin pitää kuljettaa kaikkia muitakin! Jos omistatte vaikkapa talon, teillä on ongelmia. Kaikesta, mitä omistatte, koituu ongelmia. Ongelmat pysyvät siihen saakka, kunnes olette kehittäneet itsellenne kiintymättömyyden. Silloin kaikki tällaiset ongelmat hiipivät esiin. Erityisesti Intiassa ihmisistä tulee anteliaita, kitsaistakin tulee anteliaita, koska he ovat täysin kyllästyneitä niin kutsuttuun vaurauteensa, että ovat alkaneet jakaa sitä ja lahjoittaa muille.

Lakshmi-periaate on antamista, anteliaisuutta. Se periaate alkaa toimia. Toinen lakshmi-periaate alkaa myös toimia ihmisissä, kun heillä on mukavat kodit ja tavaroita, silloin he haluavat, että ihmiset tulevat kylään ja olemaan. He haluavat huolehtia heistä ja tarjota ruokaa, ja he nauttivat kaikesta tällaisesta juhlien järjestämisestä ja rahan lahjoittamisesta ja kaikesta. Heissä syntyy anteliaisuus. Mutta anteliaisuuskaan ei tyydytä heitä tarpeeksi. He ajattelevat: ”Tämä anteliaisuus nousee minulla päähän, tuntuu vieläkin, kuin olisin tehnyt jonkun urotyön olemalla antelias.” Kun sitten anteliaisuuskaan ei tyydytä, he alkavat miettiä, miten löytäisivät elämän totuuden. Shivajista on eräs kiinnostava tarina. Kerran hän oli rakentamassa valtavaa linnaketta.

Hän katseli työtä tekeviä ihmisiä ja ajatteli: ”Kuinka hyvän asian olen saanut aikaan. Olen antanut niin paljon työtä köyhille ihmisille.” Hän oli hyvin tyytyväinen siitä. Ja hän katseli näitä ihmisiä. Yhtäkkiä hänen gurunsa, Ramdas Swami tuli paikalle, kun yhtä kivenlohkaretta oltiin halkaisemassa. Hän sanoi: ”Varovasti, halkaiskaa se varovasti. Älkää lyökö kovaa.” He hakkasivat sitä varovasti ja saivat lopulta esiin kiven, joka oli aivan kookoksen näköinen. Ramdas Swami otti kookoksen käteensä ja rikkoi sen, ja sen sisällä oli vettä ja sammakko. Silloin Shivaji Maharaj oivalsi, että kun Jumala luo ihmisen, Hän myös antaa kaiken tarpeellisen.

Ei tarvitse ylpeillä sillä, että tekee paljon toisten hyväksi. Sosiaalityössä tapahtuvasta anteliaisuudesta ja köyhien auttamisesta syntyy eräänlainen outo egoistisuus ja itsekkyys. Sen hellimiseksi voidaan siitä myöntää vielä rauhan palkinto, Nobelin palkinto, sellainen ja tällainen palkinto. Silloin tämä tietysti iskostuu aivoihin hyvin tiukkaan. Silloin anteliaisuuskin voi olla vaarallista, koska se saa aikaan tunteen, että olemme jotain suurta ja teemme suurta työtä, kun pidämme huolta niin monesta ihmisestä. Sitten meillä on toisenlaisia, hyvin saitoja ihmisiä. He eivät muutu koskaan. Tällaisten ihmisten saituus on sairaus. He ovat äärimmäisen kitsaita, ja joskus koko kansa on luonteeltaan saita. Ihmiset puhuvat rahasta, ja siitä puuttuu moraalisuus täysin.

On hämmästyttävää, että monien näiden vauraiden maiden ihmiset eivät ole vain saitoja vaan myös kunniattomia, enkä voi ymmärtää, miten heistä on tullut sellaisia: heiltä puuttuu kulttuuri kokonaan. Kerran seurueessamme oli ihmisiä, ja menimme ravintolaan päivälliselle. Päivällisestä jäi paljon yli, jolloin eräs heistä nousi ylös ja sanoi: ”Pakatkaa se mukaan.” Me intialaiset olimme hämillämme: ”Mitä tämä on?” ”Mutta mehän maksoimme siitä.” Vaikka niin, mutta sellaista ei tehdä tässä maassa. Ihmisiltä puuttuu häpeän tunne, hyvät tavat ja hillitty käytös. Tämä on rikkaana olemisen pahin kirous. Ihmisistä tulee täysin röyhkeitä, kunniattomia, ylimielisiä ja ennen kaikkea täysin uskontovastaisia. Nyt pitää pelätä sitä, miten epätodelliset ja näennäisesti suuret ja tavoiteltavat asiat voivat tehdä ihmisestä niin kauhean ja kunniattoman.

Sillä rikkailla ei ole minkäänlaisia tapoja, heillä ei ole minkäänlaisia ’maryadoja’, eivätkä he piittaa siitä, mitä muut sanovat, tai millaisia heidän tulisi olla. Sellaiset rikkaat maat ovat poukkoilleet laidalta toiselle kuin heilurit ja tekevät samaa edelleen. Ja rikkaan miehen egokin on todella äärimmäisen tyhmä, ja ihmiset nauravat heidän käytökselleen. Olette varmaan kuulleet kuninkaasta, joka teetti itselleen sandaalit helmistä. On ihmisiä, jotka yrittävät esitellä rikkauksiaan mitä vastenmielisimmillä tavoilla. Heille rikkauksien esittely on kaikkein tärkeintä, mutta siitä, onko se soveliasta tai säädyllistä, tai onko se sivistynyttä käytöstä, he eivät piittaa. Sellaiset ihmiset tappavat kulttuurin, ja sen vuoksi näemme, että rikkaat maat ja rikkaat ihmiset tappavat kaiken kulttuurin, kaikki ihmisten hyvät tavat. Toinen asia, jota he harrastavat, on täydellinen, kertakaikkinen moraalittomuus, heillä ei ole minkäänlaista moraalia. Heille 20-vuotias tyttö on kuin morsian, vaikka olisivat itse 80-vuotiaita. Heillä ei ole suhteellisuuden tajua; he elävät täysin moraalitonta ja alhaista elämää, jollaista eivät edes eläimet elä.

He ovat alempana ihmistä ja jopa eläintä. Kaikki kulttuurista tulevat hyvät tavat ja kaikki kulttuurin muovaamat normit häviävät tyystin. ’Ha’, heillä saattaa olla tavat siihen, mitä laseja käytetään mihinkin viiniin. Tai että minkälaista pukua pitää käyttää missäkin tilaisuudessa, mutta nyt sekin on poissa. Kaikki on mahdollista: ”Mitä vikaa siinä on?” Tämä parantumattoman egon ylimielisyys vain tiivistyy, kun mukaan tulee viisi kuusi samanlaista, koska silloin syntyy kilpailua. Yksi sanoo jotain, ja toinen panee vielä paremmaksi, ja kolmas alkaa kilpailla ja sanoo jotain vielä enemmän, ja tätä jatkuu ja jatkuu ja jatkuu ja jatkuu heidn välillään, kaikenlaisia kamalia ilmaisuja omasta likaisesta vauraudestaan. Koko yhteiskunta muuttuu likaiseksi. Valitettavasti on käynyt niin, että olen joutunut olemaan sellaistenkin ihmisten seurassa. Mutta Luojan kiitos Minulla on nyt täällä omaa väkeäni, Minunlaisiani, Minuntyyppisiäni.

Olette kaikki täällä, niin lähellä Minua, ja millaisen ilmapiirin olettekaan luoneet. Ihmiset Kolhapurissa ja täällä sanovat: ”Emme ole koskaan nähneet näin hienoja ihmisiä, niin hyväkäytöksisiä, niin tasapainoisia. He eivät koskaan riitele. He eivät koskaan puhu rumasti eivätkä lyö toisiaan.” Sillä kaikki, mitä tiesimme ulkomaalaisista, oli se, että he tulivat kaikkiin koteihin – brittivallan aikana – ja ottivat mitä halusivat. Nämä olivat sotilaita – ja myöhemmin tulivat hipit. Sitten tulivat ’hare ramat’, yksi toisensa jälkeen, toinen toistaan pahempia. Tällaisia kamalia kokemuksia meillä oli, ja sitten tulette te kuin suurena siunauksena. Olette tehneet niin suuren vaikuituksen heihin. Olette tehneet heihin suuremman vaikutuksen kuin Minä, sen verran voin teille kertoa!

Tiesin, että näin tulee käymään, kun ihmiset näkevät paljon sahaja-joogeja yhdessä, miten he elävät ja nauttivat toistensa seurasta, miten mukavaa heillä on yhdessä ja kuinka kiintymättömiä he ovat. He tulevat varmasti olemaan hyvin vaikuttuneita, ja se tulee tapahtumaan tänään.